Hyppää sisältöön

Päivi Alasalmi: Nuoriin on ohjelmoitu myönteisyyden koodi

”Meidän on tehtävä maailmasta sellainen paikka, jossa nuorten ja heidän tulevien lastensa on hyvä elää”, kirjoittaa kolumnissaan Päivi Alasalmi. Hän on akaalainen kirjailija, satukirjailija ja kahden lapsen äiti.
Julkaistu
Teksti Päivi Alasalmi
Kuvat Mara Leppä
Päivi Alasalmi: Nuoriin on ohjelmoitu myönteisyyden koodi

Nuoruuden haasteet ovat vaihdelleet kovasti minun elinaikanani. Muistan surreeni varhaisteini-iässä sitä, kun kaikkialle levitettiin asfalttia. Se ei tehnyt hoitohevoseni kavioille hyvää. Kammoksuin myös triffidejä eli kuvitteellisen TV-sarjan lihansyöjäkasveja, jotka hotkivat ihmisiä. Eräs ystäväni pelkäsi verokarhua. Hän oli vanhempiensa puheesta käsittänyt, että se voi tulla ulko-ovesta koska vain ja napata ruoan pöydästä.

Kovin mitättömiä olivat murheemme silloin. Siihen nähden tämän päivän nuoret elävät käsittämättömässä paineessa. Heitä kuskataan harrastamaan liikuntaa ja heistä odotetaan huippu-urheilijoita, jotka pelastavat vanhempiensakin talouden. Heidän koulutukseensa on satsattu niin paljon, että monet sairastuvat täydellistä kympin todistusta tavoitellessaan anoreksiaan.

Ulkonäköpaineet ovat valtavia. Nuoret seuraavat sosiaalisen median juhlittuja kaunottaria ja viihdemaailman tähtiä, eivätkä ehkä ymmärrä kuvien olevan Photoshopilla käsiteltyjä. Kasvoja on voitu petrata täyteainepistoksilla ja kirurgisilla toimenpiteillä. Instagram-mallit muovaavat vartaloaan punttisalilla päivittäin saadakseen muotoa sinne, missä sitä ei alun perin ollut.

Koulumaailma on armoton kiusatulle. Osa tahallisesta ilkeydestä on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, eikä somekiusaamisesta pääse eroon edes kotona. Verkossa vaanii muitakin vaaroja kuten aikuisia, jotka pyytävät lasta tai nuorta lähettämään itsestään paljastavia kuvia. Kieroutunut aikuinen voi yrittää kiristää uhriltaan tapaamista ja seksuaalisia tekoja uhkaamalla julkaista kuvia.

Jos nuoren vanhemmilla on ongelmia, hän ei välttämättä uskalla tai halua kertoa ahdistelusta näille. Vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat vaativat veronsa kodin rauhasta ja harmonisesta ilmapiiristä. Vanhemman työttömyyden tai vakavan sairauden vaikutukset heijastuvat väkisinkin nuoreen, ja hän joutuu kasvamaan aikuiseksi nopeammin kuin olisi suotavaa.

Ilmastonmuutos on tullut osaksi nuorison tajuntaa viimeistään Greta Thunbergin aloittaman koululakkoliikkeen myötä. Miksi käydä koulua, jos elinolosuhteet maapallolla tuhoutuvat sen aikana? Tuo huoli jäi akuutimman jalkoihin, kun koronavirus räjähti pandemiaksi, johon jo yli kuusi miljoonaa ihmistä on kuollut. Vaikka nuoret eivät ole suurimmassa vaarassa, koronaeristys, etäkouluun siirtyminen ja kokoontumisrajoitukset iskivät rajusti juuri heihin.

Armeijan käyneet nuoret miehet joutuvat pohtimaan myös Suomessa, hyökkääkö Venäjä tänne ja joutuvatko he rintamalle.

Venäjän aloittaessa hyökkäyssodan Ukrainassa ihmisiin tarttui pelko, että se laajenee kolmanneksi maailmansodaksi. Teini-ikäisiä nuorukaisia taistelee Ukrainassa maansa itsenäisyyden puolesta. Armeijan käyneet nuoret miehet joutuvat pohtimaan myös Suomessa, hyökkääkö Venäjä tänne ja joutuvatko he rintamalle. Siviileihin kohdistuneet iskut ovat muuttaneet käsitystä koko sotimisen luonteesta.

Kaiken tämän keskellä nuorilla on yhä tallella ihmeellinen kyky löytää iloa ja onnea pienistä asioista, kuten vaikkapa kirpparilta löytyneestä uudesta puserosta, kevätauringon kirkkaista säteistä tai tapaamisesta ystävien kesken.

Tuntuu siltä, että nuoriin on ohjelmoitu jokin myönteisyyden koodi. Meidän aikuisten täytyy auttaa heitä säilyttämään tuo elintärkeä taito. Meidän on tehtävä maailmasta sellainen paikka, jossa nuorten ja heidän tulevien lastensa on hyvä elää.

Päivi Alasalmi on akaalainen kirjailija, satukirjailija ja kahden lapsen äiti.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *