Kun tutkitaan lapseen kohdistunutta rikosta, vanhempi voi jäädä yksin
Suomen lainsäädäntö korostaa laajaa ilmoitusvelvollisuutta lapseen kohdistunutta rikosta epäiltäessä. Jos lasten kanssa työskentelevä kohtaa työssään tilanteita, joissa herää epäily lapseen kohdistuvasta väkivallasta, työntekijän on ilmoitettava asiasta lastensuojelun lisäksi myös suoraan poliisille.
Tästä syystä monenlaiset ja vakavuudeltaan hyvin eritasoiset epäilyt päätyvät rikostutkintaan. Joukossa on epäilyjä lapseen kohdistuneesta vakavasta seksuaalirikoksesta ja lievempiä, esim. kuritusväkivaltaan liittyviä epäilyjä.
Alaikäiseen kohdistunutta rikosta epäiltäessä poliisi tekee yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa. Lisäksi poliisi saattaa tarvita virka-apua esim. pienen lapsen kuulemiseksi yliopistosairaaloiden lasten oikeuspsykiatrian yksiköistä.
Essi Julinin väitöstutkimuksen mukaan monialainen viranomaistoiminta aiheuttaa monenlaisia seurauksia niille vanhemmille, joiden lapsiin kohdistunutta väkivaltaa tutkitaan.
Niin ristiriitaiselta kuin se ehkä kuulostaakin, vanhemman kannalta moniammatillinen rikostutkintaprosessi toimii selkeimmin tilanteisissa, joissa lapseen kohdistunut väkivaltaepäily on selvä ja vakava, ja siitä on saatu konkreettisia todisteita tutkinnan aikana.
Näissä tapauksissa vanhemmat kokivat tulleensa vakavasti otetuiksi: asiat hoituivat nopeasti, minkä jälkeen perhe pääsi jatkamaan elämäänsä. Lapselle tapahtuneita asioita käsiteltiin tarvittaessa siihen tarkoitetuissa hoito- ja tukipalveluissa.
Rikosluonteeltaan epäselvempien tai lievempien tapausten kohdalla tilanne oli vanhempien kannalta toinen. Epäilyjen tutkiminen kesti pitkään, ja joissakin tapauksissa vanhemmat kokivat tulleensa viranomaisten mitätöimiksi.
Vanhempien kokemus oli, että kukaan ei ottanut tilanteesta kokonaisvastuuta. Asiat jäivät hoitamatta ja perheenjäsenten tarpeet huomioimatta.
Hitaasti etenevässä prosessissa odottavan aika on pitkä. Odottelu kuormittaa vanhempaa riippumatta siitä, millainen asema hänellä oli rikostutkinnassa, ja pahimmassa tapauksessa hänen toimintakykynsä saattaa romahtaa. Vanhemmat kokivat jääneensä yksin tilanteessa, jossa olisi tarvittu ammattiapua.
Julinin mukaan tärkeintä olisikin pyrkiä lyhentämään viranomaisprosessien kestoa. Näin myös perheenjäsenten tuen tarpeisiin pystyttäisiin vastaamaan nykyistä tarkemmin.
Tutkimuksen aineistona olivat viidentoista vanhemman haastattelut. Haastatellut olivat joko itse epäiltynä lapseen kohdistuneesta väkivaltarikoksesta tai epäiltynä saattoi olla joku muu lapselle tuttu henkilö.
Julinin sosiaalityön väitös Lapsiin kohdistuva väkivaltarikostutkinta: Vanhempien näkökulma (julkari.fi) tarkastettiin Tampereen yliopistossa syyskuussa.
Julin työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Barnahus-hankkeessa (thl.fi), jossa kehitetään lapsiin kohdistuvan väkivallan selvittämisen käytäntöjä sekä tuen ja hoidon saatavuutta. Väitöstutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää tässä työssä.
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)