Arjen kuvaus: elokuu ulkona

Ryhtyminen on aamun asioita.

Heti aamusta oli tarkoitus ryhtyä, mutta keksin moniaita tekosyitä ja verukkeita. Vietäpä elokuu pääosin metsässä – ei siitä noin vain istuta läppärin ääreen kirjoittamaan.

Varttia vaille kymmenen en keksinyt enää verukkeita, menin työhuoneeseen ja ryhdyin.

Melko äkkiä pääsin kirjoitustilaan ja viimeistelin maakellaria käsittelevän jutun seuraavaan Elonkehä-lehteen. Soitin kellareita myyvään yritykseen ja pengoin nettilähteitä. Sitten editoin pari artikkelia. En muista olenko kertonut, mutta avustan nykyään tätä syväekologista kulttuurilehteä, olen titteliltäni omavaraisuustoimittaja.

Omavaraisuudesta puheen ollen kävin alkuviikosta opettamassa siententuntemusta Omavaraopistolla Valtimolla. Tehtiin pari retkeä, rakennettiin sieninäyttely ja sitä rataa. Viime viikonloppuna pidin sienikurssin kansalaisopistolla ja edellisenä tiistaina vedin tyhy-retken eräälle työporukalle. Eilen oli sieniretki toiselle porukalle, huomenna on kaksi retkeä, viikon päästä taas sienikurssi ja niin pois päin.

Silloin on poimittava, kun sientä nousee.

Mutta kun pääsee kirjoituskuplaan, sieltä ei haluaisi palata. Siksi kirjoitan tätä postausta, josta en tiedä, mihin se etenee.

Pyörällä voi ajaa metsään, jos on terveet jalat

Voinhan kertoa asioita arjestani ja elämästäni. Ihmisten elämät ja arjet ovat kiinnostavia.

Hankin heinäkuussa uuden polkupyörän. Sillä ajelee parikymmentä kilometriä metsään tuosta noin. Sivulaukkuihin mahtuu neljäkymmentä litraa sieniä tai mustikoita.

Mikäpä on ihmisen elää, kun on terveet jalat.

Pyöräily eroaa kävelemisestä siinä, että pyöräillessä on hankalampi ajatella. Jos kävelen, päässä soi musiikki ja pystyn antamaan itselleni ajatustehtäviä. Jos pyöräilen, musiikki on katkonaista ja ajatusta on vaikea keskittää johonkin tiettyyn asiaan. Tämä nyt vain havaintona.

Pakkoko ihmisen on koko ajan ratkoa ongelmia tai soittaa sisäistä äänilevykokoelmaansa.

Aika monesti olen pakannut eväät, sienikorin ja poimurin ja lähtenyt kuudeksi tunniksi metsään.

Tietenkin aamulla, koska ryhtyminen on aamun asioita.

Yleensä arvioin ruoantarpeen vähän alakanttiin ja syön metsässä huononlaisesti. Paino on pudonnut pari kiloa.

Syksyn lautasmalli

Sama näköjään toistuu, kun kirjoitan: Puoli kahden maissa tajusin, että en ole syönyt lounasta. Hain autokatoksesta koivuhaperot, jotka eilen keräsin, ja tein niistä ison sienimuhennoksen. (Täytyykin joku ilta selvitellä koivuhaperoiden taksonomiaa. Sieltä saattaa irrota toinenkin laji, raudushapero, tähän eliölajihaasteeseen.)

Lastasin lautaselle eilen keitetyt perunat, ison annoksen sienimuhennosta sekä puolukoita, marinoituja kantarelleja ja hapatettua nokkosta. Happamat ja etikkaiset maut jäivät mukavasti keskustelemaan suuhun aterian jälkeen.

Lapset tulivat koulusta. Olisi siivouspäivä, mutta se joudutaan skippaamaan, koska meillä on patteriremontti kesken.

Teini kysyi, saako sienimuhennosta ottaa. Tietenkin. Laittoi leivän päälle ja kehui, että ”oli hyvää!”

Koska tiedätte, etteivät teinit imartele vanhempiaan, kysytte tietenkin reseptiä.

Kerron sen kursailevin saatesanoin: no tämä nyt on vain tällaista tavallista arkiruokaa.

Otetaan parikymmentä koivuhaperoa (tai riittävä määrä mitä hyvänsä suoraan pannulle sopivaa sientä) ja kaksi isoa sipulia, pilkotaan ne pannulle, levy isolle, sekoitellaan välillä, etteivät pala pohjaan. Kiehutetaan, kunnes neste on haihtunut, lisätään öljyä, suolaa, mustapippuria, chilikastiketta ja jotain itämaista mausteseosta. Viimeistellään tilkalla kaurakermaa.

Melkein kaikki syksyn ruokalautasella on itse kerättyä tai kasvatettua. Suuntaus näyttäisi olevan sellainen, että kohti yhä suurempaa ruokaomavaraisuutta mennään. Ensi kaudelle rakennan ulos hyötykasvikuivurin. Teen enemmän hapatteita ja etikkasäilykkeitä.

Ja kellari olisi kiva.

Oppiminen ja poisoppiminen

Omavaraopiston Lasse Nordlund on tutkinut omalla elämällään omavaraisuuden ja luontaistalouden mahdollisuuksia 64 leveyspiirin korkeuksilla. Samalla leveyspiirillä Grönlannissa on aika paksusti jäätä.

Samoja teemoja käydään läpi Omavaraopiston opetuksessa. Tärkeää on oppia omavaraisuuden taitoja: viljelyä, säilömistä, rakentamista, korjaamista, vuodenkierron rytmiä ja lukemattomia muita asioita.

Yhtä tärkeää on poisoppia haitallisista ajatuskuluista ja käyttäytymisestä. Luontaistaloudessa esimerkiksi tehokkuus on aivan toinen asia kuin modernin yhteiskunnan tehokkuus: Modernissa tehokkuutta on se, että massatuotanto on mahdollisimman halpaa. Kustannukset syntyvät nimenomaan ihmistyöstä eikä (aivan liian halvasta) energiasta. Luontaistaloudessa systeemiin ei juurikaan tuoda energiaa ulkopuolelta. Energian säästäminen on olennaisen tärkeää, koska se otetaan isännän ja emännän lihaksista.

On aina inspiroivaa nähdä, miten luontaistalous toimii. Kun työtä ei ole ulkoistettu koneille, ihmisten on tehtävä valtavasti töitä. Lisäksi homma vaatii ajatustyötä: kuinka ennättää tehdä kaikki välttämättömät työt esimerkiksi sadonkorjuuaikaan. Säät vaikuttavat sadonkorjuun ajoitukseen. Sienet on poimittava, kun sientä nousee.

Mutta tämä tällä erää. Ehdin syödä jo päivällisenkin ja sade loppui – voisin lähteä ulos.

Vielä on sanottava, että tämä on kouluikäisten lasten isän dokumentti: lapset ovat omissa puuhissaan, kuka kavereiden kanssa kaupungilla, kuka soittotunnilla, kuka yläkerrassa läppärin ääressä ja niin edelleen.

Ja keittiö on paikka, jossa lasten ja vanhempien tiet risteävät.