Äiti riippumatoilee
Lapset kiljuu nälkää. Toisella on jo verensokerit matalalla. Äkkiä sapuskaa. Pyöräyttäiskö pinaattiletut? Olikos meillä kauramaitoa ja tattarijauhoja? Voi ei, kuka unohti ostaa? Mitä maidotonta, mutta maittavaa saa loihdittua perunoista, porkkanoista ja kaurahiutaleista?
Kunpa arki ei olisi tällaista tulipalojen sammuttamista! Oi miten monta vuotta haaveilin leppoisammasta arjesta.
Ajanhallinta- ja organisointioppaita on markkinoilla pilvin pimein. Jostain ihmeen syystä ne tuntuvat kaikki olevan suunnattuja juuri äideille. Tai no, syyhän on tietysti se, että äidit edelleen tekevät valtaosan *kotitöistä ja perheen metatyöstä eli huolehtivat esimerkiksi neuvottelut allergisen lapsensa kaverisynttäreille menosta tai tyypin 1 diabeetikon hoito-ohjeiden tiedottamisesta kyläilypaikkaan.
Ei minulla ollut hektisimpänä aikana aikaa lukea ajanhallintaoppaita, ehei. Kenellä pitkäaikaissairaan äidillä on aikaa lukea mitään muuta kuin epikriisejä, hoito-ohjeita ja keksipakettien sisällysluetteloita?
Ilmeisesti joku näitä oppaita ehtii lukea. Jos ehtii, onko silloin ajanhallintaongelmaa? Vai ostetaanko niitä siinä toivossa, että joskus ehtisi lukea? Yöpöydälle jäävät pölyä keräämään.
Nyt kun esikoinen on lentänyt pesästä, on rauhallisempaa. Voin jo puolittain huokaista helpotuksesta. Ja lukea vaikkapa tämän Taina Laanen Äidinhoitokirjan: leppoisamman arjen aakkoset (Kirjapaja, 2019). Junassa, työmatkalla, viipyilevästi kahvia siemaillen. Kiitollisena tästä pienestä hetkestä, jolloin kukaan ei vaadi minulta mitään.
Kirjassaan Laane kertoilee omasta ihanankuuloisesta arjestaan. Tulee heti tunne, kunpa minullakin olisi tuollaista. Voisiko olla? Kunpa minäkin osaisin käyttää hetkeni noin viisaasti. Osaisinko?
Laane on positiivisen psykologian kouluttaja ja kirjailija. Lempeästi hän kannustaa meitä huuhtomaan arjesta kultahippuja, arvostamaan sitä, mitä on. Aamun kahvihetkiä, lapsensa suloisia kasvoja, äitiytensä epätäydellisyyttä sekä luonnon Ö-vitamiinia, jota saamme ilmasta, maasta ja puista joka päivä. Ö-vitamiini on kuulemma Lappeenrannan varhaiskasvatuksen porukoiden keksimä mainio termi.
Asiantuntevasti ja selkeästi Laane perustelee, miksi nuo itsestäänselvyyksinä pitämämme jutut tekevät meille hyvää, kunhan huomaamme arvostaa niitä – ja ennen kaikkea arvostaa itseämme niin paljon, että varastamme hyvällä omallatunnolla itsellemme hetken rauhaa.
Tällainen leppoistaminen ei kuulosta lainkaan mahdottomalta tehtävältä, päinvastoin.
Hyvä kirja sytyttää vimman kirjoittaa itse. Aloin heti miettiä, mitkä olisivat minun omat leppoisamman arkeni aakkoset. R olisi ainakin riippumatto, jossa voi loikoilla puiden latvoja ja pilvien vaellusta katsellen – olla riippumaton nainen. Varttikin riippumatoilua riittää. Niin juuri, riippumatoilua. Talvella sen vastine on T niin kuin takka tai tulipesä, jonka loimotusta katsellessa lämpö pistelee poskilla ja leviää luuytimiin.
Kannustan sinua tekemään seuraavasti: Ota kynää ja paperia. Listaa omat leppoisamman arkesi aakkoset. Naulaa ne seinälle.
Tuija Siljamäki
Tähän liittyvät:
