Sikäli kuin se mitään tarkoittaa olen karjalainen – mikä minua pitää Joensuun seudulla? 3/4

Ihmiset täällä lopulta pitävät. Lopulta minua pitävät Joensuussa vielä omia sosiaalisia siteitäni enemmän lasteni sosiaaliset siteet. Lapsillani on täällä isovanhemmat, sukua ja ystävät lähellä. Myös vuoroasumista helpottaa valtavasti se, että asun kohtalaisen lähellä lasten äitiä – ja silti riittävän kaukana, koska täällä on mukavasti tilaa jättää vähän hajurakoakin.

Parisuhteeni sen mukana tuomine asioineen on myös tänne juurtunut, joten sekin vaikuttaa asiaan. Nyt kun mietin tulevaisuuttani, on siinä taas aika paljon enemmän ihmisiä ja muuttujia mukana. Eikä se tunnu pahalta tai huolestuttavalta ajatukselta.

Ihmiset täällä lopulta pitävät.

Kun mietin sitä vääjämättä kohti hiipivää ja kohta yllättävää aikaa, jolloin nuo lapset häipyvät maailmalle kuka minnekin, niin suunnitelmissa ei siinnä mitään sellaista, että kirjat eivät pysyisi edelleen tässä maakunnassa. Ehkä korkeintaan se on vaihtoehtona, että lähden perustamaan hevostilan erääseen kylään keskiseen Ecuadoriin, mutta palataan siihen joskus toiste.

Karjalaisuus ei katso rajoja

Puhe siitä, millaisia ”karjalaiset” ovat ja mitä ”karjalaisuus” on, ovat usein suunnattoman vaivaannuttavia ja joskus myös holhoavia. Välillä toki jopa hiukan loukkaavia. Suomalainen ajatus karjalaisuudesta perustuu johonkin ruotsia kielenään puhuvien etelän tyyppien rakentamiin tarinoihin sen jälkeen kun he olivat käyneet ryyppämässä ja ihastelemassa maisemia Kolilla tai kiertäneet kylästä kylään laulattamassa mummoja. Eikä siinä mitään. Syntyi hienoa taidetta ja loistavia tarinoita. Olennaista vain on huomata, että siinä rakennettiin suomalaisuutta eikä karjalaisuutta.

Maakuntaliiton lanseeraama brändäys pohjoiskarjalaisista maailmankarjalaisina on vähän höpsö, mutta tavallaan osuva, sillä pohjoiskarjalaisuus ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että maakunta on Suomessa yksi hallinnollinen rakenne. Karjalaisuus taas on aina ollut kansallisista rajoista piittaamatonta ja paikaltaan epämääräistä. Se ei sovi mihinkään valtiollisiin rakenteisiin.

Olin taannoin kuukauden Petroskoissa ja karjalaisilla juurillani se tuntui aika kodikkaalta paikalta. Samalla tavalla kodikkaalta kuin Joensuu. Tietenkin siteet Joensuuhun ovat paljon syvemmät ja tiheämmät, mutta ei se itärajantakainen Karjala tuntunut vieraalta. En tuntenut olevani ulkopuolinen muuten kuin kielitaidon puutteen vuoksi.

Kulttuurisia eroja on – entä sitten?

Tutkimusten mukaan Suomi jakautuu ihan geneettisestikin suunnilleen keskeltä kahtia ja kulttuuriakin on ammennettu eri suunnilta. Tunnistan tämän siinä, että kotoisampi on olo täällä idässä. Tunnistan itsessäni jonkun epämääräisenä virtaavan karjalaisuuden selvästi helpommin kuin suomalaisuuden. Suomalaisuus on hyvinvointivaltiota, passia, jokamiehenoikeuksia ja muuta, mutta karjalaisuus tuntuu jossain vähän syvemmällä.

Karjalaisuus on aina ollut kansallisista rajoista piittaamatonta ja epämääräistä.

Kulttuurisista eroista puhuminen on yhteiskunnallisesssa keskustelussa politisoitu niin kapeaksi, että se on tyhjentynyt merkityksellisestä sisällöstä, mutta kulttuurisia eroja on. Niitä alkaa kyllä aistia jo siinä vaiheessa kun täältä Pohjois-Karjalasta ylittää Ohtaansalmen sillan Savon puolelle.

Juuri mitään tekemistä näillä eroilla ei ole sen kanssa, kuinka hyvin tulemme ihmisinä toimeen keskenämme eikä niiden varaan oikeasti kannata juuri politiikkaa rakentaa. Mutta jonkunlainen syvällä asuva kodikkuuden tuntu minulla silti tämän alueen väen kanssa hengaillessa on. Aika hyvin se ulottuu koko karjalaisen kulttuurin vaikutusalueeseen rajan molemmin puolin. Junantuomiinkin se tarttuu täällä aika pian. Mikä sitten onkaan.

Karjalaisuus silti vain vivahde

Lopulta kaikki puhe karjalaisuuksista ja suomalaisuuksista on tietysti vain vivahteita. Joka kerta kun käyn Tampereella mietin, että kyllä täällä ehkä asuisi. Sinne mainittuun Ecuadoriin solahtaisin takaisin milloin tahansa vaikka olinkin siellä ihmisten mielestä hyvin outo tyyppi jostain käsittämättömän kaukaa. Petroskoissa tai Pietarissakin viihtyisin varmasti pitkään kunhan kielen oppisi.

Granadassa tai muualla eteläisessä Espanjassakin asuisi jos pakko olisi. Jos vain välttäisi sikäläisen kafkalaisen byrokratian. Sääntö-Suomi ei ole siihen verrattuna mitään. Baskimaa vaikutti tavattoman viihtyisältä seudulta kun siellä aikoinaan pyörin. Jossain päin USA:n suurten järvien aluetta olisi sukulaisia etsittäväksi käsiinsä – samoin Kaliforniassa.

Suomalaisuus on hyvinvointivaltiota, passia, jokamiehenoikeuksia ja muuta.

Oikeasti merkityksellistä on se, mihin arkiset yhteydet ja todellisen elämän läheiset elämäni ja kotini milloinkin saavat asettumaan. Nyt olen täällä ja täällä on hyvä. Mutta mistä sitä tietää mihin ihmiset, siteeni ja lasteni siteet vievät.

Neljän tekstin sarjassa pohdin näin kuntavaalien alla syitä siihen, miksi olen kaikista maailman paikoista niin tiukasti kiinni juuri täällä Joensuun seudulla.

1. Rakkaus ja erään vanhan männyn juuret 26.4.2021
2. En halua liikaa kasvua, lisäsutusta ja lisärakentamista 27.4.2021
3. Sikäli kuin se mitään tarkoittaa olen karjalainen 28.4.2021
4. Tällaista taidetta ja kulttuuria ei ole missään muualla 29.4.2021

Lisäksi kannattaa tutustua Lastensuojelun keskusliiton Anna ääni lapselle -kampanjaan, jonka tarkoitus on varmistaa, etteivät kunnat leikkaa lasten hyvinvoinnista tulevalla valtuustokaudella. Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa lasten hyvinvoinnista kiinnostunut henkilö, kuntavaaliehdokas tai organisaatio tilaamalla ja hyödyntämällä kampanjan vaikuttamismateriaaleja. Kuntavaaliehdokkaat voivat myös julkisesti sitoutua kampanjan tavoitteisiin Ääni lapselle -ehdokkaina.