Rauhantekijä Hussein al-Taee

Hussein al-Taee oli 12-vuotias seistessään Helsingissä Senaatintorin laidalla ensimmäistä kertaa. Hän ihmetteli ylvästä Tuomiokirkkoa ja suuria patsaita, Valtioneuvoston linnaa ja Yliopiston kirjastoa. Entä jos ne eivät yhtenä päivänä olisikaan siinä? Olihan hän nähnyt synnyinmaassaan, mitä tapahtuu, kun vaivalla rakennetut sivistyksen tukipilarit murenevat ja miten työlästä niitä on rakentaa uudelleen.

Fiksut nuoret saattavat puhua kolmea kieltä, mutta myyvät talouspaperia Bagdadin kaduilla.

Hussein syntyi keskelle Irakin ja Iranin sotaa vuonna 1983. Kun Iran muutamia vuosia myöhemmin alkoi pommittaa Bagdadia, perhe pakeni Etelä-Irakin Najafiin. Se vietti paljon aikaa läheisellä maatilallaan, jossa kasvatti taateleita, kurkkuja ja vesimeloneita. Keskellä tilaa oli syvä kaivo, josta moottori pumppasi altaaseen vettä lasten pulikoitavaksi.

Täti, jolla oli sileät hiilenmustat, pitkät hiukset, keräsi lapset ympärilleen. Hän lupasi kertoa tarinoita, jos lapset sivelevät hänen hiuksiaan. Täti kertoi Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Aladdinista, Sinbadista sekä – Punahilkasta.

Vielä 1980-luvulla Irakissa lähes kaikki osasivat lukea. Väki kävi elokuvissa ja oopperassa. Bagdadin sinfoniaorkesteri oli kuuluisa, ja yliopistoon oli hankittu huoneenkokoinen tietokone. Bagdadissa varttunut naisarkkitehti Zaha Hadid valloitti maailmaa futuristisilla luomuksillaan. Suomalaiset rakensivat Irakiin sairaaloita ja palatseja. Bagdadissa oli jopa suomalaisten oma alue Finncamp, jossa asui lähes tuhat suomalaista.

Husseinin 5. luokan opettaja onnittelee häntä luokassa todistuksen jaon jälkeen vuonna 1995 Vantaalla.

Al-Taeen perheellä oli salaisuus: isä vastusti diktaattori Saddam Husseinin hallintoa. Vanhempien puheesta ja käytöksestä kuulsi huoli, ja pelko isän menettämisestä vaiensi lapset. Vain lähimpiin saattoi luottaa. Irak hyökkäsi Kuwaitiin vuonna 1990. Pian sen jälkeen liittouma alkoi pommittaa Irakia Yhdysvaltojen johdolla. Al-Taeen perhe pakeni Saudi-Arabiaan.

Pakolaisleirillä aavikon keskellä kului kolme vuotta. Lapsia pelottivat eniten hiekkamyrskyt, jotka pimensivät taivaan ja riepottelivat telttoja. Heitä katosi. Tuulen heittämä hiekka tuntui heidän ihollaan miljoonien hyttysten pistoilta. Leiriltä al-Taeen seitsenlapsinen perhe poimittiin kiintiöpakolaisiksi Suomeen. Nuorimmainen oli vain kuukauden ikäinen.

Hussein oli 10-vuotias ja innoissaan. Hän halusi nähdä ja kokea kaiken, jutella kaikkien kanssa. Aavikon halki ajettiin bussilla. Seuraavana päivänä hän lensi ensimmäistä kertaa elämässään. Lentokoneessa hän näki valkoisia ihmisiä, joista oli aiemmin kuullut vain saduissa ja joita hän oli nähnyt vain televisiossa.

Kansalliskirjasto (aik. Helsingin yliopiston kirjasto) on Suomen suurin ja vanhin tieteellinen kirjasto. Se sijaitsee aivan Tuomiokirkon naapurissa ja on niin ikään Carl Ludvig Engelin suunnittelema.

