Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Linturetkelle

09.04.2018

Merikotka. Kuva: Wikimedia Commons

Kun tulee kevät ja kun tulevat muuttolinnut, muistuvat mieleen lapsuuden keväät, joiden kuvat, tuoksut ja tunnelmat ovat piirtyneet muistiin hämmästyttävän yksityiskohtaisesti.

Olin ehkä kymmenen, kun sain lahjaksi lintukirjan, jonka yhden kirjoittajan nimi oli Lokki, ja jonka kirjan päälle sittemmin keittiössä kaatui kahvia. Isä osti minulle ja pikkuveljelleni myös kaukoputken. Kiikari oli entuudestaan, samoin sinikantinen A5-kokoinen ruutuvihko, johon aloin merkitä näkemiäni lintuja. Ensin järjestysnumero, sitten suomenkielinen nimi, sitten tieteellinen nimi, sitten päivämäärä ja tarkemmat tiedot havainnosta. Harvinaiset linnut merkitsin paksummalla fontilla. Erikseen oli lista vuodenpinnoille eli vuodareille ja elämänpinnoille eli eliksille.

Vitos- tai kutosluokan keväästä alkaen tuli tavaksi tehdä keväisin suunnilleen linturetki päivässä tuvan ikkunasta näkyvän Alajärven rantaan. Yleensä taisin olla liikkeellä yksin, mutta varsinkin jäidensärkemisretkille tuli muitakin. Siihen maailmanaikaan lapset viettivät aikaa kevätjäillä, mikä oli koitua naapurin pojan kohtaloksi hänen ajettua polkupyörällä sulaan. Mutta rusketus oli vakuuttava jo huhtikuussa.

Kun löytää linnun ja joutuu määrittämään sen itse lintukirjan avulla, havainto tallentuu aivoihin toisella tavalla kuin konkaribongarin ohimennen määrittämä.

Tuvan ikkunasta näin, että järven jäällä kilometrin päässä oli jokin iso lintu varisten ympäröimänä, sieppasin kaukoputken ja heitin sen pystyyn terassille: merikotka (Haliaeetus albicilla). Kohta lintu nousi lentoon, kaukoputken kuva väreili aika tavalla, päivä oli 11.4., mutta vuodesta en ole aivan varma, ehkä 1991. Elämäni ensimmäisen rautiaisen (Prunella modularis) näin ehkä edellisenä keväänä takapihan pälvipaikassa. Melkoisella varmuudella silloin oli huhtikuun kahdeksas. Kapustarintoja (Pluvialis apricaria) näin pienen parven 12.4. mullospellolla meidän talon ja rannan välissä, ja samana päivänä niemen yli muutti sinisuohaukka (Circus cyaneus). Ruokokerttusen (Acrocephalus schoenobaenus) näin toukokuussa rannan pajussa, jonka paikan muistan yhä muutaman metrin tarkkuudella.

Tieto muuttaa tapaa nähdä maailma: jos ei tiedä, että on olemassa rautiainen, kapustarinta ja ruokokerttunen, niitä ei osaa etsiä, kaivata, nähdä eikä kuulla.

Rautiainen on vaatimattoman näköinen lintu, jonka laulu hukkuu helposti rastaiden ja peippojen meteliin. Kuva: Wikipedia

Aamuretki rantaan ennen koulun alkua, ja harmaahaikara (Ardea cinerea) lensi kuperin siivin lähietäisyydeltä salmen yli. Toukokuun kuudes tai kahdeksas, vuosi luultavasti 1992, koska olin jo yläasteella. Samasta havaintopaikasta Pekkolanniemen Käkkärämännyltä bongasin ensimmäisen heinätavin (Anas querquedula), jonka ääni muistuttaa kammanpiikkien ääntä, kun niitä sormella vetää, ja lapasorsan (Anas clypeata), joka muistuttaa sorsista eniten Aku Ankkaa.

Illalla järveltä tullessa pohjoisen taivas on vielä vaalea. Varpaita palelee, märän, jäätyvän mullan tuoksu vaihtuisi pian iltateen tuoksuun.

Koulujen loputtua minulla oli tapana lähteä pyörällä yölaulajaretkille. Löysin viitakerttusen (Acrocephalus dumetorum), vaikka sen ei lintukirjani levinneisyyskartan perusteella olisi pitänyt olla Suomenselällä järin yleinen, pensassirkkalinnun (Locustella naevia) erikoisessa paikassa, hakkuuaukion vadelmapuskissa, ja ruisrääkän (Crex crex), jonka sanottiin käyneen harvinaiseksi. Mieleenpainuvaa oli kohdata sarvipöllö (Asio otus) poikasineen hämäränä keskikesän yönä pienessä metsikössä.

Lintuharrastus on seurannut aikuisuuteen miellyttävänä kumppanina, joka ei ole paljoa vaatinut. Nykyisin tulee tehtyä vain muutama linturetki kevään aikana, mutta aistit ovat avoinna kohtaamisille ympäri vuoden. Keväällä tuntuu toisinaan siltä, että

Kun sinä saavut,
valkenee päivä,
valkovuokot puhkeavat lauluun
ja kaksi rastasta
levittää terälehtensä.

mutta syksyllä sitä vastoin

Varjo tarttuu peiliin,
tuuli vie lehdet
muistin puista.

Sinun valosi
sinun ihosi:
kuin loittoneva rastas
yötaivaalla.

Sitten sitä ajattelee omia lapsiaan ja miettii, mistä syntyvät heidän lapsuutensa intensiiviset, aikuisuuteen kantavat muistijälkensä, ja arvelee, että niitä kyllä on, mutta ne ovat erilaisia kuin omani ja että ehkä niin kuuluukin olla.

Silti aion terästäytyä ja järjestää tänä keväänä useamman linturetken lasten kanssa.

Topi Linjama

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »