Hyppää sisältöön

Miksi teini raivoaa?

Julkaistu
Teksti Tuija Siljamäki
Kuvat Jan Kopriva/Pexels
Miksi teini raivoaa?

Muistatko, millaista oli olla teini? Vartaloon alkoi putkahdella ulokkeita ja karvoja, iho kukkia ja helottaa. Piti opetella vetämään kajalia silmiin, vaikka teki mieli kiivetä puuhun, leikkiä salaa barbeilla ja haudata kasvot pehmolelua vasten.

Aikuisissa ärsytti eniten: se miten ne puhuu, pukeutuu ja käyttäytyy. Jos suututti, piti mennä lenkille tai omaan huoneeseen miettimään – ja minua suututti usein. Rajoitukset raivostuttivat: kun ei voinut roikuskella kavereiden kanssa aamuviiteen. Roikuskelin sitten puhelimessa, sellaisessa oliivinvihreässä luurissa, jossa oli pyörivä numerolevy. Puhelinta ei voinut viedä omaan huoneeseen, se asui eteisessä, johdon päässä. Luurin saattoi vetää niin pitkälle kuin johto riitti eli meillä viiden metrin päähän vessaan.

Ovia paiskautui. Volyyminappuloita vääntyi. Ikkunoita helisi. Sellaista on tempoilla kasvukivuissa. Kun omat lapseni tulivat murrosikään, yritin muistaa, miltä itsestäni tuntui teininä. Uskon sen auttaneen. Se mitä toivoin, on toteutunut: olemme enemmän kuin puheväleissä.

Nykyisin ymmärretään tunteita paremmin kuin ennen: niitä saa olla ja niistä saa puhua. Tunnetaitoja opetellaan jo päiväkodissa. Aggressio on kuitenkin monille edelleen vaikea tunne kohdata. Miten kiukun voi hyväksyä lapsessa tai nuoressa, jos ei salli sitä itselleen? Oma sukupolveni on kasvatettu pitämään mölinät mahassaan. Mieltä ei saanut osoittaa. Piste.

Tämä on iso ongelma. Teininä tunteet ovat talonkokoisia, ei niitä saa sisälleen mahtumaan!

Perhepsykoterapeutti Heli Pruuki sanoo viisaasti Lapsen Maailman jutussa: ”Suuttumista, tunnetta, ei tarvitse pyytää anteeksi, toisen satuttamista kylläkin”. Satuttaa voi myös sanoilla, ja suuttuessa niin voi käydä tahtomattaankin. Sitä pitää pyytää anteeksi.

Teinin raivon voi auttaa kohtaamaan se, ettei ota ärräpäitä ja ajoittaista ryminää henkilökohtaisena loukkauksena. Rytinä kuuluu kasvukipuihin. Heli Pruuki sanoo samassa jutussa, että ”ärtymyksen keskellä voi onnitella itseään: lapsella on oma tahto”. On hyvä tietää, että lapsi tuntee arvonsa ja rajansa – ja osaa myös näyttää sen. Mielen osoittaminen on mitä tärkein taito! Pruuki neuvoo suojautumaan liialliselta mökältä vaikka vastamelukuulokkeilla. Keskustelun aika on sitten kun pöly on laskeutunut.

Kannattaa laatia oma turvasuunnitelma kuohuvien tilanteiden varalta etukäteen. Ja yrittää oppia aiemmista kahnauksista. Yhdessä kasvamistahan tämä perhe-elämä on.

Tässä vinkiksi vanhemman aggression yhdeksän porrasta pähkinänkuoressa Heli Pruukin ja Päivi Nurmen Vanhemman kiukkukirjasta (Kirjapaja, 2020):

1. Pysähdy.

2. Rauhoita hengitys. Odota, että verenpaine laskee.

3. Mieti, mitä tässä tapahtuu ja miten kannattaisi toimia.

4. Luo turvaa, ole aikuinen.

5. Rauhoittele toista katseella, äänellä, kosketuksella.

6. Älä saarnaa. Kiukun kourissa kukaan ei kuuntele.

7. Pyri palauttamaan yhteys. Tarjoa sovintoa, halausta.

8. Pyydä anteeksi, jos sanoit ikävästi tai huusit. Kuuntele myös toisen näkökulmaa.

9. Kuulostelee omaa tunnettasi myötätuntoisesti. Mitä tarvitset? Mistä saisit lohtua ja turvaa?

kuva vanhemman kiukkukirjasta

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.