Amsterdamissa Schipholin lentokentällä pakolaiset eristettiin koppiin, joka oli yhdeltä seinältä avonainen. Hussein havahtui siihen, kun ohikulkijat katselivat heitä kuin eläintarhan eläimiä. He näyttivät pakolaisilta. Elettiin marraskuuta 1993. Miten tässä näin kävi? Hussein mietti. Vielä äsken hän ui maatilalla altaassa, nyt hän oli pakolainen.

Lentokone laskeutui Tampere-Pirkkalan lentokentälle havupuiden vihreyteen. Hussein ei ollut nähnyt vihreää vuosiin, sillä aavikolla kaikki oli keltaista. Hän sai ylleen takin. Ulkona oli kolme astetta pakkasta. Hän ei tiennyt, että niin kylmää on olemassa. Perhe saateltiin Valkeakoskelle, jossa hyväntekeväisyysjärjestön järjestämä ystäväperhe otti heidät vastaan. Tulijoille oli varattu käytetyillä huonekaluilla kalustettu huoneisto. Lapset availivat kaappeja innoissaan. Oli liinavaatteita, astioita, jääkaapissa valo ja sopivaa ruokaa. Sisällä oli lämmintä. Isän ilme oli edelleen huolestunut, mutta äiti oli iloinen, että lapset olivat vihdoin turvassa.

Seuraavana päivänä Hussein meni isoveljensä ja seitsenvuotiaan siskonsa kanssa pihan hiekkalaatikolle istumaan. Heitä nauratti. Hiekka oli seurannut tänne. Hiekalla lojui pikkutraktoreita. He katselivat, kun muut lapset tekivät hiekkakakkuja. Tuntui epätodelliselta. Koulussa muut lapset kohtelivat Husseinia kaverinaan ja opettaja Maija-Liisa Istolainen otti hänet siipiensä suojaan. Hussein oli kuitenkin nähnyt sodan. Leikin keskelläkin osa hänestä katseli välillä sivusta ja tunsi olevansa erilainen kuin muut.

Isä kannusti Husseinia osallistumaan pienestä pitäen: Otti mukaansa virastoihin ja pyysi kääntämään. Antoi erilaisissa järjestöjen kokouksissa tai itsenäisyyspäivän juhlissa mikrofonin poikansa käteen ja kertoi, mitä pitää sanoa. Isällä oli tapana kysyä Husseinilta: ”Kuka puolustaa niitä diktatuurin alle jääneitä ihmisiä, ellemme me”.

Hussein inhosi esiintymisiä. Pikkuhiljaa hän alkoi kuitenkin huomata, että olemalla aktiivinen voi vaikuttaa asioihin. Se auttoi sietämään jännitystä. Hussein opiskeli taloustieteitä ja kansainvälistä politiikkaa Suomen lisäksi Englannissa ja Varsovassa. Noina aikoina hän alkoi oivaltaa, mitä Helsingin Senaatintori kertoo. Valtioneuvoston linna, Yliopiston kirjasto ja kirkko seisovat omilla laidoillaan toria, kukin omalla tontillaan. Tätä on Suomen rauha.

Miriam Owusu työskentelee CMI:n Nuorten rauhanryhmä Lennoneissa.

Kun terroristijärjestö Isisin perustama kalifaatti kolkutteli Bagdadin portteja loppukesästä 2014, Hussein al-Taee pyydettiin Martti Ahtisaaren perustamaan Crisis Management Iniative -konfliktinratkaisujärjestöön asiantuntijaksi. Hän oli ollut talossa aiemmin harjoittelijana. Al-Taee alkoi soitella Bagdadiin ja Erbiliin sopien tapaamisia.

Nyt hän johtaa CMI:n Irak-ohjelmaa ja toimii rauhanvälittäjänä. Työssä auttavat kielitaito, kulttuurien ymmärtäminen, suomalainen koulutus ja Ahtisaaren maine.
– Suomella ei ole ollut agendaa Irakissa, eikä Suomi ole ollut riistämässä öljyvaroja. Meihin luotetaan, meitä halutaan kuunnella. Suomen historia, sisällissodasta ja köyhyydestä nousu on hyvä esimerkki. Irakilaisia kiinnostaa, kuinka se voidaan tehdä.

