Punk heräsi uuteen eloon nuorten käsissä eikä se tässä ajassa yllätä tippaakaan

Joensuun seudulle syntyi uusi punkskene ja mikä parasta: se syntyi niin, että en edes huomannut. Tietysti kulttuurista ja taiteesta työkseen kirjoittavalle on vähän noloa, että heräsin huomaamaan tämän ilmiön vasta, kun lapseni kertoi siitä minulle, mutta syy on ilmeinen. Olen neljänkympin puolivälissä ja tämä skene on nuorten.

Kulttuurikaupunkina Joensuu on tietysti aina ollut vireä. Esimerkiksi metalliskene on kaupungissa on ollut täällä pitkään vakaa, uudistuva ja elinvoimainen. Rap-skene näyttää aaltoilevan enemmän, aina välillä sitä pulpahtelee esiin ja välillä ei. Punk näytti jo lopullisesti muuttuneen keski-ikäisten hommiksi täällä, mutta sitten tulivat Niskaperseote ja muut bändit, joiden nimiä en muista tai edes tiedä. Yksi oli Erektiohäiriö ja taitaa olla myös sellainen poppoo kuin Puskaradio.

Mikään ihme ei tietenkään ole, että punk nousee juuri nyt. Suomessa hallitus leikkaa, kiristää ja laittaa rajoja kiinni, suurvaltojen puikoissa tuhojaan tekevät itsekeskeiset vanhat miehet ja sitten on tämä globaali ekokatastrofikin vielä. Meillä täällä syvässä idässä on vielä erityispiirteenä heitteillejäämisen tunne, sillä valtiovallan näkökulmasta Suomi näyttää tätä nykyä loppuvan Ohtaansalmeen Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajalle.

Äskettäin Samu muistutti, että sosiaali- ja terveysministeriön vaikutusarvioissa hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset sysäävät 31 000 lasta köyhyysrajan alle.

”Jos vituttaa, voi vain huutaa mikkiin ja tehdä riffin päälle”, kiteyttää Niskaperseotteen kitaristi Peetu Väänänen, 17, Karjalaisen haastattelussa.

Fasisteja ja natseja vastaan totta kai

Ei taida silti olla sattumaa, että se, mitä mikkiin nyt vitutuspäissään huudetaan on yhä enemmän punkia eikä esimerkiksi äärimetallia, jota Väänänenkin aiemmin soitti. Aiemmin nuorten suosioon nousi death metal. Muutamia nuorten muusikoiden death metal -bändejä, esimerkiksi Cryptic Hatred, on raivannut tiensä jopa valtavirtaisempaan tietoisuuteen. Tästä kertoi esimerkiksi Mervi Vuorela jutussaan Gramexin verkkosivuilla maaliskuussa.

Nyt nuorista ilmeisesti tuntuu, että on pakko sanoa oikeasti jotain sen sijaan, että sinänsä erittäin ansiokkaasti öristäisiin suolenpätkistä.

Punkskenen nuorennusleikkauksen huomasi myös Helsingin Sanomat jutussaan syyskuussa. Senkin jutun kirjoitti Vuorela. Siinä Tuhon Enkelit -bändin Samuel Mononen sanoo, että ”fasisteja ja natseja vastaan ollaan totta kai, ja sitten tykkään kirjoittaa myös henkilökohtaisesta elämästä, kuten kiusaamisesta ja nuorten mielenterveysongelmista, joihin ei saa apua”. Hän lisää, että myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksia on puolustettava. Bändi koostuu 12-13-vuotiaista nuorista.

Käsikirja uudelle sukupolvelle

Vuonna 2018 kirjoitin blogiin Timo Kalevi Forssin ja Aiju Salmisen lapsille suunnatusta tietokirjasta Mitä on punk? Kirjoitin muun muassa:

”Punkissa on tiettyä lapsenmielisyyttä, jossa rajoja haetaan ja rikotaan sen sijaan, että ne otettaisiin annettuna. On hyvä viesti lapsellekin, että ihan aina ei tarvitse eikä kannata totella.”

Tuskin tästä punkin uudesta tulemisesta voi antaa kunniaa Forssille ja Salmiselle. Tämän ilmiön ovat tuottaneet kaikki ne huonot poliittiset ratkaisut, jotka tuhoavat niin planeettaa kuin ihmisiäkin aivan kestämättömistä syistä johtuen.

Joka tapauksessa on ilahduttavaa, että jo viime vuosikymmenellä huomattiin, että tällaista perinnettä kannatti lastenkirjankin muodossa siirtää sukupolvelta toiselle.

Pasi Huttunen