Siirry sisältöön
Kasvu

Sandra, 14, eli kaksi vuotta Sakkena

10.08.2020 Sirpa Palokari Maria Vilja

Poika sovittaa erilaisia vaatteita.

Pari kolme vuotta sitten törmättyään transilmiöön Sandra alkoi epäillä, että hän on poika. Hän päätti ryhtyä elämään Sakkena. Hän haluaa kertoa elämänvaiheistaan, joiden kautta päätyi takaisin tytöksi.

Sandran ystäväpiirissä on edelleen monta transnuorta. Myös moni hänen ystävistään on käynyt läpi saman prosessin kuin Sandra ja luopunut transidentiteetistään. Sandra toivoo, ettei hänen kertomustaan tulkita kritiikiksi transihmisiä kohtaan.

”Koen tärkeäksi puhua kokemuksestani, koska jollekin muullekin on voinut käydä kuten mulle. Kun aloin muuttua Sakeksi, aloin käyttää miesten vaatteita, hupparia ja löysiä farkkuja, ettei kehoni näkyisi.

Aluksi en puhunut asiasta muille, mutta lähetin vinkkejä, että olen identifioitunut pojaksi. Pyysin, että kaverini kutsuvat mua Sakeksi. Usein tuntemattomat luulivatkin, että olen poika, ja siitä tuli hyvä ja rohkaistunut olo.

Kaikki transkaverit, joihin tutustuin somessa, voivat psyykkisesti huonosti ja me puhuttiin paljon siitä ja meidän kehovihasta ja itsetuhoisuudesta. Sitten mäkin aloin viillellä itseäni. Sen paljastuttua kerroin äidilleni, että oon oikeesti poika. Oli helpottavaa, kun pystyin puhumaan hänelle. Hän tuki mua ja sanoi, että mä olen mä, ja just hyvä sellaisena kuin oon, ja että me hankitaan mulle apua mun pahaan oloon.

Äiti vei mut lääkäriin ja pääsin juttelemaan psykologille.

Kävin myös Setan Transtukipisteessä, jossa he halusivat tukea transitiotani, mikä tuntui silloin hyvältä ja oikealta. Nykyään ajattelen, että olisin tarvinnut ihan toisenlaista apua, enkä vaan vahvistusta sille, että mä oon trans.

Tunteistani en kuitenkaan osannut puhua psykologille, kuten en Transtukipisteessäkään, joten lopetin molemmissa käynnit. Ajattelin, että hoidan asian itse. Lukkiuduin kotona omaan huoneeseeni ja aloin elää omassa pienessä kuplassani, johon kuuluivat vain netin transkaverit. Heiltä sain tukea ja vahvistusta poikana olemiselle, mutta samalla me myös vahvistettiin toistemme dysforiaa ja kehovihaa, vaikkei sitä silloin tietysti tajunnut. Sitä kesti yli vuoden, enkä oikein jaksanut käydä sinä aikana koulussakaan.

Aloin käydä uudestaan psykologin luona, josta olen saanut apua pahaan oloon. Siellä ymmärretään myös tätä transkuviota. Mulla on ollut traumoja ja sitä kautta pelkoja feminiinisyyteen liittyen. Niistä on pitänyt päästä yli, jotta olen voinut hyväksyä mun sukupuolen. Olen myös tajunnut, ettei pojaksi voi niin vaan yksinkertaisesti muuttua.

Ajan myötä mun ajatukset alkoi pikkuhiljaa muuttua. Aloin kyseenalaistaa identiteettiäni ja ajattelin, etten ehkä olekaan poika vaan muunsukupuolinen. Se oli helpottava ajatus. Noihin aikoihin sain netistä uusia kavereita, myös muita kuin transnuoria.

Aloin kokeilla, millaista olisi sittenkin olla tyttö. Tein yksin pieniä kokeita: saatoin mennä esimerkiksi ulos kymmeneksi minuutiksi hame päällä.

Jos prosessini pojaksi olisi jatkunut, olisin ehdottomasti halunnut hormonihoitoa ja leikkauttaa ainakin rinnat pois. Äiti ei varmaan siihen olisi suostunut, mutta olisin tehnyt sen silti heti, kun mahdollista.

Nyt ajattelen, että hyvä kun prosessi ei edennyt enkä aloittanut hormonihoitoja. Mielestäni kannattaa odottaa aikuisuuteen, että asiasta on ihan varma, ennen kuin aloittaa.