Al-Taee haluaa viedä eteen päin kaikkea sitä hyvää, mitä on Suomessa oppinut. Suomi-pakettia ei voi kuitenkaan noin vain ojentaa irakilaisille. Rauhanvälitystyö on sitä, että tuodaan ihmiset saman pöydän ääreen ja kysytään heiltä.
– Irakilla oli kaikki se, mitä Suomellakin 1950–70-luvuilla. Miten se saataisiin takaisin? Mikä estää esimerkiksi naisten menestystä? Meidän tehtävänämme on luoda rauhallinen tilanne, jossa eri osapuolet – vähemmistöt, naiset, opposition edustajat – voivat keskustella. Me kokoamme ajatukset yhteen, ja he lähtevät viemään niitä eteenpäin. Se on pitkä mutta ainoa kestävä tie.

CMI:n työntekijät jalkautuvat joka vuosi Martti Ahtisaaren johdolla kouluihin kertomaan rauhanvälitystyöstä. Tällä kertaa Martti Ahtisaari -päivä järjestettiin Vaasassa. Al-Taee kertoi Savilahden yläkoulun oppilaille, miksi pakolaiset joutuvat lähtemään kotimaistaan sekä mitä samaa on pienten kiistojen ja isojen konfliktien sovittelussa.
– Sovittelun pitäisi olla koulussa opetettava kansalaistaito. Sitä tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Nuoret olivat huolissaan maailmantilanteesta. Heillä on samoja huolia ja unelmia kuin nuorilla kaikkialla maailmassa. Meidän aikuisten vastuulla on antaa heille mahdollisuuksia.

Koulun pihalle oli pysäköity traktoreita. Pohjanmaalla on tavallista, että jotkut oppilaat köröttelevät kouluun traktorilla. Hussein halusi ehdottomasti kokeilla traktorin kopissa istumista yhdessä nuorten kanssa. Eräs kahdeksasluokkalainen kirjoitti palautteessaan: ”Todella järkevä ja silmiä avaava puhe. En ole ennen ajatellut pakolaisia ja sotaa tuolla tavalla”. Toisen oli havahduttanut se, ”miten lapsetkin joutuvat sotaan”.

Wisam Aboud saapui Suomeen turvapaikanhakijana Syyriasta kaksi vuotta sitten. Hän oli mukana perustamassa suomalaissyyrialaista Café Damascusta, joka osallistui viime jouluna Tuomaan Markkinoille Helsingin Senaatintorilla.

Lasten kohtalo Irakin sodassa vetää rauhantekijän hiljaiseksi.
– Ennen terroristijärjestö Isisin vastaista sotaa rahat menivät korruptioon. Nyt on hyvä perustella, että ne tarvitaan sotaan Isisiä vastaan. Hussein al-Taee kertoo, miten muutama tuhat sotilasta saattoi hallita kolmen miljoonan asukkaan Mosulia. Kalifaatissa seinillä oli korvat, lasten korvat. Lapsia värvättiin ilmiantajiksi palkkioita vastaan. Ihmiset alkoivat varoa puheitaan. Kukaan ei uskaltanut kirjoittaa mitään, ei runoilla. Luovuus lamaantui. Yhteisö kyyristyi, kyynistyi ja keskittyi selviämään hengissä.

Samaa kauhun kaavaa oli käyttänyt Saddam Husseinin hallinto, jota al-Taeenkin perhe pakeni. Mosulissa syntyi Isisin valtakauden aikana 30 000 lasta, joita ei ole rekisteröity eikä rokotettu. Tytöt eivät ole käyneet koulua lainkaan. Isis on levittänyt verkossa videoita lasten taistelukoulutuksesta, jopa lasten suorittamista teloituksista. Matematiikan opetuksessa Isis käytti havaintomateriaalina luoteja ja räjähteitä ja kertoi, kuinka monta kerettiläistä niillä tapetaan.

– Nämä kalifaatin kasvatit ovat jäävuoren huippu tässä murhenäytelmässä. Toisella puolella ovat perheet, joiden lapset on aivopesty ja pakotettu Isisin riveihin. Toisella puolella on 10 000 irakilaista marttyyriä – nuoria poikia tai perheenisiä – joiden vaimot ovat nyt leskiä ja lapset isättömiä.

