Rakkaus ja erään vanhan männyn juuret – mikä minua pitää Joensuun seudulla? 1/4

Katsoin bussin hiukan tahraisen ikkunan läpi andalusialaista vuoristomaisemaa ja kuulokkeisssani soi Estrella Morenten tulkitsemana klassikko En lo alto del Cerro. Musiikki kumpuaa koskettavana suoraan ohitse valuvasta karunkauniista maisemasta. Elämys oli huima, mutta samalla tunsin vahvasti, että ei se ollut minun maisemani eikä minun musiikkiani. Enkä tarkoita tätä millään ulossulkevalla tavalla. Ei se maisema toivottanut tervemenoa ja jo aiemmin se oli sanonut lämpimästi tervetuloa.

Mutta minun maisemani on täällä Karjalassa. Tuossa hetkessä tajusin sen ehkä ensimmäistä kertaa todella vahvasti. Enkä puhu vain ympärillä olevasta näkymästä. Jos olisin siinä uskossa, että ihmisellä on sielu, puhuisin sielunmaisemasta.

Puhun siitä sopasta, joka syntyy kun todella pitkän ajan kuluessa sekoitellaan luontoympäristön, rakennetun ympäristön, kaikkien erilaisten ihmisten, sosiaalisten ja biologisten siteiden, taiteen ja kulttuurin sekä yhteisen päätöksenteon tuotos tietyn alueen kokoisessa ja muotoisessa padassa, joka vuotaa koko ajan monesta kohtaa sekä sisään että ulos. Tässä jatkuvasti virtaavassa liemessä sitä sitten on ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Johonkin kohtaan määrittyy koti. Minulle se on kohta 40 vuotta ollut täällä, vaikkka olen muuallakin käynyt.

Miksi juuri tämä kaikista?

Andalusian maiset Sierra Nevadalla ovat mainiot, mutta eivät omat.

Mutta mikä minua täällä oikein pitää? Onhan sitäkin mietittävä kun koko maailma on jatkuvasti auki. No, koronan hellitettyä sitten taas ihan konkreettisestikin auki.

Lyhyt vastaus on Huojuvan ladon albumin (2012) nimibiisiä siteeraten Rakkaus ja juuret. Pitkä vastaus alkaa tästä ja jatkuu muutaman blogipostauksen verran. Aloitetaan luonnosta, jonka täällä asuvat ja etenkin lisää ihmisiä tänne ihmisiä asumaan haluavat nostavat ensimmäisenä esiin.

Ymmärryksen hetkiä siitä, miten näissä maisemissa on kotonaan on tullut etenkin muualta tulleiden kanssa luonnossa liikkuessa. Heille nämä metsät ja järvet ovat ihmeellisiä, jännittäviä ja joskus jopa pelottavia. Muutama vuosi sitten olimme porukalla retkeilemässä metsässä ja erään pakistanilaisen kanssa tuli puheeksi, että kyllä täällä varmaan liikkuu susia. Hän säikähdi aidosti ja jouduin hyvän tovin rauhoittelemaan, että jos täällä onkin susia, eivät ne ole kiinnostuneita hänestä ja väistävät niin kaukaa, että hän ei niitä tule edes näkemään. Lopulta hän rauhoittui ja oli ehkä hiukan haikeakin siitä, että suden näkeminen jäisi kokematta.

Tässä rannassa juuret.

Myöhemmin olimme omieni ja sukulaislasten kanssa menossa lähimetsissä kohti erästä kanttarellipaikkaa. Pääkaupunkiseudulla asuvat sukulaislapset olivat vähän kauhuissaan hyttysistä, kasvoja pyyhkivistä hämähäkinseiteistä, ryteiköstä ja kaikesta muusta hallitsemattomasta luonnosta ympärillään samalla kun omat lapseni olivat aivan kotonaan. Omille tämä oli arkea, sukulaislapsille outo ja kummallinen elämys.

Vanha mänty pitää minusta kiinni

Nämä seudut ovat niin tuttuja, että luonto, kulttuuri ja minä itse kytkeytyvät saumatta. Toki viime vuodet ovat aiheuttaneet myös surua, koska maisemiin on yhä lisääntyneiden hakkuiden vuoksi ilmestynyt valtavasti aukkoja. Toisaalta metsätalous on osa omaa kokemustani kotiseudusta. Vasta sahatun puun tuoksu tuo hyviä muistoja, vaikka siinä onkin surullinen vivahde.

Ihmisenkoskematonta luontoahan meillä ei oikeastaan enää ole, eikä siinä mitään. Antroposeenin aikana ihmisen on vain lajina kasvettava vuosituhansia kestäneestä lapsuudestaan aikuiseksi ja ymmärrettävä väistämätön ja aika hirvittävä vastuunsa tästä kaikesta – koko biosfääristä. Siis meidän jokaisen – sinunkin – on ymmärrettävä.

Vanhempieni talon pihassa, aivan Höytiäisen rannassa kasvaa vanha mänty. Se on paljon vanhempi kuin minä ja se on ollut läsnä koko sen elämäni ajan, josta jotain muistan. Tuskin mihinkään kiinnittyy yhtä paljon historiaa, muistoja ja tuntua siitä, mikä ja kuka minä olen. Siinä on sitä niin kutsuttua pitovoimaa.

Neljän tekstin sarjassa pohdin näin kuntavaalien alla syitä siihen, miksi olen kaikista maailman paikoista niin tiukasti kiinni juuri täällä Joensuun seudulla.

1. Rakkaus ja erään vanhan männyn juuret 26.4.2021
2. En halua liikaa kasvua, lisäsutusta ja lisärakentamista 27.4.2021
3. Sikäli kuin se mitään tarkoittaa olen karjalainen 28.4.2021
4. Tällaista taidetta ja kulttuuria ei ole missään muualla 29.4.2021

Lisäksi kannattaa tutustua Lastensuojelun keskusliiton Anna ääni lapselle -kampanjaan, jonka tarkoitus on varmistaa, etteivät kunnat leikkaa lasten hyvinvoinnista tulevalla valtuustokaudella. Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa lasten hyvinvoinnista kiinnostunut henkilö, kuntavaaliehdokas tai organisaatio tilaamalla ja hyödyntämällä kampanjan vaikuttamismateriaaleja. Kuntavaaliehdokkaat voivat myös julkisesti sitoutua kampanjan tavoitteisiin Ääni lapselle -ehdokkaina.