Hyppää sisältöön

Unikoulu mullisti elämän kolmoslandiassa

Jälkikäteen tuntuu, että olemme tainneet lähinnä häiritä lastemme nukahtamista.
Julkaistu
Unikoulu mullisti elämän kolmoslandiassa

Meillä osataan nykyään nukahtaa itse jopa ruokapöytään. Kuva: kirjoittaja

Ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että unikoulu mullisti elämämme. Takana on nyt kaksi ja puoli viikkoa, josta ensimmäisen viikon vain poikamme opiskeli. Jo ainakin viikon verran olemme olleet siinä tilanteessa, että lapset viedään sänkyyn päivä- tai yöunille, ja toisinaan yhtä tai useampaa käydään rauhoittelemassa kerran tai kaksi. Usein ei ketään kertaakaan. Uni tulee ilman itkua tai pikkuparun jälkeen. Pistäytymisvälinä edelleen korkeintaan kolme minuuttia kovaa itkua.   

On vaikea sanallistaa, miten mullistavaa tämä on ollut. Ennen elämä pyöri nukuttamisen ympärillä, ja vietimme päivästä tuntikausia kohisevassa pimeässä huoneessa. Kun en nukuttanut, pelkäsin että joku herää ja herättää muut tai kammosin jo seuraavaa nukutuskertaa. Oli minun vastuullani että lapsi nukahtaa. Jos ei, minä olin epäonnistunut. Nyt on lastemme tehtävä nukahtaa itse, ja me aikuiset autamme tarpeen mukaan. Valtava lasti on vierähtänyt rintakehää rusentamasta. Kärrylenkillä tai autoillessa lasten kanssa tapasin toivoa hartaasti heidän nukahtamistaan. Nyt on oikeastaan aivan yhdentekevää nukahtavatko vaiko eivät. Jos eivät, heivataan sänkyyn kotiin tullessa ja sammahtavat sinne.

Nyt on lastemme tehtävä nukahtaa itse.

Jälkikäteen tuntuu, että olemme tainneet lähinnä häiritä lastemme nukahtamista ja unensaantia uudelleen, kun olemme joka inahduksesta olleet menossa pulloa tuputtamaan, taputtamaan, silittämään ja sylittämään. Oi, kunpa he olisivat osanneet tämän kertoa meille. Antakaa meidän olla rauhassa, osaamme kyllä nukkua.

Ronkeliksi prinsessaksihan tässä kyllä meinaa muuttua. Ennen oli huutoa ja pimeän huoneen linnatuomioita  tuntikausia päivässä. Nyt korkeintaan piipahtelen unihuoneissa. Silti välillä pinna kiristyy, kun joku lapsista ei nukahdakaan kertalaakista. Muistutus menneen kuvioista itselleen, vaikka siitä kun hakkasin päätä seinään kesken nukutuksen, tekee silloin hyvää.

11 tuntia unta ja vispilöitä

Kaksi vauvoista nukkuu nyt lastenhuoneessa ja yksi meidän kanssamme. Kaksi kolmesta nukkuu pääsääntöisesti noin 11 tuntia ”avustamatta”. Joku itkunparahdus saattaa välillä kuulua mutta nukahtavat uudestaan pian itse. Yksi herää tyypillisesti pari kertaa yössä itkemään ja tarvitsee toisinaan rauhoittelua.

Kahdestaan samassa huoneessa nukkuvat vauvat eivät useinkaan herää toistensa ääniin. Toinen saattaa nukahtaa toisen huutaessa korvan juuressa täysin palkein tai jatkaa uniaan yölliset itkukohtaukset taustaäänenä. Toisinaan taas heräillään toisen murheisiin.

Unikoulun ehkä kolmas ja ehkä viimeinen vaihe on seuraavaksi edessä: kaikki kolme samaan huoneeseen. Nyt sitten aprikoidaan ajankohtaa. Ennen reissua olisi tämäkin hyvä testata, mutta nyt on kolmen kopla taas flunssassa. Onko se sitten paras ajankohta – mene ja tiedä.

Juttelua ja joustavat lennot

Kaikki vauvat nousevat konttausasentoon ja yksi heistä konttaa ympäri taloa. Tiskiharjat, vispilät, kapustat ja pahvilaatikot ovat parhaita leluja, ja patteri ruuveineen sekä astianpesukone maailman mielenkiintoisimmat matkakohteet. Lapset ottavat koko ajan enemmän toisiinsa kontaktia. ”Juttelevat” ja naureskelevat toisilleen. Yrittävät mönkiä sisaruksen päälle ja jyrätä kävelytuolilla jalankulkijoiden yli.

Matkalaukku on kaivettu jo esille, koska kiinnosti sovittaa kävelytuolia sinne. Ei mahtunut. Ehkä tuplakärryn sisään ruumaan? Meillä on joustavat lennot, eli voimme palata hermoraunioina kahden päivän päästä – tai jäädä talvehtimaan pidemmäksi aikaa monikkovanhempien vanhempainvapaiden lisäpäiviä törsäämään. Ajattelin varalta ottaa seuraavaa vaatekokoakin mukaan.

Lapsillekin.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.