Irakissakin on nyt talvi. Al-Taee pelkää, että ihmisten tuhottujen kotien raunioista nousee uusi Isis.

– Kun näkee lapsensa palelevan ja näkevän nälkää, on meistä kuka tahansa valmis tarttumaan aseisiin ketä tahansa vastaan, jonka ajattelee olevan syyllinen siihen. Nyt jälleenrakennusvaiheessa jokainen dinaari pitää laittaa ihmisten hyvinvointiin. Yli puolet Irakin väestöstä on alle 20-vuotiaita. He eivät ole kokeneet diktatuuria eivätkä muunlaista demokratiaa kuin sen, mikä Irakissa on nyt. Työmarkkinoille tulee koko ajan lisää väkeä, mutta työpaikkoja ei ole.

– Mistä he elävät? Fiksut nuoret saattavat puhua kolmea kieltä, mutta myyvät talouspaperia ja muita hyödykkeitä Bagdadin kaduilla. Siinä tilanteessa terroristijärjestö Al Qaida saattaa tuntua hyvältä vaihtoehdolta.

Vuonna 2015 Suomi tuntui hyvältä vaihtoehdolta yli 600 alaikäisestä irakilaisnuoresta, kun he lähtivät vaaralliselle matkalleen Pohjois-Eurooppaan. Ensin Turkista kumiveneillä Kreikkaan. Sitten busseilla ja kävellen Euroopan halki Tanskaan, josta junilla Tornioon. Suomi yllättyi. Ihmeteltiin trendikkäästi pukeutuneita nuoria ja heidän kalliita kännyköitään. Ajateltiin, että kun on varaa kännykkään, miksi lähteä.

Jos turvapaikanhakijat saisivat olla rauhassa lapsia ja toteuttaa potentiaaliaan, heistä tulisi sillanrakentajia.

Hussein al-Taee ei ihmetellyt. Hän tiesi, että kännykkä oli noiden nuorten ikkuna parempaan maailmaan. Mitä isompi ikkuna, sen parempi. Siinä maailmassa heilläkin olisi mahdollisuus valita opiskelupaikka ja ammatti. Siellä hekin haluaisivat olla.
– Kännykän ruudusta he näkevät sen, mikä heidän maassaan ei ole toteutunut. Ei heitä lämmitä Irakin hieno menneisyys, eivätkä he jaksa odottaa loputtomiin. He haluavat elää nyt. He haluavat mennä leffaan, kuunnella musiikkia, tehdä töitä.

Turvapaikanhakijoista keskusteltaessa rauhantekijää häiritsee eniten se, ettei nähdä, mitä mahdollisuuksia näissä lapsissa piilee. Hän tapasi hiljattain Mosulista lähteneen nuoren, joka oli oppinut hyvin suomea ja aikoo poliitikoksi.
– Jos he saisivat rauhassa olla lapsia ja toteuttaa potentiaaliaan, heistä tulisi sillanrakentajia. Suurin osa heistä haluaa tehdä hyvää ja ryhtyä veronmaksajiksi. Se on kunnia-asia. Näin minuakin opetettiin pienenä.

Kun näkee lapsensa palelevan ja näkevän nälkää, on meistä kuka tahansa valmis tarttumaan aseisiin.

Hussein al-Taee ei tarkoita, että kaikkien Suomeen tulevien pitäisi saada jäädä, mutta lapsiperheiden pitäisi olla erityisasemassa.
– Onko se ihmisarvoista kohtelua, kun lapsi haetaan kesken päivän päiväkodista palautettavaksi Irakiin tai Afganistaniin? Jokainen äiti ja isä kokee, ettei se ole oikein. Entä mitä lapset siitä ajattelevat? Miten vanhempien pitäisi puhua lapsille siitä, että saman ikäinen lapsi haetaan pois?

