Adoäidin elämää

• Adoptioäiti ja elinikäiset oppikirjat

    Nyt on kolmipäiväinen viikonloppu, sen hännillä pilkistää Uusi Vuosi. Ensin siis Uuden Vuoden juhla, sen takana kokonainen vuosi 2018. Mitä se tuo tullessaan? Päällimmäisenä mielessä on ilman muuta tyttären siirtyminen yläkouluun ja heti sen takana kurkistelevatkin murrosiän haasteet. Niihin olen varautunut jo jonkin aikaa, lukenut kirjoja ja osallistunut luentotilaisuuksiin. Mutta voiko kaikkeen todellakaan varautua? […] Lue lisää »

  

• Taas saapuu joulun taika

    Taas on aika siivota ja tuukata. Taas on aika koristella kotia, lisätä pikku hiljaa tunnelmaa jouluvaloin. Taas on aika juosta hikipäässä viimeisillä lahjaostoksilla, jonottaa kärsimättömänä kassajonoissa ja vannoa, että ensi vuonna kyllä teen tämän kaiken ajoissa. Taas kukkii amaryllis ikkunalaudalla, taas istahdan tuoliin ja unohdun katselemaan sen upeutta ja uljasta kauneutta, kun taas valvon […] Lue lisää »

  

• Ikimuistoiset adoptiokirjat

    Koska joulu pukinkontteineen lähestyy, inventoin kodin adoptiokirjallisuutta. Järkyttävä yllätys onkin, että kiintymyssuhdetta ja terapeuttista vanhemmuutta käsittelevät kirjat, jotka ovat todellisia must-teoksia ja joita olen lukenut ja joista olen tarkistanut asioita vähän väliä, ovat teillä tietymättömillä. Vieritän syyn rankalle syksylle, jolloin en ole aina muistanut kumpi on oikea ja kumpi vasen käsi. Vai jäivätkö kirjat […] Lue lisää »

  

• Vaaralliset puheenaiheet

    Viimeisimmässä Lapsen maailma -lehden jutussa Lapsen kuolemasta voi puhua Kati Keskihannu kertoo kirjoittamastaan Kirjeitä kuolemalle -näytelmästä ja kuoleman käsittelyä koskevista ajatuksistaan. Hänen mielestään teatteri tarjoaa uudenlaisen puheeksiottamisen välineen, sillä tärkeintä lapsen kannalta on, että on lupa kysyä ja pohtia itse, mitä kuolema merkitsee. Tämä koskee siis kenen tahansa lapselle tutun ihmisen kuolemaa. Juttu jätti […] Lue lisää »

  

• Arkeen asettuminen on työtä ja tunteita

    Äidin kuolema on merkinnyt sitä, että yhtäkkiä on aikaa enemmän. Yhtäkkiä voi istahtaa. Yhtäkkiä kuulen omat ajatukseni paremmin, näen myös toiset ympärilläni. Yhtäkkiä tunnen suurta helpotusta ja vapauttakin, jollaista en muista kokeneeni moneen vuoteen. Suurta haikeuttakin tunnen. Arki voittaa. Arkirutiinit, nuo elämän tukipylväät, imaisevat mukaansa ja vauhdilla imaisevatkin. Wilma alkaa taas laulaa, tytön kouluasioihin […] Lue lisää »

  

• Jää hyvästi, äiti

  Syyslomaviikolla keskiviikkoiltapäivänä saavuimme tyttäreni kanssa maalle. Ensimmäiseksi menimme katsomaan äitiäni. Tyttö nuhjasi tuolissaan pöydän ääressä niin kuin hänellä on ollut tapana, nenä puhelimessa. Äiti tunsi minut! Näin sen hänen oikeanpuoleisesta silmästään, sen tutusta lämpimästä katseesta. Katseessa oli iloa, kiitollisuutta, rakkautta! Se oli kuin lahja minulle – sain häneen vielä hellän kontaktin. Kohtaamisella on suuri merkitys […] Lue lisää »

  

• Tyttöjenpäiväkirje tytöistä kalleimmalle

    Tänään on tyttöjen päivä, 11.lokakuuta 2017. Kirjoitan sinulle ensimmäisen varsinaisen kirjeeni siksi, että olen kiitollinen ja iloinen siitä, että minulla on sinut: ihan oma tyttö. Et tiedäkään, kuinka kovasti minä toivoin sinua, omaa pientä lasta. Ensin luulin, että syntyisit minun mahastani niin kuin lapset tavallisesti syntyvät vanhemmilleen. Mutta kun niin ei käynyt, aloinkin odottaa […] Lue lisää »

  

• Meidän perhe viettää viikonloppua

    Viime lauantaina meidän perheellä oli tarkoitus siivota tytön huonetta ja kasata hänelle sinne uusi työpöytä. Tyttö muutti kuitenkin aamupäivällä mielensä ja halusikin lähteä kavereiden kanssa ulos. Sovittiin, että vaihdetaan homma sitten sunnuntaille ja pidetään vapaata lauantaina. Lähdimme miehen kanssa iltapäivällä ulkoilemaan. Kotiin palatessa ostimme kaupasta hyvää ruokaa: mies pihvejä paistettavaksi, minä uutta alkoholitonta punaviiniä […] Lue lisää »

  

• Ajatuksia sukupolvien ketjusta

    ”Ai niin, se oli Ruisrock, ethän sä voi tietää…”, tyttäreni katkaisi jokin aika sitten juttelunsa kanssani kesken lauseen ja lähti muihin puuhiin. Lausahdus, tai pikemminkin sen äkkinäinen lopetus, jäi mieleeni muhimaan. Ai etten tiedä, mikä on Ruisrock? Tyttäreni mielestä. Ajatus on sekä äärimmäisen koominen että pikkiriikkisen ärsyttäväkin, tai ainakin häiritsevä, ja herättää monenlaisia ajatuksia. […] Lue lisää »

  

• Sweet and sour

    Sweet and sour on Kiinasta adoptoidun lapseni kaikkein mieluisin ja koko perheemme syödyin ruokalaji. Nyt ei kuitenkaan puhuta ruuasta, vaikka haluankin kirjoittaa siitä joskus ihan oman blogipostauksen, mutta en tällä kertaa. Sweet and sour on niin paljon enemmän. Meille. Minulle. Se on näkemys, elämänasenne. Ajattelen, että elämään kuuluvat molemmat puolet. Suomalainen ehkä sanoisi: suolaista […] Lue lisää »