Kirjoitin toissa kerralla monikulttuurisen perheen ruusuisista puolista ja viimeksi risuisista. Jatketaan risusavottaa.

On yllättäviä, arkisia tilanteita jotka voivat leimahduttaa kovankin konfliktin. Yksi niistä liittyy meillä varmaan muissakin lapsiperheissä tuttuun hyssyttelyilmaisuun sshh ja etusormi suun eteen. Hiljaisuuden tai pienemmän äänenvoimakkuuden pyytäminen sshh-äänteellä ja sormella on puolisolle punaisen raivon lähde. Jostain syystä.

Eleenhän voi toki tehdä hyvinkin epäkunnioittavasti ja alentuvasti, mutta tarkoitan nyt lempeää, sievää sshh-käyttöä. Tätä en osaa selittää. En oikeastaan ole varma, onko tämä meillä kulttuuri- vai persoonakysymys, mutta kulttuurin piikkiin olen sen aina mapitellut.

Palveluilla on hintansa

Kerroin lähipiirin henkilökohtaisista kokeista, automekaanikoista, ompelijoista ja ystävistä, jotka muutenkin tulevat apuun kelloa katsomatta ja syytä kysymättä. Solidaarisuus toimii myös toiseen suuntaan. Se tarkoittaa, että käytännössä milloin tahansa joku ystävä tai sukulainen voi tupsahtaa kylään, yökyläään tai asiansa kanssa autettavaksi ja viipyä haluamansa ajan. Meidän perheemme taitaa saada tässä aavistuksen joustoa, koska ihmiset ymmärtävät meissä (lue: minussa) olevan myös suomalaiset puolensa.

Katsotaan sitten miltä tuntuu.

Kaikissa kulttuureissa ei olla yhtä suunnitelmallisia kuin meillä Suomessa. Puolisoni ei ole eläessään omistanut kalenteria – eikä omista tänäkään päivänä. Hän on vastaavasti opettanut minulle spontaaniutta, murehtimisen vähentämistä ja hetkessä elämistä.

Hyvä muistaa, kun korvista tulee höyryä, ja niihin kiinnitetty pää on punainen.

Kiitollisuus edellä mainituista on hyvä kaivaa mielen sopukoista niissä hetkissä, kun korvista tulee höyryä, niihin kiinnitetty pää on punainen, on kiire, aikataulut ovat seonneet, (yleensä puolison) ja tavarat missä sattuu – sekin kalenterin korvikkeeksi kyhätty hänen pieni muistilappunsa erikoissupertärkeästä asiasta, jonka jossain pitäisi kyllä olla.

Suunnitteleminen ja etukäteen sitoutuminen ei kuulu kaikkiin kulttuureihin kovin olennaisesti. Suomalaisessa kuttuurissahan se on kaiken pyhä kulmakivi. Katsotaan sitten miltä tuntuu, on puolison yleinen lausahdus. Työt kyllä hoidetaaan, mutta muut asiat menevät fiilispohjalta. Joskus olen tästä kiukkuinen, joskus kateellinen ja monesti samoilla linjoilla. Spontaanius on onneksi aina pukenut minua.

Kappas, risuja riitti näemmä vielä ensi kerralla jaettavaksi!