Hyppää sisältöön

Uhkana taas yksi menetetty sukupolvi – osataanko lasten ja nuorten ahdinkoon vastata

Allianssin Anna Munsterhjelm muistuttaa tärkeästä asiasta: pari sukupolvea on jo erilaisten kriisien vuoksi menetetty eikä enää olisi varaa toistaa samoja virheitä.
Julkaistu
Teksti Pasi Huttunen, @paspah
Kuvat Sasha Freemind / Unsplash
Uhkana taas yksi menetetty sukupolvi – osataanko lasten ja nuorten ahdinkoon vastata

Juttelin hiljattain erään lukion opettajan kanssa ja hän kertoi, että jonkinlainen ujous ja sulkeutuneisuus on lisääntynyt korona-aikaan kun kontakteja on rajoitettu. Jos tilanne on tämä lukioissa, niin se tuskin on niin kovin erilainen muissakaan toisen asteen oppilaitoksissa.

Ja tiedämme hyvin, että lapsilla ja nuorilla ei mennyt erityisen hyvin ennen pandemiaakaan. Suurin osa pärjää hyvin, mutta tilanne on vähä vähältä polarisoitunut. Niillä, joilla on vaikeaa, on todella vaikeaa ja heidän tavoittamisensakin voi olla yhä vaikeampaa.

Allianssin Anna Munsterhjelm muistuttaa tilanteen vakavuudesta:

”Kuluneen sadan vuoden aikana meillä on ollut kolme valtavaa, koko Suomea ja kaikkien suomalaisten elämää perustavalla tavalla särkenyttä kriisiä: sodat, 1990-luvun lama ja koronapandemia. Jokainen niistä on kestänyt useamman vuoden, pakottanut meidät luopumaan totutusta tavastamme elää ja kääntänyt arkemme asentoon, jossa emme uskoneet sitä koskaan näkevämme.

Näyttää pelottavan paljon siltä, että näillä kolmella kriisijaksolla tulee olemaan toinenkin yhteinen nimittäjä: ne vievät oman aikansa nuorilta uskon ja mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen.”

Myös eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmä vetosi kannanotossaan 17. helmikuuta, että ”vasta perustetuilla hyvinvointialueilla panostetaan nuorten mielenterveyspalveluihin, ja että palvelujen toteutumista seurataan valtakunnallisesti.”

Kriisejä tulee, osataanko niistä nousta

Asiaa voi kiteyttää karusti niin, että sota jätti meille traumatisoituneen sukupolven, joka ei osannut olla läsnä seuraavalle. Tämä on tietenkin kauhea kärjistys, mutta esimerkiksi sukupolvelta toiselle kulkeutuvista isyyden ongelmista on kyllä tietoa ja ymmärrystä. 1990-luvun laman aikana puoliteltiin pyyhekumeja ja leikattiin lapsilta ja nuorilta. Lamasta nousu ei tarkoittanut, että lapsiin ja nuoriin olisi taas satsattu. Viimeistään koronapandemia on kärjistänyt vakavasti tilannetta, joka ennenkin oli huono.

THL:n Mika Salminen kiteytti Hesarissa olennaisen:

”Hyvin äkkiähän tästä tuli kokonaisvaltainen kriisi. Ei tämä ole pelkkä terveyskriisi enää alkuvaiheen jälkeen ollut.”

Salminen muistuttaa, että yksi yhteiskunnan konkreettinen epäonnistuminen on siinä, että nuoret ovat joutuneet kärsimään muita enemmmän pandemian aiheuttamista rajoituksista. Yhteiskunta epäonnistui myös sotien sekä laman jälkeen, joten koronan jälkeen olisi ehkä syytä hakea niitä kovasti kaivattuja onnistumisia, vaikka kriisinhoito menikin vähän vihkoon.

Neljännes nuorista kärsii mielenterveyden häiriöistä

MTV Uutisten ja Allianssin kyselyn mukaan 78,9 prosenttia kyselyyn vastanneista alle kolmekymppisistä kokee, että korona-aika on heikentänyt heidän henkistä hyvinvointiaan.

On todella paljon ahdistuneisuutta, jaksamattomuutta, yksinäisyyttä ja voimattomuuden kokemuksia. Kyselyyn vastasi helmikuun alussa 1304 nuorta.

Nettikyselyihin tulee suhtautua tietyllä varauksella, mutta tulokset kannattaa silti ottaa vakavasti. Esimerkiksi THL:n mukaan neljännes, 20-25 prosenttia nuorista kärsii mielenterveyden häiriöistä.

Tehdäänkö tarvittavia asioita riittävästi?

Meillä on samaan aikaan kova pula niin koulukuraattoreista kuin koulupsykologeistakin. Ja hekin tulevat mukaan vasta kun ollaan jo vaikeuksissa. Nuorten yhdessäolon paikkoja onneksi on ja päästään avaamaan taas enemmän – eikä kaikkea kaikkialla onneksi laitettukaan kiinni.

Olipa kyse nuorisotalosta, moposuorasta, läksykerhosta, liikunta- tai kulttuuriharrastuksesta, partiosta, 4H-yrittämisestä tai mistä vain, on yhdessä tekemisen mahdollistaminen helposti ja kätevästi lapsen ja nuoren omilla ehdoilla suunnattoman tärkeää. Se on viesti lapselle ja nuorelle siitä, että tämä on tärkeä. Ja mikä vielä tärkeämpää, se on konkreettista toimintaa, joka sitoo yhteiskuntaan ja yhteisöön.

Apua ja turvallisia aikuisia tietenkin tarvitaan ja heitä voi olla vaikea löytää. Vanhempia ja opettajiahan on, he ovat mielettömän tärkeitä, mutta tosiasia on, että osa vanhemmista ja opettajista on enemmän osa ongelmaa kuin sen ratkaisua.

Ja tarvitaan sitä, että osataan ja uskalletaan kanavoida rahaa oikeaan paikkaan, priorisoida oikeita asioita. Niukkuutta jakavilla kunnilla ja hyvinvointialueilla on tässä valtava vastuu ja hyvin vaikea sarka. Ei käy päättäjiä kateeksi. Se on silti vähän helpompaa jos tilanne ymmärretään laajasti.

Ja voi perustellusti kysyä ymmärretäänkö. Jos ymmärrettäisiin, meillä kilkattaisivat hälytyskellot paljon kuuluvammin.

Nyt ei auta se sotienjälkeisen jälleenrakentamisen henki, jossa painettiin duunia laput silmillä kuin suomenhevonen ja yritettiin hoitaa traumat ja unohtaa kipeät asiat ryyppäämällä. Duunia on painettava silmät auki, itselleen armollisesti ja juteltava, ymmärrettävä, kohdattava ja oltava oikeasti läsnä. Lapsille ja nuorille läsnä, mutta kaikille muillekin.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.