Matka ikimetsän sydämeen on sykähdyttävän kaunis ja yllättävän sovinnollinen metsäaiheinen lastenkirja

Kirja on aivan upea. Taidemaalari Johanna Lumpeen lastenkirjassa Matka ikimetsän sydämeen (Otava 2024) huomio kiinnittyy ensimmäiseksi siihen, että se on todella kaunis. Samaan kiinnitti huomiota myös kolmasluokkalainen, joka sai kirjan käsiinsä. Teoksen kuvissa metsäluonto virtaa, velloo ja on kauttaaltaan elossa niin kuin se tietenkin oikeastikin on. Sävyt ovat pehmeät ja välillä tunnelma on unenomainen. Ehkä sen tarkoitus on myös osaltaan pehmentää sitä, että teos käsittelee ihmisen rajua ja tuhoisaa mellastamista metsissä.

Yksityiskohta Johanna Lumpeen lastenkirjasta Matka ikimetsän sydämeen.

Tarina lähtee liikkeelle kun kettu lähtee tuttuun mustikkapaikkaansa, mutta löytää vain hakkuuaukon. Hän kohtaa Ölli-yökkösen ja kaksikko lähtee selvittämään onko metsän auttamiseksi jotain tehtävissä. He kohtaavat monia muita metsän asukkeja ja huomaavat, että kaikella on metsässä paikkansa ja tarkoituksensa. Ekosysteemissä kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Sinänsä tarina ihmistoimien tylyistä vaikutuksista eläimiin ja luontoon on tuttu monista teoksista. Mieleen tulee esimerkiksi Richard Adamsin klassikko Ruohometsän kansa (WSOY 1975), jossa villikaniyhdyskunta joutuu pakosalle kun kotiniitty tuhotaan rakennustyömaan tieltä. Lumpeen teos on toki puhtaasti lastenkirja toisin kuin Adamsin välillä melko brutaali teos.

Koneen säätiö on tukenut tätäkin

Matka Ikimetsän sydämeen on takakansitekstin mukaan kunnianosoitus suomalaiselle ikimetsälle.

– Viime aikoina huomioni on kiinnittynyt entisestään myös ympäröiviä metsiä uhkaaviin tekijöihin: talousmetsät ja etenkin avohakkuut ovat yleistyneet ja muuttavat luonnon monimuotoisuutta kiihtyvällä vauhdilla. Olen kokenut surua, kun rakkaat metsät ovat alkaneet kadota tai muuttua, kommentoi Lumme itse kustantajan lähettämässä kirjatiedotteessa.

Lumme kertoo haluavansa kirjan kautta ottaa osaa tällä hetkellä käynnissä olevaan, hyvin ajankohtaiseen metsäkeskusteluun ja ”korostaa metsien arvoa sellaisenaan, luonnontilaisina.”

Ryhtyessäni lukemaan kirjaa mietin, että mahtaako tästä kirjasta tulla yksi kulttuurisotien rintamista. Metsätalouden edunvalvojat ovat tunnetusti ärhäköitä. Ja tämänkin kirjan tekemistä on tukenut Koneen säätiö, jonka päätöstä rahoittaa Elokapinaa on kritisoitu voimakkaasti. Käy kuitenkin ilmi, että kirja on yllättävän sovinnollinen.

Yksityiskohta Johanna Lumpeen lastenkirjasta Matka ikimetsän sydämeen.

Kettu ja Ölli keksivät keinon pelastaa metsä: he poimivat männyn ympäriltä tuulen tiputtamia käpyjä ja suuntaavat hakkuuaukolle ripotellakseen siemenet sinne.

Käy ilmi, että hakkuuaukealla on jo taimia kaikkialla. Ölli toteaa, että metsällä on muitakin ystäviä. KIrja jättää auki sen, keitä nämä ystävät ovat ja lukijalle jää kaksi vaihtoehtoa tulkita: joko muut metsäneläimet ovat keksineet saman kuin kettu ja Ölli tai sitten metsän ovat uudistaneet ne, jotka sen hakkasivat kuten metsälainsäädännössä edellytetään.

Lumme joka tapauksessa sivuuttaa melko kepeästi ne kaikki aukkohakkuisiin ja muutenkin metsätalouteen liittyvät oikeasti kiperät kysymykset luonnon monimuotoisuudesta. Lapselleen tätä kirjaa lukevat vanhemmat saattavat huokaista helpotuksesta kun kirja tarjoaa pakotien hyvin vaikeiden kysymysten selvittelemisestä uteliaalle lapselle. Toisaalta voi ajatella, että kirja avaa mahdollisuuden myös oikeasti pohtia näitä asioita lapsen kanssa kun tarinaan jää niin monta kysymysmerkkiä.

Ennen kaikkea kirjan ansioksi joka tapauksessa jää sen kauneus. Sivu toisensa jälkeen se kutkuttelee mielikuvitusta ja innostaa menemään sinne metsään.

Pasi Huttunen

Johanna Lumme: Matka ikimetsän sydämeen. Otava 2024. 35s.