8.1.2020 Takaisin saatu lapsuus- ensimmäisen päivän ajatuksia Suomen päiväkodista Esikoinen istuu lastenhuoneen lattialla ja kiskoo sukkaa jalkaansa. Näen hänen tuimasta ilmeestään, että häntä…
Kasvu Päiväkotien liikuntatiloissa puutteita sisällä ja ulkona Vain vähän yli puolella tutkituista päiväkodeista oli pääsy metsäiselle alueelle liikkumaan ja leikkimään.
2.10.2019 Voiko lapsi oppia lukemaan liian pienenä? Noin kolmasosa lapsista oppii lukemaan jo ennen esikoulua. Heistä käytetään termiä ”varhaiset lukijat”. Mutta…
Kasvu Maahanmuuttajaäitien jääminen kotiin vaikuttaa myös lasten integroitumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan Lähes sata vuotta sitten otetussa koulukuvassa mummini seisoo 10-vuotiaana Kuhmon pakolaiskoulun portailla. Hänen ilmeensä…
Kasvu Eskaristressi kuohuttaa 6-vuotiasta – Näin autat lasta 6-vuotiaan itsenäistymisvaihe voi kuohuttaa tunteita. Eskaristressistä selviää keskustelemalla, kuuntelemalla ja lapsen tunteet hyväksymällä.
Kasvu Vuoropäivähoito ei parane haukkumalla Varhaiskasvatuksen hyödyllisyys tunnistetaan ja tunnustetaan, mutta myönteinen asenne ei ulotu aina vuorohoitoon. Monet pitävät…
9.11.2018 Välikatsaus Kuopuksen kerhotoimintaan Kirjoittelin syyskuun alussa Kuopuksen kerhotoiminnasta vähän faktoja ja ajatuksia siitä, mitä siihen asti…
Kasvu ”Kannattaa miettiä, mikä lisäarvo saadaan lapsen arvioinnista ja missä kohden se on tarpeen.” Paremman tulevaisuuden rakentaminen on välttämätöntä jokaisessa ajassa. Lapsilla on arvo itsessään, ja lapsuuden arvon…
13.2.2018 Perhevapaauudistuksen sijaan asenneuudistus Kiskon lapset pulkassa kerhoon, kuten jokaisena muunakin arkitiistaiaamuna. Kerhoon, jonka kaupunki meille ilmaiseksi tarjoaa.…
Kasvu Päiväkoti on juuttunut sukupuolirooleihin Maailma ympärillä muuttuu, mutta päiväkodin perinteinen sukupuolijako pitää pintansa.