Kohdataan kadulla, ei tapella

Jalankulkusäännöt ovat ärsyttävän tulkinnanvaraisia. Kerron kaksi esimerkkiä eletystä elämästä. En kummassakaan niistä näyttäydy varsinaisesti voittajana. 

Olin perheemme nuorison kanssa vaunulenkillä. Vastaani käveli seniorikansalainen. Arvoimme sanattomasti, kuka väistää ja mihin suuntaan. Otimme molemmat askeleita sekä vasemmalle että oikealle toisiamme peilaten. Seniori päätti väistää pientareen kautta huomauttaen, että Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne. Totesin hänelle, että tämä ei jalankulkijoilla mene näin. Saimmekin asiasta vireille toverillisen keskustelun ja erosimme ystävinä. 

Toisella vaunulenkillä meitä vastaan tuli jalankulkija ja koiranulkoiluttaja samaan aikaan. Väistäminen oli siis haastavaa, ellen olisi poikennut pyöräkaistalle, mitä en tietenkään lapsen kanssa halunnut tehdä. Alkoi ohitustanssi. Päätin kuitenkin kulkea valitsemaani linjaa koirien ohi kohti yksinäistä kävelijää. Tällöin kyseinen jalankulkija ei suostunut väistämään, vaan alkoi heiluttaa käsiään aggressiivisesti hämmentyneiden minun ja lapseni edessä. Koirat ulkoiluttajineen pääsivät ohi ilman hässäkkää. Tilanteesta toettuani, kypsänä aikuisena, juoksin jalankulkijan kiinni ja ripitin häntä. Kumpikaan ei myöntänyt virhettään emmekä lyhyen sanasodan jälkeen eronneet ystävinä. 

Aloin siis pohtia, kummassa laidassa minun pitäisi jalkakäytävällä kulkea. Iäkkäämmät kanssainehmomme kulkevat usein aivan keskellä, mutta se ei sinänsä minua haittaa, ja ottaen huomioon iän tuoman reaktionopeuden hidastumisen ratkaisu saattaa olla järkevä. Minua haittaa selkeän säännöstön puute.

Nimittäin.

Lain mukaan jalankulkija saa kävellä melkein missä haluaa. Myös yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä. Sitten saa kuunnella keski-ikäisten spandexfillariukkojen, jollainen olen myös, pois alta -huutelua. Paitsi että minä en huutele, ja varustelutasoni on melko vaatimaton. Ja aina sama ongelma vastaantulijoiden kanssa: kuka väistää?

Liikenneturva ei ohjeissaan paljoa tarjoa: “Pyörätiellä kävellen kulkevan on käytettävä pyörätien kumpaa tahansa reunaa. Laki ei ota kantaa siihen, miten jalankulkijoiden keskinäiset kohtaamiset hoidetaan ja kuka väistää mihinkin suuntaan. Jalankulkijoiden käyttämällä etenemisnopeudella väistäminen pitäisi onnistua.” 

Osaan tilanteista minulla on ratkaisu:

Liikuntarajoitteisia väistetään aina. Mikäli kulkijalla on lastenvaunut tahi koira tms. liekaeläin, kävelevät he selkeästi tien reunassa. Heitä väistetään. Lastenvaunukulkija väistää liekaeläinkulkijaa (että ei tule ongelmia sen liean kanssa). Väistäminen tapahtuu kulkuväylän keskikohdan kautta, ei pientareen. Näin helppoa. Tietenkin tarkistetaan, ettei esimerkiksi pyöräilijöitä ole tulossa. Jos on, pysähdytään turisemaan tai katsellaan kenkiä, puhallellaan (omiin) haaroihin, tms.

Mutta sitten ovat niin sanotut vapaat kulkijat, flanöörit, samoojat. Heitä eivät muut haittaa, vaan jalankulkuväylä on heidän askeltensa avoin tutkimuskenttä. Missä ihmeessä sitä voi kävellä ja kuka väistää ketä, että yhteiskuntarauha säilyisi? Ei ole mitään ohjetta siitä. Ja taas on kaikkien sota kaikkia vastaan. Kaupungin silhuetti palaa.

“Ab alio exspectes, alteri quod feceris”, toteaa Publilius Syrus tarkoittaen suomeksi: odota samaa itsellesi, mitä teet toiselle.

Otan vinkkejä vastaan sekä blogin kommenttiosiossa että somessa, jotka molemmat ovat tunnetusti asiallisen keskustelun tyyssijoja.