Monikulttuurisen perheen ilot ja inhokit, niitä on käyty viime kerroilla läpi aina pop up -parturista mekastamisen ja jalkapohjien kautta raivosihinään. Nyt riittää vielä tarinaa elämää nihkeyttävistä kulttuurieroista.

Pitääkö aina puhua työstä?

Osa monikulttuurisen perheen eloa on, että suomalaiset tavat käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa hämmentävät – puolisoa, mutta nykyään myös minua. Olen puolisoni sekä muiden eri maista kotoisin olevien tuttavien ja matkailun myötä havahtunut tarkastelemaan kotimaani kulttuuria hieman eri vinkkeleistä.

Ainoa small talk -aihe tuntuu olevan työ.

Olen kantasuomalainen, ja puolisokin on asunut Suomessa yli 10 vuotta. Silti täkäläinen juhlakäyttäytyminen herättää kysymyksiä. Olo ei aina ole niin tervetullut kuin toivoisi. En ymmärrä, miksi juhlien suosituin ja toisinaan lähestulkoon ainoa small talk -aihe tuntuu olevan työ. Eikö voitaisi puhua muustakin? Koska:

A) puhuisin itse vapaa-ajallani mieluusti jostain muusta, ja keksin heittämällä 50 kiinnostavampaa ja juhlatilaisuuteen paremmin sopivaa aihetta.

B) kaikki eivät ole aina työllistettyinä, ja tulee aika inhottava olo jos pitkän sairausloman tai työttömyyspätkän aikana kymmennen ihmistä samoissa juhlissa tulee kysymään työstäni – jota ei juuri nyt ole.

Suomi on hyvin, hyvin työorientoitunut maa. Ulkomailla asuessani huomasin, että en aina välttämättä edes tiennyt pidemmän aikaa tuntemani ihmisen ammattia, koska se nyt vaan ei ollut niin olennaista. On niin paljon muutakin. Suomessa vastaavaa on hankala kuvitella.

Kielelliset väärinkäsitykset ovat helpompia.

Yleisesti haastavinta monikulttuurisessa perheessä ovat väärinymmärrykset – niin kielelliset kuin kulttuurisetkin. Kielelliset ovat helpompia. Meillä puhutaan suomea, arabiaa ja englantia, enemmän tai vähemmän rikkinäisinä versioina, joten puurot ja vellit menevät helposti sekaisin. (Tähän kuuluisi ratkiriemukas esimerkki lukuisista kielellisistä kömmähdyksistä, mutta juuri nyt en muista niistä yhtään).

Kulttuuriset väärinkäsitykset ovat vaikeampia. Vuosikymmenen yhteiselon jälkeenkään omaan kupoliin ei aina mahdu toisen erilaisuus. Se, että perusasetukset ovat ihan erilaiset. Tietyt eleet ja tavat tarkoittavat toiselle aivan toista kuin minulle. Eri asiat kuormittavat, rentouttavat, ärsyttävät, kunnioittavat ja ilahduttavat. Erilaiset oletukset ja asenteet ovat sisäänkirjoitettuna olemuksiimme, ja siksi niitä on niin vaikea ottaa huomioon, toisinaan edes tiedostaa.

Ja mainitsinko erot äänenvoimakkuuksissa?