En ole mikään curling-vanhemmuuden kannattaja mutta eikö nyt jotain harjattavaa edes olisi?
Itse ne teinit mökilläkin virittelivät tulet. Vastaan tulee yhä enemmän tällaisia statistina olemisen paikkoja.
Mitäs tämä vanhemmuus nyt on kun pennut ovat jo yläkoululaisia. Tulin töistä ja toinen laittoi whatsapp-viestiä, että äläpä turhaan laita ruokaa, syön kaupungilla kaverin kanssa. Okei.
Toisen huoneeseen marssin pohtimaan, että mitäs se nyt sitten syö.
– No siellähän on sitä eilistä ruokaa. Laitan itselleni kun ehdin. Teen vain nämä läksyt.
Okei.
Edellisenä päivänä sama pentu olikin jo käynyt allekirjoittamassa työharjoittelusopimuksen tet-paikkaan, jonka itselleen järjesteli. Kumpikin lapsista on jo toista kesää järjestellyt itselleen erilaisia hommia, että saa vähän rahaa.
En minä mikään curling-vanhemmuuden kannattaja ollut koskaan, enemmänkin sellaisen hollantilaishenkisen, mutta eikö nyt mitään harjattavaa olisi?
Tässähän totutellaan vielä siihenkin, että noilla on omat huoneet!
Etuna on ehdottomasti se, että alamme olla aika samankokoisia. Voin viedä niiltä vaatteita.
Toki minä oikeasti teen niille ja niiden kanssa paljon, mutta ruuhkavuodet alkavat kyllä näiden omien lasten kanssa olla auttamatta ohi. Minulla on taas aikaa ja se on mahtavaa! On se silti myös vähän hämmentävää ja mietin, mitä tällainen oheneva vanhemmuus enää on.
Ei minulla toki ole takana kahta kokonaista vuosikymmentä isyyttä niin kuin Nenosen Heikillä, mutta silti. Kuolinsiivoustako sitä on ryhdyttävä tekemään kun on muutaman vuoden kuluttua saanut nuo kasvatettua yhteiskuntakelpoisiksi ja maailmalle? Alkaa näyttää siltä, että niistä tosiaan tulee yhteiskuntakelpoisia.
Toki on niinkin, että elämääni on uuden puolison myötä tullut näitä bonuslapsia, joten taitaa tässä vielä sorvin ääressä tovi mennä. Se on kuitenkin erilaista. Kuumottavaa ja ihastuttavaa, mutta erilaista.
Kommentit (0)