Vaasassa Savilahden yläkoululaiset kysyivät, mitä he voivat tehdä rauhan edistämiseksi. Hussein al-Taee muistutti heitä mahdollisuudesta olla yhteydessä suoraan päättäjiin vaikkapa somessa. Sellainen mahdollisuus on maailmassa harvinaista.
– Ei riitä, että harmitellaan vääryyksiä. Vasta kun myötätunto muuttuu toiminnaksi, siitä on jotain hyötyä. Meidän pitää vaikuttaa päätöksentekoon.

Hussein al-Taee tapasi ystävänsä, afgaanisyntyisen Nazima Razmyarin Helsinki Ice Challenge -tapahtumassa. Razmyar on Helsingin apulaispormestari kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla.

Miten eriarvoisista lähtökohdista ihmiset joutuvatkaan ponnistamaan… Hussein al-Taee on pohtinut paljon sitä. Toiset perheet saavat kerryttää vaurautta sukupolvi toisensa jälkeen, kun toisten elämä tuhoutuu ja ne joutuvat aloittamaan alusta.
– Minun vanhempieni ja koulukaverieni vanhempien valokuva-albumit ovat todennäköisesti olleet aika identtisiä. Tehtiin perhepiknikkejä ja lomamatkoja, sillä vanhempani elivät Irakin kultakautta. Heidän kotonaan oli televisio jo 1950-luvulla. Ehdin jopa käydä neuvolassa pienenä. Sitten hänen perheensä joutui jättämään kaiken.

Saddam Husseinin hallinto kaatui vuonna 2003. Kun al-Taee kävi läpi Irakin tiedustelupalvelun papereita samana vuonna, hän ymmärsi, miten vakava hänen perheensä tilanne oli 1980-luvulla ollut. Seinillä oli tosiaan ollut korvat.
– Tiedän, mitä pakolaisuus, sota tai murhe on. Tiedän myös, miten ihminen voi menestyä, jos saa mahdollisuuksia. Minun vanhempani pystyivät antamaan minulle mahdollisuuden. Olen saanut oppia, opiskella, epäonnistua ja vaihtaa mielipidettä tulevaisuudensuunnitelmista. Löytää itseni. Miten Irakin lapsille voitaisiin antaa samat lähtökohdat?

Isänä al-Taee haluaa olla läsnä. Hän ei kysy kymmenvuotiaalta pojaltaan ”Mitä kuuluu?”, johon voisi vastata yhdellä sanalla. Hän kysyy ”Mikä on saanut sut hymyilemään?” tai ”Oletko tehnyt jotain hyvää tänään?”. Poika vastaa pitkillä tarinoilla. Perheen pienimmille luetaan Muumeja ja tarinaa pakolaispojasta, joka joutuu jättämään kauniin kotinsa.

Irakissa al-Taee kävi viimeksi joulukuussa. Hän sanoo, että valopilkkuja näkyy, kun muistaa mittasuhteet, mutta rauhantekijän pitääkin olla ikuinen optimisti. Kansalaisjärjestöt ja yksityinen sektori perustavat kouluja. Opettajia palkataan lisää. Vapaaehtoiset maalaavat, siivoavat ja rakentavat. Se antaa toivoa.
– Omat ja muiden lapset ovat minulle tärkeä ankkuri. Kun kyynistyminen uhkaa, ankkuri palauttaa mieleen, mitä olinkaan tekemässä.

» Tutustu CMI:n kouluille suunnattuun konfliktinratkaisumateriaaliin.

Kuka?

Hussein al-Taee

Syntyi Bagdadissa 1983.

Asuu Helsingissä.

Perheeseen kuuluvat vaimo ja nelikuinen vauva sekä 2- ja 10-vuotiaat lapset.

Haaveilee, että pääsisi kerran vuodessa soutelemaan rauhalliselle järvelle sekä joskus tulevaisuudessa omasta taatelitarhasta, jossa olisi lapsille tilaa temmeltää.

Harrastaa lukemista ja uusien ihmisten kohtaamista.

Sai Nuorkauppakamarin Vuoden Nuori Menestyjä 2017 -tunnustuspalkinnon maailmanrauhan edistämisestä.

Työskentelee konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä (Crisis Management Initiative) Irak-ohjelman johtajana.