Can I Festival?

Selviydyin festareista. Neljänkympin rajapyykin ja kuuden vuoden lapsenkasvatustauon jälkeen voisin kutsua tilannetta selviytymiseksi. Kesän helteiden ja alkavan loman innoittamana päädyin muistelemaan sekä nuoruuden että keski-iän festarirymyämisiä, sillä ei näin kuumalla mitään vakavaa jaksa pohtia.

Kävin ensimmäistä kertaa Nummirockissa teini-ikäisenä vuonna 1997 eli kaksikymmentäyhdeksän vuotta sitten. Festareille oli aivan hirveä homma reissata, sillä Kauhajoen Nummijärvelle ei mene tolkullista liikenneyhteyttä vaan reissu pitää kasata erilaisista julkisten liikennevälineiden reittiyhdistelmistä. Näin hektisessä Internet-ajassa (jolloin ei ennätä edes pitkiä kalsareita pukea jalkaan) reittikombo löytyy alle vartissa, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, miten olen reissuni nuorena arponut. Aika varmasti erilaisista paperisista aikataulukirjoista ja festari-infoista. Muistatteko sellaiset? Aika usein olen saanut kyydin tovereilta joko Karkkilasta tai Joensuusta. Perille on joka tapauksessa aina päästy. Jopa silloin, kun kaverit ajoivat autonsa ojaan noin 20 kilometriä ennen määränpäätä ja joutuivat monen sattumuksen sarjan johdosta pystyttämään telttansa tien levikkeelle. Oli kuulemma häiritsevää, kun teltta heilui aina rekan ajaessa ohi. 

Syyä pittää

Ruokailu on festareilla aika tärkeä, mutta helposti unohtuva juttu. Näennäispihinä miehenä otan aina mukaan eväitä: proteiinipatukoita, säilykkeitä, pussipuuroja… Ja niin ikään aina ne jäävät lähes koskematta. Tänä vuonna taisin einehtiä kaksi patukkaa ja kaksi pussipuuroa. Vuosi vuodelta paremmiksi käyvät ruokakojut alkavat houkutella liikaa, kun taival festarialueelta leirintään sekä pari anniskelussa nautittua juomaa alkavat painaa illansuussa. 

Siinä on 14 euron rahaa halpaa valuuttaa, kun voi valita burgereista, wokeista, grillituotteista ja muista siinä vaiheessa elintärkeitä suoloja ja rasvoja sisältävistä herkuista. Tosin parina ensimmäisenä festivaalivuotenani paikalla oli erinomasta chilistä linssikeittoa myyvä tyyppi, joka veloitti suuresta lautasellisesta 15 markaa. Pilkkahinta siis jopa lukiolaiselle. Elin sillä sekä asianmukaisella nesteytyksellä koko festariviikonlopun. 

Ystävät, toverit

Lähipiiristäni olen saanut mukaani raahattua porukkaa niin Karkkilasta kuin Joensuustakin, ja molemmista jengeistä löytyy jo tyyppejä, joilla on useampia käyntikertoja kuin itselläni. Lisäksi leiri on täydentynyt muulla ihanan sekalaisella sakilla. Osa vanhoista vakkareista on puolestaan löytänyt muita juhannusperinteitä. Oli pitkän Nummi-tauon jälkeen kiehtovaa huomata, miten porukat, dynamiikat ja perinteet ovat muuttuneet. Valitettavasti emme ole enää aivan nuoria, joten viikatemies on niin ikään korjannut satoaan, ja tänä vuonna pidimme omassa metsäleirissämme kauniin muistotilaisuuden rakkaalle ystävällemme. 

Aikaa ei voi pysäyttää tai kääntää takaisin – se puksuttelee eteenpäin meistä ihmispoloista huolimatta. Lohduttavaa on kuitenkin, että me jäljelle jääneet voimme muistella poistuneita tovereitamme, jopa useaan otteeseen. Suru on kuitenkin meidän elävien ominaisuus; kuolleiden ei niistä hommista tarvitse enää välittää. 

Matalat majani

Majoituksena on toiminut tavallisesti teltta, sellainen Lidlin tai muinaisen Anttilan parinkympin ritsa, jossa jäätyy yöllä ja paistuu päivällä sekä tuntuu kastuvan satoi tai paistoi. Jostain syystä olen useana vuonna onnistunut välttämään oman teltan ikeen. Olen nukkunut busseissa, pakuissa, vuokramökissä, kavereiden vähän paremmissa teltoissa sekä aika usein ihan siinä leirinuotion kupeessa sohvalla. Ei se niin tarkkaa aina ole. 

Tänä vuonna sain todellisen lottovoiton, kun kaverini kutsui minut asuntovaununsa tyhjäksi jääneelle sohvapaikalle. Kiitin häntä joka kerta, kun hain ~40-asteisesta, varastoksi jäänestä teltastani tarpeita päivää varten. Kiitän kavereitani myös siitä teltasta, jonka sain lainaksi. Ja että tuntisin itseni vielä enemmän festaripummiksi, teltan lainaaja myös pystytti ja purki sen. 

Jaksaa, jaksaa?

Kertynyt ikä toki vaatii oman veronsa reilun kolmen vuorokauden festarihulinoinnista: närästää, turvottaa – ja ennen kaikkea väsyttää. Nukun nykyään kahdet–kolmet päikkärit sekä mielellään useamman tunnin yöunet. Tuntuu siltä, että nykyään menen festareille puoleksi ajaksi nukkumaan. Näin ei kolmekymmentä vuotta sitten ollut. Mutta ehkä sopeutumalla keski-ikäisen kehon vaatimuksiin sitä jaksaa vielä noillakin kekkereillä heilua ja pääsee kotiin pää hartioiden välissä. Toisaalta mukaan on tullut hieman terveempiä aktiviteetteja kuten hyvin syöminen, saunominen ja jooga, joten festarointiin muodostuu sopivia suvantovaiheita päikkäreiden lisäksi. En jaksa enää sunnuntaina tolkuttomassa kunnossa raahata mukanani kuollutta haukea ja esitellä sitä temppuja tekeväksi lemmikki-Mustiksi, kuten parikymmentä vuotta sitten saattoi käydä.

Pakko on siis nöyrtyä ja myöntää, että ainakin omalla kohdallani suven juhlat ovat pitkälti niiden festareiden muisteloita, jotka luotiin jo vuosia sitten. Häpeilemättömänä nostalgikkona en kuitenkaan pane tätä pahakseni. On kivaa istua muutama ilta vuodessa nuotioringissä, kuunnella musiikkia ja höpötellä vanhoista.

Ensi vuonna uudestaan, sanoisin. Vaikka siltä se ei näillä kilometreillä reissun jälkeisellä viikolla välttämättä tunnukaan. 

Elävää musiikkiakin on tullut Nummirockissa vuosien varrella kuunneltua, mutta se on tässä sivuseikka.