Sakkena ollessani ajattelin koko ajan, mitä pojat tekevät, miltä ne näyttävät, suurin piirtein, että miten hengittävät…

Nyt olen tajunnut, ettei sukupuoli-identiteetti muuta sitä, mitä olen. Ja ettei sukupuoli ole mikään rooli, jonka mukaan pitää käyttäytyä tietyllä tavalla. Enää en ajattele olevani poika, mutta en myöskään ajattele, millainen nainen musta tulee. Enemmänkin ajattelen, millainen ihminen musta tulee.”

Sandran äiti:

”Kehoristiriidan syistä on puhuttava avoimesti”

Sandran äiti Tiina on sitä mieltä, ettei lasten ja nuorten transsukupuolisuutta pitäisi tukea aktiivisesti ilman, että ensin selvitetään taustalla olevia syitä siihen, miksi nuorta ahdistaa oma keho ja sukupuoli.

Olisi aiheellista luopua translapsi- tai transnuori-sanojen käytöstä ja puhua sukupuolidysforiasta eli sukupuoleen ja kehoon liittyvästä ahdistuksesta ja ristiriidasta, ja miettiä, miten sitä voitaan parhaiten hoitaa, hän toteaa.

Kun Sandran käytös muutama vuosi sitten muuttui, avarakatseinen äiti suhtautui asiaan ennakkoluulottomasti. Hän tuki lapsensa transitiotoiveita eli ulkoisia muutoksia poikuutta kohti.

Sandran koko elämä alkoi pyöriä kehodysforian ympärillä. Normaali elämä vaikeutui, entiset ystävät ja harrastukset jäivät, koulunkäynti kärsi, suihkussa käyminen muuttui vaikeaksi, ja hän sitoi rintansa binderillä (kompressiovaatteella, jolla rinnat litistetään).

Esimerkiksi binderin hankintaa pidän nyt jälkikäteen virheenä, sillä sen käyttö syvensi ja vahvisti kehoon kohdistuvaa vihaa entisestään.

Tiina sanoo, ettei heti ymmärtänyt, miten vakavasta asiasta oli kyse.

Murrosiässä nopeasti muuttunut keho herätti Sandrassa ahdistusta, epävarmuutta ja vierauden tunnetta omaa kehoa kohtaan. Netistä ja somesta hän löysi selityksen ja ratkaisun pahaan oloon: hän oli syntynyt väärään kehoon, oli oikeasti poika. Transkuplaan sukeltaminen toi yhä lisää psyykkistä pahoinvointia ja vihaa omaa kehoa kohtaan. Mitä enemmän hän alkoi muuttua Sakeksi, sitä enemmän pahoinvointi lisääntyi. Poikana eläminen oli Sandralla kokoaikainen rooli, ja samalla piti pelätä paljastumista tytöksi.

”Selitys psyykkiseen pahoinvointiin”

Piirrustuksessa jalat, joiden kynnet on lakattu erivärisiksi.

 

Sandran ja äidin välit olivat aina olleet avoimet ja lämpimät, mutta Sakke oli sulkeutunut, eikä halunnut keskustella asioista.

Olin kauhuissani, kun näin, miten hän alkoi syrjäytyä! Koulunkäynti ja koko elämä vaikeutui ja sosiaalinen ja psyykkinen oireilu oli jatkuvaa. Pari vuotta kestänyt Sakke-vaihe oli pimeä kausi lapseni elämässä, kaikki ilo katosi hänestä.

Sandra alkoi saada psykiatrista hoitoa ahdistukseen ja pahaan oloon. Samalla identiteetti alkoi selkiytyä ajan ja luonnollisen kehityksen myötä.

Pikkuhiljaa hän alkoi ymmärtää, mitä syitä dysforian takana on. Eräs oli se, ettei hän ollut osannut erotella kehon sukupuolta sukupuolirooleista.

Tiinasta nuorten kehoristiriidasta ja identiteettiongelmista on alettava puhua monipuolisesti ja kiihkottomasti ilman, että oitis lähdetään kohti transdiagnoosia. Hänen mielestään transsukupuolisuus tarjoaa nuorelle yhden selityksen psyykkiseen pahoinvointiin.

