Hyppää sisältöön

Joensuun päättäjät taipuivat kaupunkilaisten paineessa ja Mukulakadulle suunnitellaan aiottua uskottavampi korvaaja

Ensin Joensuun kaupunki tiedotti yhtä Mukulakadun kohtalosta, muisti sitten, että toisin päätettiin ja käänsi kelkkansa. Viimeisin linjaus on demokraattisen päätöksen mukainen ja lapsille paljon parempi.
Julkaistu
Teksti Pasi Huttunen
Kuvat Pasi Huttunen
Joensuun päättäjät taipuivat kaupunkilaisten paineessa ja Mukulakadulle suunnitellaan aiottua uskottavampi korvaaja

Lapsille tehtävien leikkimaailmojen painotus siirtyi kaupungintalolta taidemuseolle, jossa mahdollisuuksia luultavasti on enemmän.

Mukulakatu Joensuussa on tänään viimeistä päivää auki, mutta tilanne ei olekaan yhtä surkea kuin 8. elokuuta tiedotettiin. Kirjoitin aiheesta 14. elokuuta. Joensuulaisen kuntapolitiikan kelkka on sellainen, että se kääntyy joskus hyvin yllättäviin suuntiin ja tällä kertaa se suuntasi yllättäen lapsille mieleiseen suuntaan.

Kerroin, että Joensuu lakkauttaa Mukulakadun ja se on edelleen totta. Mukulakadun toiminta päättyy tänään perjantaina. Tiedotteessa kerrottiin, että Pohjois-Karjalan museon toiminnan siirtyessä kaupungin­taloon tulee sinne myös oma lasten maailma. Lisäkaneetiksi mainittiin, että myös Joensuun taidemuseoon on tulossa remontin myötä lapsille omat puitteet.

Kaupunki yllätti: toimii päätöstensä mukaisesti!

Kaupunginhallituksen jäsen Anni Järvinen (vas.) muistutti, että itse asiassa kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan ”Carelicumissa sijaitsevalle Mukulakadulle etsitään uudet tilat esimerkiksi taidemuseokorttelista”. Kaupungin suunta kääntyi hetkessä ja 15. elokuuta tiedotettiin, että ”Mukulakadun tarina ei kuitenkaan pääty ovien sulkemiseen, vaan leikkikaupungin tarpeisto varastoidaan hellävaroen ja sitä hyödynnetään taidemuseo Onniin remontin yhteydessä rakennettavassa lasten maailmassa. Taidemuseo Onnin remontin on määrä olla valmis vuonna 2026.” Käytännössä kaupungin viesti on, että kaupunki toimii kuten sen ylin päättävä elin kaupunginvaltuusto on päättänyt, joten demokratiapisteitä ropisee.

Molemmat tiedotteet voi käydä vilkaisemassa. Tuolla ensimmäinen ja tuolla toinen.

Entä sitten itse Mukulakadun perintö? Vaikuttaa selvältä, että remontoitaviin taidemuseo Onnin tiloihin mahtuu ainakin jonkin verran järkevämpi lasten leikkimaailma kuin Pohjois-Karjalan museon uusiin tiloihin kaupungintalolle. Jo ensimmäisessä tiedotteessa luvattiin, että lapsille on leikkimaailmaa kummassakin talossa, mutta nyt päälaelleen kääntynyt painotus kuulostaa selvästi paremmalta. Olipa puoluekanta mikä tahansa, nyt kannattaa kiittää lämpimästi jo mainittua Järvistä ja valtuutettu Maija Kuivalaista (vas.), jotka tekivät lyhyessä ajassa paljon työtä sen eteen, että kaupunki tosiaan toimii niin kuin on päättänyt eikä vedä hihasta uusia ratkaisuja ilman demokraattista käsittelyä ja valvontaa.

Sirkus saapui pelastamaan kaupungin

Taidemuseo Onnissa on siis jonkinlainen Mukulakadun perintöä jatkava paikka lapsille 2026, mutta väliajaksikin löytyi ratkaisu. Rauli Katajavuori ja Sirkus Supiainen ratsastivat paikalle pelastamaan tilanteen. Tyhjilleen jääneessä Joensuun lyseon lukion rakennuksessa on toiminut kaupungin kulttuurielämälle hyvin tärkeä Supiaisen ylläpitämä esittävän taiteen vierailunäyttämö Näyttämö ja nyt taloon tihentyy entistä enemmän kaupungin elinvoimaa kun siellä avautuu syksyllä Mini-Mukulakatu, jota kaupunki suunnittelee yhdessä Supiaisen ja Työttömien teatterin kanssa.

Joensuun kulttuurijohtaja Katriina Leppänen kertoo, että Mini-Mukulakadun on tarkoitus olla auki vähintään vuoden loppuun. Kaupungintalossa ensi vuonna avaavaan Pohjois-Karjalan museoon tulevan lasten paikan kanssa pyritään kuulemma siihen, että se olisi museouudistusten keskellä koko ajan käytössä.

Kun tilanne vielä keskiviikkona näytti surkealta, on se yhtäkkiä kohtalainen. Mitä hemmettiä tässä tapahtui? Tämä Mukulakadun kanssa kikkailu on hyvin linjassa Joensuussa viime vuosina harjoitetun hallinnon ja kulttuurin tilojen uudelleenjärjestelyn kanssa. Touhu ollut niin hähmäistä, läpinäkymätöntä ja sekavaa puuhaa, että tuskin kukaan on pysynyt siinä mukana. Onneksi kaupunkilaiset saivat nyt painostettua päättäjät tolkulliselle linjalle.

Pasi Huttunen

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *