Hyppää sisältöön

Homoparit hyväksytään mutta vanhemmuus epäilyttää

Suomalaisten käsitykset homopareista ovat ottaneet vuosituhannen vaihteen jälkeen aimo harppauksen liberaalimpaan suuntaan. Silti samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuus yhä epäilyttää.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat Mostphotos
Homoparit hyväksytään mutta vanhemmuus epäilyttää

Yli puolet suomalaisista pitää nais- tai miesparien vanhemmuutta huonompana kuin heteropariskuntien vanhemmuutta, kertoo Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä äskettäin julkaistu tutkimus.

Suvaitsevaisimmin samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuuteen suhtautuvat nuoret, naiset, korkeasti koulutetut, lapsettomat, ei-uskonnolliset ja kaupunkilaiset.

Epäilevimpiä olivat miehet, matalammin koulutetut, ne joilla on omia lapsia, uskonnollisesti aktiiviset ja maaseudulla asuvat.

Vanhat perheihanteet voimassa

Ikiaikaiset perheihanteet pitävät pintansa, ja homovanhemmuutta vierastetaan, vaikka perinteinen ydinperhe menettää jatkuvasti merkitystään. Yhä suurempi osa suomalaisista lapsista elää perheissä, joista äiti tai isä puuttuu.

Tutkimus perustuu vuosina 2002, 2012 ja 2014 tehtyihin kyselyihin. Pääaineistona oli vuoden 2012 kysely, johon vastasi 1 170 iältään 15–74-vuotiasta suomalaista.

Sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan maaliskuussa. Tutkijat eivät usko keskustelun samaa sukupuolta olevien parien oikeuksista päättyvän tähän. Juuri nyt tunteita kuumentaa se, miten luterilainen kirkko lakimuutokseen reagoi.

Homoparien vihkiminen avioliittoon jakaa mielipiteitä ja nostattaa tunteita kirkon sisällä. Tulevilla päätöksillä on suuri merkitys, sillä yhteiskunnan maallistumisesta huolimatta kirkko on yhä tärkeä mielipidevaikuttaja.

Tulevaisuus näyttää, seuraako Suomi Norjan esimerkkiä. Siellä kirkolliskokous hyväksyi äskettäin samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen.

Lainsäädännön tasa-arvoistumisesta huolimatta homopareja ja heidän perheitään kohdellaan yhä monessa suhteessa epätasa-arvoisesti ja he törmäävät usein ennakkoluuloihin.

Samaa sukupuolta olevien parien perustamat perheet yleistyvät, sanovat tutkijat. On siis kaikkea muuta kuin yhdentekevää, miten yhteiskunta näihin perheisiin suhtautuu.

>Carita Nikander ym.: Kelpaavatko samaa sukupuolta olevat parit vanhemmiksi? Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta nais- ja miesparien vanhemmuuteen. Yhteiskuntapolitiikka 5/2016.