Ymmärrän, että transitio voi olla perusteltua joidenkin aikuisten kohdalla. Mutta nuoren keho-oireilun ja identiteettiongelmien takana vaikuttavat monet syyt kuten taustat, traumat, mielenterveysongelmat, mustavalkoinen ajattelu ja jäykät käsitykset miehenä tai naisena olemisesta. Nuorten sukupuolikipuilu on myös ajan ilmiö, ja nuoret ovat hyvin alttiita vaikutteille teini-iän herkässä kehitysvaiheessa, identiteetin ollessa vielä hyvin keskeneräinen.

Peloista kannattaa puhua

Tiina toivoo, että lapsille ja nuorille annetaan hyvissä ajoin tietoa, mitä keholle ja mielelle tapahtuu murrosiässä ja mistä kaikesta dysforiassa voi olla kysymys. Nuoren kanssa kannattaa myös jutella siitä, millaisia ajatuksia tällä on sukupuolisuudesta.

Nuorten elämään on tullut hirveällä voimalla stereotyyppisiä käsityksiä, esimerkiksi tytöt eivät välttämättä ymmärrä, mitä eroa on naiseudella ja naisellisuudella. Nuorta on hyvä kannustaa pohtimaan, millainen ihminen ja persoona hän on, eikä ajatella identiteettiä vain sukupuolen kautta.

Muita samojen ongelmien kanssa kamppailevia vanhempia Tiina kehottaa ottamaan selvää asian monista näkökulmista. Myös peloista ja huolista kannattaa puhua rohkeasti, elämän- ja kuolemankysymyksiä sivuuttamatta.

Ja jos lapsi voi huonosti, hänelle on haettava apua.

Nyt Sandra on toipunut ja muuttanut mieltään transition suhteen. Hän on tyytyväinen kehoonsa ja tyttöyteensä, koulu sujuu, ystäväpiiri on palannut ja laajentunut. Hän on taas oma itsensä omassa syntymäkehossaan, vaikka hän kaksi vuotta sitten kuvitteli, että ainoa vaihtoehto itsemurhalle ovat sosiaalisen transition lisäksi hormonit ja sukupuolenkorjausleikkaukset.

Sukupuolenkorjaus ei ratkaise mielen ongelmia

Sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuu yhä enemmän alaikäisiä, biologisia tyttöjä, jotka haluavat pojaksi. Osalla heistä on kasvamiseen tai psyykeen liittyviä ongelmia. Silloin sukupuolen korjaaminen ei auta, vaan tarvitaan hoitoa ja tukea, sanoo nuorisopsykiatri Riittakerttu Kaltiala.

Transsukupuolisella henkilöllä on selkeä ja vakaa käsitys siitä, ettei hän kuuluu sukupuoleen, johon hänet on syntyessään määritelty. Transsukupuolisille ihmisille sukupuoli-identiteetin ja oman kehon välinen ristiriita saattaa aiheuttaa kärsimystä ja siksi heille on tarjolla lääketieteellistä apua sukupuolenkorjaukseen.

Sukupuoli-identiteetin tutkimuksia tehdään Tampereen ja Helsingin yliopistollisissa sairaaloissa. Tutkimukset toteutetaan psykiatrin johtamassa moniammatillisessa työryhmässä. Transprosessissa hormonihoidot voidaan aloittaa jo alle 18-vuotiaalle mutta leikkaushoidot vasta täysi-ikäiselle.

Vuodesta 2011 tutkimuksia on tehty myös alaikäisille. Lähetteiden määrä on kasvanut selvästi: tutkimuksiin on hakeutunut jo yli 750 alaikäistä. Heistä noin 90 prosenttia on biologisia 1416-vuotiaita tyttöjä, jotka haluavat korjata sukupuolensa pojaksi.

Osalle nuorista asia on uniikki ja tärkeä, ja heidän on päästävä hoitoon. Meille tulee tutkittavia, joiden kohdalla kaikki näyttää selkeältä, ja on hyvä, että prosessiin lähdetään, sanoo Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori ja nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala.

Yli puolet ohjataan muualle

Asiantuntijat ovat ison kysymyksen edessä ratkaistessaan, aloitetaanko nuorelle transhoidot kesken nuoruusiän kehitystä. Vaarana on, että toiveet sukupuolen korjaamisesta liittyvät esimerkiksi identiteetin etsintään, traumoihin tai psyykkisiin ongelmiin. Silloin nuori tulee myöhemmin katumapäälle.

