Siirry sisältöön
Lapselliset miehet

Haittaeläimestä gourmet-herkuksi

06.06.2019

Lehtokotilo on puutarhan riesa, josta saa häkellyttävän hyvää sapuskaa.

Viljelen puutarhapalstaa, jonka reunamilla vaeltelee kostealla säällä lehtokotiloita. Kun lehtokotilot kerran leviävät puutarhaan, niistä on käytännössä mahdoton päästä täysin eroon. Mutta koska lehtokotilo elää keskimäärin kahdeksanvuotiaaksi, isojen sukukypsien kotiloiden kerääminen hidastaa merkittävästi lajin lisääntymistä.

Pari viikkoa sitten keräsin palstalta puolitoista litraa lehtokotiloita. Näin joskus videon, jossa ankat syövät monta sataa kotiloa kymmenessä sekunnissa ja harmittelin somessa, ettei minulla ole ankkoja eikä kanoja, joille kotiloita voisi syöttää.

“Lehtokotiloista saa oivallisen lounaan”, kommentoi kaveri, jonka tiedän syöneen Afrikassa mitä uskomattomimpia asioita.

Aloin selvitellä asiaa, ja toden totta: monet ovat tehneet lehtokotiloista ruokaa etanoiden tapaan. Esimerkiksi Makustelijat-blogistit kokeilivat kotiloita. Ravintoloitsija Teemu Laakko kehuu lehtokotiloita Ylen jutussa. Kotiloidenlaitto-ohjeita löytyi useita, yksi hyvä esimerkiksi Soppa365-sivulla.

Siispä selkäytimestä nouseva inhoreaktio syrjään ja kotilot kasvatukseen.

Kotiloiden puhdistus

Kotilot syövät kaikkea, minkä vuoksi niiden suolisto on puhdistettava ennen ruuaksilaittamista. Minun keräämät kotilot joutuivat kolmen päivän jauhokuurille ja sen jälkeen kolmen päivän paastolle. Joissakin ohjeissa neuvotaan tekemään tämä käänteisessä järjestyksessä: ensin paasto, sitten jauhot. Tärkeintä on, että kotiloiden uloste muuttuu mustasta vaaleaksi.

Keräsin sopivan määrän (tai ehkä vähän liikaakin) kotiloita isoon muoviämpäriin, jonka kanteen tein kunnon ilmareiät. Ämpärin pohjalle laitoin jauhoja matalaan lasipurkinkanteen. Pohjaan olisi kannattanut tehdä vielä reikä, josta ylimääräinen neste valuu pois, mutta ilmankin pärjää. Kotiloiden hengityselimet ovat kuulemma alhaalla kyljissä ja ne voivat tukehtua veteen tai märkään jauhoon.

Kerran päivässä pesin ämpärin puhtaaksi limasta ja ulosteista. Kotilot pesin suihkun alla muovilävikössä. Kolmena päivänä vaihdoin uudet jauhot (ensin ruis- sitten vehnäjauhoa). Jossain ohjeessa sanottiin, että nämä jutut voisi ajoittaa iltaan. Ehkä kotilot ovat yöaktiivisia, en tiedä.

Pojat esittelivät kotiloita naapureille ja kävivät suihkuttelemassa eläimiä pari kertaa päivässä. Kosteassa kotilot pysyvät aktiivisina. Käytännön syistä pidin ämpäriä pesuhuoneessa.

Ruuaksilaitto

Kotiloiden ruuaksilaittamisessa noudattelin ylimalkaisesti näitä ohjeita. Pesin noin sata kotiloa, kippasin ne kiehuvaan suolaveteen ja annoin kiehua viitisen minuuttia. Sen jälkeen jäähdytin ne nopeasti. Keitettyjen lehtokotiloiden tuoksu on raikkaan merellinen.

Kotilot vaahtoavat suolavedessä.

Kotiloiden kaivaminen kuoresta onnistuu hammastikulla. Tikku seivästetään kotilonlihaan ja pyöräytetään kuorta poispäin kierteen suuntaan. Pojat olivat päteviä tässä hommassa. Jossain ohjeessa kehotettiin laittamaan kotilot suolapedille limaisuuden vähentämiseksi.

Netissä on kahta koulukuntaa siinä, syödäänkö lehtokotilot kuorineen vai ilman kuoria, kuten etanat yleensä. Päätin, että kokeillaan molempia ja jätin osan kotiloista kuoreensa.

Lapset ovat näppäriä kotiloiden kanssa.

Sitten kotiloita keitettiin vesi-valkoviini-seoksessa tunti. Lyhyempikin aika olisi riittänyt. Jossain ohjeessa ajaksi annettiin puoli tuntia.

Kotiloiden kiehuessa voi valmistaa valkosipulivoin. Pehmenneeseen luomuvoihin puristetaan parikymmentä tuoretta luomuvalkosipulinkynttä ja sekoitetaan. Päälle lisätään ruohosipulisilppua, koska sitä sattuu olemaan käsillä. Näin me teimme.

Toisella keittämiskerralla vaahtoa ei enää synny.

Etanathan laitetaan etanapannussa, mutta koska en aio sellaisella (ainakaan ihan vielä) kuormittaa säilytystilojani, käytin keraamista uunivuokaa.

Resepti oli yksinkertainen: kotilot pohjalle, valkosipulivoita ja parmesanjuustoa päälle, uuniin 250 asteeseen reiluksi vartiksi niin että juusto saa väriä.

Kotilot uunista ulos.

Kotilojuhlat

Tapasin paria naapuria viime viikolla ja mainitsin kotilokokeilusta. Miekkoset, joilla oli kokemusta etanoista alkupaloina, innostuivat asiasta ja kutsuin heidät kotilojuhliin. Lisäksi pyysin kemuihin muutamia muita ennakkoluulottomia ystäviä. Eräs heistä ajeli lehtokotilojuhliin sähköpyörällä. Alkoi olla hipsterikertoimet jo aika korkealla.

Puutarhapöytä on katettu.

Illan laskeutuessa kymmenhenkinen seurueemme maisteli kotiloita vaalean leivän ja luomuvalkkarin kanssa: aivan mielettömän hyvää, näin hyviä etanoita ei ravintolasta saa, tämähän pitäisi tuotteistaa, itikoita saisi olla vähemmän!

Ehdotin, että jos asiaa keitetään ensin valkoviinissä ja paistetaan sen jälkeen voissa, valkosipulissa ja parmesanjuustossa, kengänpohjallisetkin maistuvat erinomaisilta. Seuraavat pihajuhlat sillä teemalla, naapuri ehdotti.

Kotiloiden ohuet kuoret rapsahtivat hampaissa hieman sipsin tapaan. Kuorellisia kotiloita pidettiin yleisesti mehukkaampina – niiden sisällä oli tietenkin enemmän voita kuin kuorettomissa – mutta poikien mielestä kuoret olivat vähän inhottavia. Myös teinit vetivät lehtokotiloita suurella ruokahalulla.

Haittaeläimestä ylellisyystuotteen raaka-aineeksi

Kykenen jollain tavalla asettumaan aika monen eläimen – vaikkapa omenapuita syövän rusakon, kohopenkkiä penkovan punakylkirastaan tai tietä ylittävän siilin – asemaan, mutta nilviäisen elämään empatiakykyni ei yllä. Siksi suhtaudun niihin välineellistävästi: kasvimaalla ne ovat riesa, uunivuoassa herkku.

Lehtokotilot pöytään -juttu liitty löyhästi projektiini, jossa pyrin pienin askelin kohti omavaraisuutta. Yhdessä lehtokotilossa on lihaa ehkä gramma, joten mahantäytteeksi niistä ei kylläkään ole. Mutta ylellisenä alkupalana mitä mainioin!

Syömällä lehtokotilot tuskin loppuvat tai edes merkittävästi vähenevät, mutta niiden laittaminen ruuaksi auttoi luomaan niihin suhteen. Pojat kasvattavat omia kotiloitaan nyt lasipurkeissa. Minä näin palstalla ennen inhottavia haittaeläimiä, jotka syövät ja sotkevat kasvit. Nyt näen kotiloissa potentiaalisen syyn järjestää kivat pihapippalot ystävien seurassa.

“Luulen tietäväni, mistä aiheesta puhutaan huomisella kahvitauolla töissä”, naapuri ennusti.

Topi Linjama

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »