Hyppää sisältöön

Miten yö meni?

Ennen lapsia kuvittelin vanhemmuuden olevan yhtä onnea. Näin ei tietenkään ole, mutta onneksi tukena menossa mukana ovat toiset vanhemmat, joiden kanssa jakaa niin ilot kuin surut.
Julkaistu

Jo ensimmäisen raskauden aikana 11 vuotta sitten sain huomata, kuinka tärkeää on se, että on joku, jonka kanssa jakaa äitiytyeen ja vanhemmuuteen liittyviä asioita. Erilaisia oloja, tunteita, ajatuksia. Kokeneemmat äidit kertoivat raskauden loppuvaiheista, synnytyksestä, elämästä synnytyksen jälkeen, samassa vaiheessa olevien kanssa kuljettiin rinta rinnan. Nyt, kun lapsia on viisi, toiset vanhemmat (erityisesti nyt äitikollegat) ovat korvaamaton tukipilari arjessa.

Olen saanut äitikavereita elämääni monista eri yhteyksistä: lapsuuden ystävistä netin äitiryhmistä, synnytyssairaalasta, naapureista, päiväkodista, koulusta. Esimerkiksi eilen vein aamuyön kukkuneen kolmevuotiaan päiväkotiin. Itselläni väsymyksestä verestävät ja vuotavat silmät. Sitten tulee toinen äiti ja kertoo, kuinka haastavaa on saada lapsi nukahtamaan. Kun on kokeillut kaikki keinot. Lukenut, silittänyt, tassutellut, laulanut, luvannut tarroja. En olekaan yksin, en ehkä olekaan huono äiti enkä asian kanssa yksin. Yön pimeinä tunteina tuntuu lohdulliselta tietää, että joku muukin valvoo.

Nyt kaikki lapsemme ovat päiväkodissa ja koulussa, mutta kun olin vielä kotiäiti, arjen luksusta oli käydä toisten äitien kanssa vaunuvankkureiden kanssa kahvilla ja lounailla. Nyt sitten, kun lapset ovat kasvaneet, istutaan työpäivän jälkeen hiekkalaatikon reunalla ja lasten leikkiessä puhutaan kaikesta taivaan ja maan väliltä. Naapurin kahden pienen lapsen vanhemman kanssa aina vaihdetaan lapsiarjen kuulumisia. Heillä on pieni vauva, mutta muistan kyllä vielä itsekin yösyönnit, ähinät ja puhinat, rintatulehduksen. Samoin koulun vanhempainillat ovat henkireikä, kun saa jutella samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa. Kuulla, että muilla on samanlaisia vaiheita (niitähän riittää). Steinerkoulussa vanhempainiltoja onneksi on usein.

Tulehtuneita korvia ja noroviruksia

Totta kai lääkäri on lääkäri ja tekee diagnoosit, mutta ennen lääkäriin menoa lähestulkoon aina ensin puidaan äitikollegoiden kanssa, mikähän pöpö tällä kertaa on kyseessä. Onkohan korvatulehdus tai kenties joku rokko? Jännätään yhdessä, iskeekö kohdalle päiväkodissa riehuva oksennustauti. Näitä pohditaan Facebookin äitiryhmissä, ja kolmen ystäväni kanssa meillä on oma Rantapallot-niminen WhatsApp-ryhmä, jossa jaetaan niin hauskat kuin kurjat asiat. Eilen piti heti päästä kertomaan, kuinka etävanhempainillan aikana yhdeksänvuotias oli pursottanut eskarilaisen pikkusiskon päähän kermavaahtoa.

Kun on yhteydessä toisten äitien kanssa, saa kuulla ja nähdä, kuinka muillakin kotona feng shuin sijaan vallitsee kaaos ja kuinka ruoaksi syödään eineksiä. Kuinka lohdullista onkaan, kun aamulla ystävä lähettää viestin: ”Miten yö meni?”

 

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.