Hyppää sisältöön

Millaista on arki uuden, vanhan ja tuntemattoman äärellä?

”Yhteiskunnan rakenteiden ja päätöksenteon täytyy tukea hyvää arkea,” kirjoittaa Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja ja Lapsen Maailman päätoimittaja Ulla Siimes.
Julkaistu
Teksti Ulla Siimes
Kuvat Mara Leppä
Millaista on arki uuden, vanhan ja tuntemattoman äärellä?

Vuoden vaihtuessa monella on tapana summata mennyttä ja tehdä suunnitelmia uudelle vuodelle. Viimeisimpien, poikkeuksellisten vuosien yhteenvedoissa on vilissyt toiveita siitä, että vastaava – pandemia tai sota – ei seuraavana vuonna toistuisi tai jatkuisi. Että tavallinen arki ilman suuria mullistuksia jatkuisi.

Hyvä, tavallinen arki on erinomainen toive. Lapsiperheen arki on iso osa lapsen lapsuutta ja sellaisenaan tärkeää ja arvokasta. Vaikka arki välillä haastaa ja puuduttaakin rutiineineen ja aikatauluineen, syntyy siitä kehikko perheen elämälle.

Normaalia arkea eläessä saattaa unohtua, että se voi milloin tahansa muuttua, jopa suistua raiteiltaan. Vaikka Suomen, Euroopan tai maailman laajuisia muutoksia ei tapahtuisi, saattavat asiat lapsen, aikuisen tai perheen tasolla saada silmänräpäyksessä uuden suunnan. Sairastuminen, onnettomuus tai kuolema muuntaa hetkessä tavallisen arjen joksikin muuksi.

Monet lapset ja nuoret voivat vain haaveilla hyvästä arjesta. Usealle meille itsestään selvät arjen asiat, kuten nukkumaanmenoaika, lämmin ruoka ja puhtaat vaatteet ovat osalle perheistä utopiaa. Niiden sijasta arkea leimaa epämääräisyys, epäsäännöllisyys ja turvattomuus.

Tavallinen arki on hyvä unelmien kannattelija. Vaikka sitä on syytä pitää arvossa, on tärkeää myös uskaltaa unelmoida ja suunnitella tulevaa. Erikoiset vuodet ovat opettaneet, että suunnitelmat eivät aina toteudu ja unelmilta saattaa romahtaa pohja. Siitäkin huolimatta suunnitelmia ja unelmia on hyvä pitää elossa, sillä niiden avulla on mahdollista muuttaa asioita.

Lastensuojelun Keskusliiton ja Lapsen Maailma -lehden näkökulmasta vuosi 2023 tarjoaa toivottavasti paljon tuttua ja turvallista: lapsen oikeuksien sekä lasten ja perheiden puolesta ja kanssa puhumista, kirjoittamista ja toimimista. Samalla tunnistamme, että vuosi tuo mukanaan tekijöitä, jotka muuttavat työtämme ja tekemistämme.

Kevään eduskuntavaaleissa valitaan uusia henkilöitä, jotka tekevät päätöksiä myös lasten, nuorten ja perheiden asioista. Meidän tehtävämme on haastaa ja auttaa ehdokkaita näkemään lapsia koskevat päätökset yhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta merkityksellisinä (lskl.fi). Toivomme, että päättäjiksi valikoituvat näkevät asian kanssamme samalla tavalla.

Tämä vuosi on tärkeää vaikuttamisen aikaa myös suhteessa hyvinvointialueisiin. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että vuoden alussa aloittaneet hyvinvointialueet pystyvät tarjoamaan lapsille, nuorille ja perheille oikeanlaisia ja oikea-aikaisia palveluita. Emmekä unohda kuntia, jotka tarjoavat edelleen erityisesti lasten, nuorten ja perheiden arjen kannalta olennaisia palveluita, kuten varhaiskasvatusta, perusopetusta ja vapaa-ajan palveluita.

Toivon, että vuosi 2023 tuo mukanaan lapsiperheille tavallista arkea, jota yhteiskunnan rakenteet ja päätöksenteko tukevat. Olkoon tämä toive samalla myös unelma, joka kirittää tekemään tekoja sen toteutumisen eteen. Sillä lapsuus on tässä ja nyt.

Ulla Siimes on Lapsen Maailman päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *