Rupista rakkautta

• Lasinen lapsuus varjostaa vanhemmuutta

  Olen äiti, jonka sisällä asuu lasinen lapsi. Jo kahdeksanvuotiaana olin varma, etten ikinä halua lapsia. Olin nähnyt, että perhe-elämässä katastrofi seuraa toistaan. Aika usein juuri silloin, kun aikuisilla oli ilo ylimmillään, oli pian tiedossa jotakin kamalaa. En osaa itsekään selittää sitä, miksi kolmikymppisenä yhtäkkiä halusinkin äidiksi. Joku biologinen tarve? Äkkiä vain tuntui siltä, etteivät työ […] Lue lisää »

  

• Lasinen lapsuus vaikuttaa parisuhteeseen

  Sanotaan, että tytöt valitsevat miehekseen isänsäkaltaisen. Jos isä on alkoholisti, onko kohtalona siis päätyä yhteen alkoholistin kanssa? Rakastuin teininä paikallisen rokkibändin basistiin, jolla oli repaleiset farkut, nahkatakki ja joka suuntaan sojottava tukka. Aina kun tapasimme, hän huojui hiukan. Hän särki sydämeni. Vuosia myöhemmin tapasin hänet sattumalta uudelleen. Olin silloin jo avoliitossa nykyisen mieheni kanssa. Hän […] Lue lisää »

  

• Alkoholistin lapsi ei rentoudu kesällä

  Oli kaunis alkukesän ilta. Aurinko värjäsi järven oranssinpunaiseksi. Istuimme koko perhe rannassa luonnonkivistä muuratun takkagrillin äärellä. Olin kahdentoista. Äiti noukki lautasille hiilloksesta mustia perunoita. Halkaisin perunan ja laitoin siihen voisilmän. Meillä oli tunnelmallista. Isäkin oli hyvällä tuulella. Isä sihautti olutpullon auki. Gul-gul-gul. Sitten ahhh-huokaus ja perään orrgh-röyhtäys. Sitten hän katseli järvelle. Tämä oli hänen unelmansa. […] Lue lisää »

  

• Nuoren ensimmäinen työpaikka – painajainen vai hienoa työkokemusta?

  Pääsin kurkistamaan suomalaiseen työelämään erään tutun nuoren silmin. Ei kovin kauniilta näyttänyt. Voi miten ihanaa tästä nuoresta oli saada ensimmäinen aivan itse ja ilman mitään yhteiskunnan tukia hankittu työpaikka! Se oli onnenpotku, jota hän juhli. Melko pian alkoivat kuitenkin vaikeudet. Nuori laitettiin työpisteen hankalimpaan paikkaan, jossa piti ottaa vastaan ja pakata nopeaan tahtiin hihnalta tulevaa […] Lue lisää »

  

• Riistämme teinien yöunet

  Teini-ikäinen lapseni myöhästyy koulusta melkein joka päivä. Vaikka kuinka yritän kiskoa häntä ylös aamuseitsemältä, hän ei saa silmiään auki ja jäseniään toimimaan. Ei auta kännykkäkielto illalla tai aikaisin sänkyyn meno. Ei iltakävely tai kamomillatee. Viimeisenä keinonaan hän esitti koko yön valvomista, niin eiköhän sitten nukuta. Hän ei vaan saa unta iltakymmeneltä. Koulun aamutunnit hän kuulemma […] Lue lisää »

  

• Lemminkäisten äitien turvaverkot

  Kun olin pieni, luulin äitini pystyvän mihin vaan. Hänhän rakensi meille taloa ja järjesti yksin isoja juhlia. Lisäksi hän pyöritti omaa yritystään ja opiskelikin koko ajan. Meillä asui myös kahteen otteeseen isovanhempia. Vasta kun sain omia lapsia tajusin, ettei se ihan niin helppoa tainnut ollakaan. Kalevalassa Lemminkäisen äiti sukelsi Tuonen virtaan vajonneen poikansa perässä. Hän […] Lue lisää »

  

• Kuritusväkivalta katkesi minuun

  Se oli erään koulupäivän jälkeen, kun sanoin isälle pahasti. Olin yhdeksän. Isä oli pötköttelemässä sohvalla, kuten hänellä oli tapana aina työpäivien jälkeen. Kutsuin häntä laiskaksi. Luulin, että ihmisiä saa yleisesti sanoa laiskoiksi. En tajunnut että näin sai haukkua vain lapsia. Isän reaktio tuli salamannopeasti. Ennen kuin ehdin tajuta, mitä tapahtui, minua lennätettiin tukasta pitäen omaa […] Lue lisää »

  

• Halaa itseäsi, vanhempi!

  Mielialani seurailevat pojan verensokerikäyrää: piikeistä seuraa stressipiikki. Verensokerin pitäminen tasaisena tyypin 1 diabeetikolla on kuin villalangan työntämistä liian pieneen neulansilmään: onnistuu osittain. Siitä huolimatta ääni päässäni piiskaa: vähän huolellisempi voisit olla, sentään kyse lapsesi terveydestä! Näin kului monta vuotta. Itsensä soimaamista, stressaamista, syyllisyyttä. Tarvittiin runo ja käsite, että havahduin. Nämä Markku Lahtelan runon ensimmäiset säkeet […] Lue lisää »

  

• Allergisen kipeä valinta – lemmikki vai terveys?

  Monet ihmiset uhraavat mieluummin terveytensä kuin luopuvat lemmikistään. Miksi ihmeessä? Se oli surullinen alkusyksyn ilta, kun päätimme, että Pepen pitää muuttaa muualle. Pepe, suloinen spanieli-villakoira, oli siinä vaiheessa ollut luonamme vasta puoli vuotta. Pojan yskä oli pahentunut kesän aikana vinkuvaksi. Epäilimme astmaa. Oliko typerää ottaa koira tällä allergiataustalla? Siskon koirasta ei tosin tullut mitään oireita, […] Lue lisää »

  

• Pepen koiraterapiaa

  Eräs perheenjäsenemme on jäänyt luvattoman vähälle huomiolle tässä blogissa, joten saanko esitellä: aprikoosivillakoira Igorin ja Cavalier King Charlesin -spanieli Mussun salarakkauden hedelmä Pepe. Pepe tuli meille aurinkoisena äitienpäivänä kymmenen vuotta sitten. Se oli ärsyttävä pikku paholainen. Se varasti sukat jalasta, näykki kädet naarmuille terävillä maitohampaillaan, repi seinätapettia ja järsi sähköjohtoja. Lapset pakenivat kauhuissaan sohvalle sen […] Lue lisää »