Erilaiset festarit

Ennakko-oletusten vastaisesti myös iseillä käy mielessä, että mitä käy jos tuota lasta ei saada alas tuolta puusta, tai mitä jos painovoima-avusteisesti saadaankin. Se vain on niin, ettei tapahtumahetkellä murehtimisesta tai voivottelusta ole mitään hyötyä. Tämä metsästäjä-keräilijöiden aivoon kovakoodattu ominaisuus saattaa vaikuttaa sielunkylmyydeltä tai kyynisyydeltä, mutta selviytymisvietti se on muiden muassa.

Muistan siviilipalveluksen perehdytysjaksolta Lapinjärveltä, kun ensiapukurssilla kouluttaja kertoi miehestään, joka työskenteli palomiehenä. Tämä oli pysähtynyt huoltoasemalle kahville, kun viereisessä pöydässä lapsi sai jonkin palan kurkkuunsa. Lapsen äiti oli paniikissa. Palomies-mies meni ja puristi hellästi Heimlichillä pullapalan lapsen keuhkotorvea tukkimasta. Tilanteen selviämisestä kului viitisen minuuttia, ja hänen kätensä alkoivat täristä niin, ettei kahvinjuonnista tullut mitään. Järki siinä otti ajallaan ohjat, että mitä tuli tehtyä – mitä olisi voinut käydä.

Toisin kuin kollega Samu, en ole koskaan perustanut festareista. Kerran ehkä muistan maksaneeni rannekkeesta Ilosaarirockiin yläasteikäisenä. Liikaa ihmisiä, ja onhan musiikkia kivempi kuunnella istualtaan.

Poikkeuksena sääntöön muutama elokuun vaihde kului teini-iässä Helsingin Hartwall-areenalla, jossa järjestettiin tietokonenörttien hulabaloo nimeltä Assembly. Neljä päivää energiajuomalla valvomista, pelaamista, demoja, konepölyä ja hikeä. Tapahtuman pariin on tullut tehtyä paluu omien lasten peliharrastuksen myötä. Nykyisin festivaali järjestetään Pasilan Messukeskuksessa, mutta meininki on pääosin sama. Tosin sillä erotuksella, että nörtitkin ovat nykyään useammassa polvessa, ja pelkkien teinilaumojen sijasta tapahtumassa näkee kokonaisia perheitä, ja jopa lastenrattaita, joita huono tekno hellii pimennetyn hallin ledivalomeressä.

Tämän vuoden seurue koostui omien poikieni lisäksi kahdesta koulukaverista. Yhteensä neljä esiteiniä farkkupösöön, koneet ja näytöt takakontiin, ja ilmastoinnin simahdettua ikkunaa raolleen. Toki mietin jo matkan aikana mitä sitten, jos auto simahtaa kutostielle, mitä jos liput ovatkin hävinneet kännykästä bittiavaruuteen, mitä jos..

Reissu meni kuitenkin hyvin. Matkat sujuivat auringon paahteesta huolimatta, ja itse tapahtumassa sain pidettyä ruokahuollon jollain tolalla, eivätkä valvomisesta innostuneet lanittajat kauheasti valittaneet, kun majapaikkaan piti lähteä jo puoliltaöin. Olen parista edellisestä kerrasta oppinut, että hyvin nukutut yöt ovat olennaisen tärkeitä. Pojat saivat kierrellä valtavassa messuhallissa vapaasti, kunhan pitivät kännykkänsä messissä. Karkasivatpa jopa viimeisenä iltana järjestetylle Siikamarssille, joka päätyi valtakunnan uutisiin asti.

Itseäni sivistin pelailemalla vanhoja Quake-pelisarjan pelejä. Nuoret menivät Counter Strikellä ja Minecraftilla. Assemblyjen CS-turnaukseen otti osaa kansainvälinen joukkue BC-gaming, jonka riveistä sai käydä bongaamassa lajin entisen superkuuluisuuden ukrainalaisen Oleksandr ”s1mple” Kostylievin. Niin kutsuttu demotaide kuuluu Assemblyjen ohjelmistoon, ja pakotin pojat keskeyttämään pelisessionsa, että demoja käytiin seuraamassa eturivistä hallin jättimäiseltä skriiniltä.

Assemblyjen pääohjelmanumero alkaa

Uni, ruoka, ja aikataulut lienevät muistilistan Top 3, kun tällaiseen tapahtumaan raahaa näinkin ison seurueen. Ehkä pari vuotta ja osaavat sitten mennä itsekseenkin, tai sitten roikun mukana nostalgiapärinöissä niin kauan kun eivät nolostele isäänsä. Assemblyt ja nörtteily yleensä (tai pitäisikö nykyään puhua digitaalisen kulttuurin skenestä) ovat toisaalta sellainen ilmiö, että pesäeroa edeltävään sukupolveen ei tarvitse tehdä. Kapinan määrä on vähäinen, kuten päihteiden käyttökin – mikä saattaa kummastuttaa. Lähtisitkö sinä entinen punkkari siisteille sisäfestareille, jossa on nollapromilleraja?

Kuten sanottua, kaikki sujui mallikkaasti. Huomasin kuitenkin, että anekdootin palomiehen tapaan seuraava viikko meni purkaessa stressiä; mieleen kertyneet mahdolliset katastrofit sieltä etsivät ulospääsyä hermoston läpi. Isitkin stressaa, näköjään.

Toisaalta olen saanut taputella itseäni selkään siitä, että moisen kokemuksen olen jälleen kerran saanut jälkikasvulle järjestettyä, ja ehkä siitä itsekin jotain koostuen. Ensi vuonna uusiksi. Joka vuonna on oppinut jotain uutta: ensimmäinen reissu vanhemman poikani kanssa kosahti hieman siihen, etten ollut järjestänyt meille kunnon majapaikkaa. Ajattelin, että eikös siellä nukuta hallin lattioilla kuten vuonna 2005. No, ei enää kolmikymppisenä kiitos. Seuraavina olen muistanut, että ylimääräisiä varapiuhoja ei voi olla liikaa, ja että ruokapuolen voi pitää suht yksinkertaisena. Turha mennä sotkemaan näppäimistöjä millään lusikoitavalla.