Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Kukaan ei kiellä sinua kutsumasta lastasi tytöksi tai pojaksi

25.01.2021

Jos sukupuolten moninaisuudesta ei keskustella, aihe jämähtää jäätyneeksi konfliktiksi, joka heijastaa pahoinvointia monella tavalla ja moneen suuntaan.

“Jos [sukupuolen moninaisuus] ei suoranaisesti kosketa omaa elämää on siitä helpompi olla hiljaa ja kysyttäessä vain vastata hyväksyvänsä toki kaikki ihmiset. Tässä on vain se pieni ongelma, että vaikenemalla me jätämme ne “muut” ja cis normista poikkeavat hyvin yksin.”, kirjoittaa blogikollega Annuska Dal Maso One glass of milk, please -blogissaan.

Tunnistan tämän, asiasta on helppo vaieta. Keskusteluissa on helpompi olla nostamatta asiaa esiin. Olipa se itselle hankalaa tai ei, niin useamman ihmisen porukassa se usein on ainakin jollekulle vähän hankala aihe. Siksi on helpoin vaihtaa johonkin muuhun aiheeseen.

Siksi osaltani jatkan tästä aiheesta, josta blogikollega on onneksi jaksanut paljon kirjoittaa. Koska siihen ei pitäisi joutua enää vuonna 2021 tarttumaan.

Biologia on lyömäaseena kelvoton

Ehkä kymmenkunta vuotta sitten istuin iltaa porukassa, jossa oli paljon lääketieteen opiskelijoita ja silloin oli todella masentavaa kuunnella heidän kiveenhakattuja julistuksiaan siitä, miten biologia nyt vaan kertoo meille, että sukupuolia on kaksi, mies ja nainen! Ei se biologia kerro, eivätkä vakavastiotettavat alan asiantuntijat tee tällaisia kategorisia väitteitä, koska se olisi heille aika noloa. Eikä kyse koskaan ollut vain biologiasta muutenkaan.

Ei se biologia kerro, eivätkä vakavastiotettavat alan asiantuntijat tee tällaisia kategorisia väitteitä, koska se olisi heille aika noloa.

Minulla oli ehkä jo siinä vaiheessa vähän keskimääräistä lääketieteen opiskelijaa enemmän elämänkokemuksen tuomaa herkkyyttä muun muassa sukupuolen moninaisuudelle. Uskoisin, että tätä nykyä näistäkin tyypeistä useimpien kanssa olisi helpompi keskustella kun maailma on heilläkin väkisinkin hiukan avartunut.

Silloin keskustelu lähti siitä, että valitin jäykän sukupuolijärjestelmän tekevän elämästä välillä aika hankalaa ja että olin huolissani lapsistani, joille soisin asiassa vapauden muodostaa itse oma sukupuoli-indentiteettinsä. Tätä huolta kannan tietysti edelleen, vaikka se ei edelleenkään ole mitenkään suoranaisesti elämääni koskettava asia. Sen enempää kuin se on meidän jokaisen – aivan jokaisen – omaa elämää koskettava asia.

Vastakampanja kovalla rahalla

Kenties inhottavimpia asioita on se, että sukupuolten moninaisuuden tunnistamista syytetään ideologiaksi. Esimerkiksi Long playn -juttu Vaarallinen sukupuoli kuvaa aika hyytävällä tavalla, millaiset konservatiiviset voimat ja resurssit on suunnattu taistelemaan tällaista sinänsä itsestäänselvää ja harmitonta asiaa vastaan.

Kenties inhottavimpia asioita on se, että sukupuolten moninaisuuden tunnistamista syytetään ideologiaksi.

Kuten blogikollega toteaa, sukupuolella ei ole väliä. Tämä on ihan perusasiaoita:

  • Ketään ei voi kutsua mieheksi tai naiseksi vain sen perusteella, mitä me ulkoisesti näemme.
  • Sukupuoli ei rajoitu ulkoisiin sukupuolielimiin.
  • Kukaan ei kiellä ketään olemasta sitä sukupuolta, jonka he kokevat omakseen.
  • Yhtään ketään ei kielletä kutsumasta lastaan pojaksi tai tytöksi, jos he varmuudella tietävät asian olevan näin.

Jos asiasta ei keskustella se jämähtää jäätyneeksi konfliktiksi, joka heijastaa pahoinvointia monella tavalla ja moneen suuntaan. Vieraskynätekstissään Lapsellisiin Teppo Eskelinen kuvasi asiaa osuvasti isyyden näkökulmasta:

“Sukupuolijärjestelmä on pohjimmiltaan petos. Elämme nuoruusvuotemme kollektiivisessa illuusiossa, jossa uskottelemme itsellemme, että sukupuoli ei juuri määrää toimintaamme tai sosiaalista todellisuuttamme. Sitten ihmiset saavat lapsia, ja petos paljastuu: naiset ja miehet muuttuvatkin yhtäkkiä jotenkin aivan eri ryhmiksi, jotka tekevät erilaisia asioita. Oletan tietysti, että sukupuolijärjestelmä on ollut naisille näkyvämpi koko ajan, mutta petoksen tuntu on silti todellinen. […] Uskon petoksen olevan ohi heti, kun pullantuoksuinen isä lakkaa olemasta hauska sanaleikki, jonka on tarkoitus naurattaa.”

Meillä taitaa olla vielä aika pitkä matka siihen, että sukupuolen moninaisuus olisi oikeasti niin yhteiskunnallisesti vähämerkityksinen ja itsestäänselvä kysymys kuin sen pitäisi olla. Mutta onneksi sinne päin kuitenkin mennään. Siihen viittaavat vaikka Mesin ja Sandran tarinat. Sitä kehitystä tuskin pystyvät äärivanhoilliset voimat kääntämään kovasta yrityksestä huolimatta.

Tilanne vaatii silti enemmän asioiden sanomista ääneen.

Pasi Huttunen, @paspah

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »