Kuukauden kirjat: Digimaailma pomottaa – ja piristää

Ensin opitaan käyttämään digitaalisia värkkejä ja nauttimaan niistä, vasta sitten hissuksiin aletaan miettiä käytöstapoja ja kulttuurikysymyksiä. Siinä suureksi avuksi on lastenkirjallisuus.

Aino-Mari Tuurin laajahko Puhelimen pomoksi (Tammi, kuv. Lille Santanen) ilmestyi kreivin aikaan. Lapset tarvitsevat digiviidakon kesytysopasta, jossa moderniin teknologiaan suhtaudutaan iloisen uteliaasti mutta rajoja haeskellen. Tuuri kirjoittaa ihastuneesti uusien ja kiiltävien koneitten hypistelemisestä: ”Onpa ihana! Onpa sileä! Onpa houkutteleva!”

Samaan syssyyn hän muistaa puhua digilaitteiden liiallisesta käytöstä ja kertoo senkin, että digilaitteet ovat kuin lapsia itsekin. Sillä viitataan siihen, ettei laitteiden käyttötavoista ja sopivista käyttöajoista ”oikein ole olemassa yhteisiä, hyväksi havaittuja tapoja”.

Tuuri kirjoittaa leppeästi jutustellen ja tekee vaikeista kysymyksistä ymmärrettäviä. Tärkeälle kirjalle toivoo jatkoa, sillä vielä ei ole ehditty puhua digilaitteiden ympäristökuormituksesta, koneiden kierrätettävyydestä tai ostopäätösten eettisyydestä. Vihreä aalto vielä jokseenkin puuttuu lasten digi- ja ympäristökirjoista!

Kuvakirjaikäisilläkin on nyt omat puhelinkirjansa. Kerttu Rahikka ja kuvittaja Nadja Sarell kertovat puhelimien historiasta ja hyvistä puhelintavoista kirjassaan Elsa ja Lauri tutustuvat puhelimiin (Mäkelä).

Isovanhempien luona pannaan pystyyn puhelinleikit, kun vintiltä löytyy vanhoja vekottimia. Lapset innostuvat tekemään elokuvaa puhelimen historiasta, ja mummo saa esittää sentraalisantraa. Inhimillistä kipakkuutta syntyy, kun pikkuveli Lauria kiukuttaa se, ettei hänellä ole omaa puhelinta.

Mummosta tehdään sentraalisantra.

Kirjan lopun tieto-osassa opetetaan korrektia puhelinkulttuuria. Tärkeässä En tarvitse puhelinta… -osuudessa sanotaan suoraan, ettei levätessä tarvita puhelinta. Lasten ja aikuisten aineistoa ei ole helppo toteuttaa samassa kirjassa: aikuisille ripotellut tietoiskut olisi ehkä kannattanut niputtaa yhdeksi kokonaisuudeksi.

Pinja Meretojan Aikamatka (Tammi) sisältää teknologian historiaa kirjoitustaidosta internetiin. Puhelin on tietysti mukana, ja siitä on kirjan alaotsikko saanut nimekseen Miten telefoonista tuli älykäs. Kuvakirjan monipuolisuus ja hauskuus ilahduttavat.

Hellää huumoria

Lasten kaunokirjallisuudessa kännyköillä on tietysti näkyvä rooli, niin himoittuja puhelimet ovat jo pienten koululaisten maailmassa.

Riina Katajavuoren Talvikki ja ensimmäinen älypuhelin (Karisto, kuv. Liisa Kallio) kertoo siitä ihmeellisestä päivästä, kun Talvikki saa unelmoimansa älypuhelimen, jolla ei enää nolosti tarvitse näpytellä numeroita.

”Näppäinpuhelin! Näpy näp. Miten noloa.”

Hän ryhtyy tuunaamaan puhelimelleen kaunista kuorta sekä kuvaamaan itseään ja parasta ystäväänsä – ja, ihan kauheaa, tietysti hävittää laitteensa. Vaivihkaa puhelintapoja opettava lastenkertomus päättyy kuitenkin onnellisesti.

Timo Parvela esittää lastenkirjallisuudessa vielä melko tuoreen kysymyksen pohtiessaan, miten kimurantti on vähävaraisuuden ja kännyköiden suhde.

Melkein mahdoton tehtävä -sarjan ensimmäisessä osassa Merkitty lapsi (WSOY, kuv. Mari Luoma) 12-vuotias Elias sanoo tyynesti: ”Olemme köyhiä, eikä meillä ole vanhaa kuvaputkitelevisiota lukuun ottamatta mitään teknistä laitetta, mutta ei kai pleikan ja kännykän puute ole kauheinta, mitä lapselle voi tapahtua?”

Se, ettei poika ole aivan online, muuttuu kyllä kirjan mittaan, mutta tarpeellisen näkökulman Parvela joka tapauksessa heittää.

Kirjassa on viehko vivahde salamyhkäisyyttä, joka tutuimmillaan tarkoittaa salatun syntyperän selvittämistä. Hauska nähdä, mihin suuntaan satujen ikiaikainen kysymys lähtee sarjassa kehittymään!

Innokkaasta futistyttö Iidasta kertova Maria Kuutin Peli on alkanut, Iida (Karisto, kuv. Elina Jasu) käynnistää helppolukuisen Onnenpotku-sarjan. Kunnianhimoisen harrastamisen ohella kirjassa häivähtää muitakin teemoja, myös kännykät.

Kaiken tietävä isoveli pääsee napauttamaan Iidaa huolimattomuudesta, kun tämä ei löydä puhelintaan. Hellä huumori ja hyväntahtoinen ironia ovat tarpeen, kun lastenkirjoissa käsitellään Kuningas kännykkää!

Vaaran paikkoja

Sisaruksia Tiina Kristoffersson & Vesa-Matti Toivonen huolestuttaa vanhojen ihmisten digihöpläyttäminen humoristisessa lastenromaanissa Varo viruksia, listamestari! (Avain, kuv. Olga Pärn).

Eliaksen ja hänen äitinsä ystävällinen naapuri, leskirouva Ulpukka tulee höynäytetyksi verkossa, ja poika miettii, miten kertoa rouvalle, ettei kannata uskoa puoliakaan tietokoneelta putkahtavista asioista.

Elias suhtautuu asiaan maltillisesti. ”Vaikka internetissä on kaikkea kurjaa vaikka kuinka paljon, niin on siellä myös ystävyyttä ja iloa.” Samalla tapaa ymmärtäväisesti Ulpukka tiirailee lasten kännykkäleikkejä, vaikka ”entisaikaan meidän leikkimme olivat kokonaan toisenlaisia”.

Ensimmäisten joukossa tietokoneeseen vajoamisen vaaroista kertoi Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja villi kone (Tammi, kuv. Aino Havukainen ja Sami Toivonen) vuonna 2006. Höpelö ja hyväuskoinen Rauha-täti luulee Riston runoilevan huoneessaan. Poika ei vaadi edes ruokaa, ja huoneesta kuuluu vain huutoja. Erakoitunutta poikaa ei ole helppo houkutella ihmisten ilmoille. Railakkaasti paisutellussa tarinassa vaaravyöhykkeessä on myös alakerran herra Lindberg…

Some käy kuumana

Terhi Rannela kirjoittaa iskeviä novelleja, minkä huomaa Yöuinti ja muita novelleja -kokoelmasta (Otava). Novelli Kauniita unia, oman kullan kuvia rakentuu someviestittelyn varaan, ja siitä paljastuva todellisuus on vainoharhainen ja karmiva.

Nettirakkaus muuttuu painostavaksi, kun Z vaatii, että Lumi luopuu ystävistään. Vaatimusten pakkomielteisyys vahvistuu viesti viestiltä. Järkyttynyt Lumi näyttää viimein viestisarjan vanhemmilleen, jotka puuttuvat asiaan oitis.

Someviestien varaan rakentuva novelli on tehokas, kun ei tarvita selittelyjä eikä tulkintoja.

Moderni teknologia ja ripeälukuinen proosaruno risteilevät Ansu Kivekkään nuortenromaanin Raakaversio (Tammi) syövereissä, jossa videokäsikirjoitusten ja tekstiviestien välillä rauhoitutaan seuraamaan perinteisempää kerrontaa.

Video ”persekodista” puhuttelee isoäitiä.

Perhekotiin sijoitettu Elli tekee mielellään videoita nettiin, mutta ”persekotia” kuvaavalla videollaan hän ylittää sopivuuden rajat ja saa isoäidiltään ikävää palautetta: ”En ole vihainen. Olen tosi pettynyt”. Raakaversio on peittelemättömän kova kirja.

Pelko jää sieluun

Mila Teräksen Yökirjeitä (Otava) sulattaa 15-vuotiaan Fridan tuskaa ja tapahtumia, joita hän ei haluaisi muistaa. Frida on laittanut someen kuviaan ja sortuu kerran lähettämään vartalokuvansa. Onnettomasta ratkaisusta seuraa paljon pahaa.

Säeromaani ja puhdas proosa myötäilevät tytön ajatuskulkuja. Yhä useammin nuortenkirjoissa solahdetaankin runokieleen, kun kohdataan oikein vaikeita asioita. Runo kuvastelee tunteita silloin, kun kertominen tuntuu ylivoimaisen raskaalta.

Älä lähetä somessa kuvaa!

Frida käsittelee ja kerii muistikuvia haluamassaan järjestyksessä. Hän pelkää koko ajan, eikä tunne olevansa turvassa omassa vartalossaan.

Kirjassa liikahdetaan konkreettisten tapahtumien ulkopuolelle, kun tyttö pohtii omaa kehollisuuttaan ja päätyy siihen, ettei halua tulla tungetuksi mihinkään lokeroon. Dramaattisessa kirjassa on silti myös paljon levollisuutta sekä miettimisen ja vahvistumisen hetkiä.

Hyvä lukija,  

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin. 

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä. 

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja  

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi