Hyppää sisältöön

Parasiitin paratiisi

Paratiiseja on monenlaisia, mutta hienoimmat niistä rakennetaan puhumalla.
Julkaistu
Parasiitin paratiisi

Sirkkelikauppojen suunnittelusta alkunsa saanut pilvilinnan rakentelu toi jostain syystä mieleen Jakob Fuggerin 1500-luvulla perustaman Fuggerein.

Jouduin tekemään terassin vuokrasirkkelillä, koska omaa ei ole. Oikeastaan veljeni Juuso oli urakan mestari, lankoni Juho ja Timi kakkosmiehiä, minä lähinnä lautapoika. Siirryin kakkosmiehen paikalle vasta, kun lankomiesten piti lähteä oman talon töihin. 

Terassi valmistui, ja Juho tuli pari päivää myöhemmin käymään. Ihailtiin uututtaan kiiltävää lehtikuusista kansilaudoitusta, josta puhe johtui sirkkeliin. Jokaisella miehellä pitäisi olla kunnon sirkkeli, todettiin, ja katseltiin vähän hintoja – Makitan yhdistelmäsahoja saa mallista riippuen 500 eurosta ylöspäin. Kallis laittaa, mutta tarpeellinen kampe eikä todellakaan mikään lainavehje. 

Juttelu työkaluista jatkui. Mitä työkaluja jokaisella omakotiasujalla olisi hyvä olla autotallissa sirkkelin lisäksi? Ainakin kompura, runko- ja viimeistelynaulaimet. Iskuporakonekin osoittautui terassinteossa tarpeelliseksi, samoin asiallinen akkukäyttöinen ruuvinväännin, Boschia tai Makitaa. Erilaisten anturoiden ja pohjien valaminen on mukavaa ja hyödyllistä, joten siihen puuhaan tarvitaan laastinsekoitin – semmoinen pitää olla. Itse asiassa betonimylly on näppärämpi, Juho totesi, eli kannattaisi tilata kohtuulliset kasat hiekkaa ja sepeliä omiksi tarpeiksi, hieman valuverkkoa ja harjaterästä myös. Tulee kunnollinen. 

Suuri määrä työkampetta vie tilaa ja saa autotallin sekaisin, tuumittiin. Jonkinlainen hallitila olisi siihen tarpeeseen omiaan, sinne pääsisi välillä perhettäkin pakoon; omaa aikaa kun tarvitsee välillä jokainen. Tilaa tarvitaan, koska ahtaat nyrkkipajat ovat vähän ankeita. Kun on halli työkaluille, olisi samaan liittoon järkevää tehdä kerralla sellainen, jossa on mahdollista tehdä sekä puu- että metallipuolen puhdetöitä. Omat loossit molemmille siis! Hitsausvehkeilyt, ahjo takomista varten, vannesaha, jämerä sirkkeli, pylväsporakone, hiekkapuhallin ammattikäyttöön, oiko- ja tasohöylät. Sanalla sanoen: tarvitaan hyvin varusteltu sepän verstas. 

Autoakin hallissa olisi mukava laittaa Latelan hengessä, mutta mielellään pikkuisen väleämmin. Halliin pitäisi pystyä peruuttamaan suurikokoinen asuntoauto-vaunu-yhdistelmä ilman tutkaa tai taustapeilissä viittilöivää liikenteenohjaajaa. Tarpeeksi avaruutta!  Maalaus- ja pesuhallit tarvittaisiin luonnollisesti erikseen, jonkinlainen korjaamonosturi myös. 

Alkaa olla hallilla kokoa, havaittiin. Siellä olisi kiva viettää iltaa hyvässä seurassa, mutta kalaasien edellytyksenä ovat viiyhtyisät sosiaalitilat: sauna, palju katolle, täysikokoinen uima-allas, takkatupa ja hyvä keittiö. Muuten ei vieraita kehtaa pyytää. Alakertaan sopisi näön vuoksi amerikkalaisista poliisisarjoista tuttu ampumarata, jos tässä vaikka pyssyleikeistä innostuttaisiin. Ja kun urheilumiehiä ollaan, miksei jonkinlainen verkkoseinä pesäpallon ja golfin lyömiseen? Entä Minigolfrata, tenniskenttä, koripallokenttä, pieni jalkapallokenttä? No, kuntosali myös. 

Ei tässä enää mikään kämänen aaltopeltihalli riitä – tehdään kivestä! Harmaata, se on ajatonta ja tyylikästä. Sopisiko esimerkiksi Jokelan tiilitehtaan maille, sieltä voisi ehkä vielä kaivaa tiilisavet kattoa varten?  Itse asiassa olisi mukavaa vuokrata edullisesti tiloja paikallisille artesaaniyrittäjille, mutta vain todellisille mestareille; panimo, tislaamo, ravintoloita, nahkapeitturi, puuseppä. Saisivat harjoittaa ulosmyyntiä julkisivun puolella, sisäpihalla meillä olisi omat meiningit, joku japanilaistyylinen puutarha esimerkiksi. Siinä kyljessä voisi harjoittaa myös viljelytoimintaa, sillä ajat ovat huonot ja omavaraisuus kunniassa. Ehkä pikkuisen juurevaa ylämaankarjaa laitumelle käyskentelemään? Ainakin viljakasveja, marjoja, perunaa ja pellavaa. 

Niin nousi kivi kiveltä kahden oligarkiksi muuttuneen humanistin pilvilinna. Lopulta päädyttiin katselemaan muutamaa vuotta aiemmin kuvaamaani videota augsburgilaisesta vapaakaupungista, Fuggereista, joka on maailman vanhin Social settlement eli eräänlainen vähävaraisille suunnattu asumiskortteli. Lueskeltiin Wikipedia-artikkelia 1500-luvulla eläneestä Jakob Fuggerista, paikan perustajasta ja Euroopan omistajasta sanan varsinaisessa merkityksessä. Suurin osa mantereen hallitsijoista oli nimittäin mahtimiehelle valtavissa veloissa. Upporikas pankkiiri myi taivaspaikkoja, löi rahaa ja lainoitti keskenään sotivia armeijoita ja osti kaiken muun hyvä lisäksi itselleen aatelisarvon. Varsinainen hidalgo, oikea porsastelija! Fuggereiden sukupuuta selailemalla huomattiin myös nopeasti, että kultalusikka on pysynyt vanhan Jakobin jälkipolvien peräsuolessa hyvin tukevasti poikittain. Suvun eri haarat jatkavat elämäänsä muun muassa eurooppalaisissa kuningashuoneissa. Raha tulee rahan luokse, murahdeltiin katkerina. 

Sitten lanko lähti vieden mukanaan tunnissa rakentamamme jokamiehen paratiisin. Seuraavana aamuna kävin palauttamassa sirkkelin ja kirosin kallista 40 euron vuorokausivuokraa. Takatalvinen terassi oli täynnä märkää lunta, mutta grillasin kuitenkin patiolle raahaamassani, talven ulkona seisseessä grillissäni pari jääkaappiin unohtunutta nakkia. Katseeni osui viimeiseen, vielä puuttuvaan kansilautaan – se olisi pitänyt halkaista, mutta vuokravehkeessä oli vain katkaisuominaisuus. En minä sirkkeliä tarvitse, mietin – piilopaikan minä tarvitsen. Onneksi osaan luoda sellaisen puhumalla, eikä siinä Fuggeria tarvita. 

Otto Kallioranta