Tutkittavien joukossa on nykyään paljon nuoria, joiden tilanne on monimutkainen.

Meille hakeutuu nuoria, joilla on vaikeita kehitykseen liittyviä häiriöitä sekä psyykkisiä ja psykososiaalisia ongelmia. He tarvitsevat selkeästi muunlaista hoitoa ja tukea, Kaltiala kertoo.

Ainakin puolet tutkimuksiin tulevista alaikäisistä ohjataan hoitoon muualle, eivätkä he jatka sukupuolenkorjausprosessia.

Jos nuorella on isoja vaikeuksia, sukupuolen korjaaminen ei ole ratkaisu. Ja korjaushoidon jälkeen ongelmia on hoidettava joka tapauksessa.

Kaltialasta sukupuolenkorjaukseen ei ylipäätään kannata laittaa liikaa toivoa.

Ensin on hoidettava asiat, jotka eivät suju elämässä. Vasta sen jälkeen voidaan paneutua sukupuoleen. Jos hoitoihin lähdetään väärässä järjestyksessä, voidaan aiheuttaa huomattavaa vahinkoa.

Nuorten psykiatriaan panostettava

Nuorisopsykiatrina Riittakerttu Kaltialan keskeisin toive on, että lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien alihoitamiseen saadaan yhteiskunnassa pikainen korjaus. Hoito on porrastettava ja priorisoinnista uskallettava puhua, jotta lapset ja nuoret voidaan ohjata heitä parhaiten palveleviin hoitopaikkoihin.

”Tämä häslinki haittaa paljon niitä nuoria, joille korjaushoitojen aloittamista jo alaikäisenä voi pitää perusteltuna.”

Nuoruusiän kriisien ja psyykkisten ongelmien yhteydestä sukupuolenvaihdostoiveisiin pitää Kaltialan mielestä puhua avoimesti ja kiihkottomasti ilman, että keskustelu leimataan transfobiseksi. Asian avoin käsittely auttaa myös transnuoria.

Tämä häslinki haittaa paljon niitä nuoria, joille korjaushoitojen aloittamista jo alaikäisenä voi pitää perusteltuna.

Kaltiala näkee sukupuoleen keskittymisen yhtenä ajan ilmiönä, johon nuori kanavoi ajatuksiaan ja toiveitaan.

Nuorella saattaa olla jopa romantisoitunut ajatus siitä, että hän on syntynyt väärään kehoon.

Nettiryhmistä nuoret saavat paitsi tärkeää tukea elämälleen myös vahvistusta epärealistisille toiveilleen. Kaltiala kertoo, että tutkimuksiin tullessaan joillain nuorilla on kova kiire saada hormonihoidot pian käyntiin. Paikalle saatetaan tulla taisteluhengessä, ja kysymyksiin on varustauduttu ”oikeilla” vastauksilla hoitojen saannin varmistamiseksi.

Vastuuta aikuisille

Kaltiala on myös huomannut, että nuorten ympärillä on nykyisin aikuisia, jopa ammattilaisia, jotka kritiikittömästi vailla syvempää tietoa nuoresta ryhtyvät tukemaan tämän toiveita.

He saattavat ajatella, että nuoren ongelmat ratkeavat sukupuolta korjaamalla.

Äidit ja isät ovat tilanteesta hämillään: he saattavat pelätä, että jos lapsen sukupuolenkorjausta ei lähdetä tukemaan, lapsi tekee itsemurhan tai hänet huostaanotetaan.

Kaltiala kannustaakin aikuisia juttelemaan lasten kanssa nuoruusiän identiteettiin liittyvistä asioista avoimesti ja hyvissä ajoin. Kun nuori saa olla rauhassa sukupuoleltaan sellainen, miksi hän itsensä kokee, ratkaisua sukupuolen korjaamisesta ei tarvitse heti miettiä.

Sukupuolittuneita asenteitakin voisi höllentää.

Kulttuuri on ollut aiemmin kenties sallivampi, ja poikamaiset tytöt ovat saaneet rauhassa olla sellaisia kuin ovat.

Riittakerttu Kaltiala peräänkuuluttaa kasvurauhaa.

Sukupuolisuus on vain osa nuoruutta, ei se aja kaiken edelle. Nuorelle on annettava aikaa etsiä identiteettiään ja se hänen on tehtävä itse. Aikuisen ei tarvitse osallistua siihen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »