Sekavimmat palat kolmosten kanssa ja muutto
Kuva: Richard Reid /Pixabay
Yksi hoitajistamme oli kuullut etukäteen anopiltaan, että juuri meidän vauvamme ovat tulossa heille hoitoon. Saimme hoitajan kanssa makeat naurut tästä tiedonkulusta. Missäpä anoppi oli asiasta kuullut? No, tietenkin kotipaikkakuntani uimahallin saunassa. En mainitse ketään sen tarkemmin, mutta sanotaan vaikka näin: isoäidit tykkäävät tarinoida syntymättömistäkin lapsenlapsistaan.
Tiedättekö, kun jotkut iäkkäät ihmiset tekevät niin sanottua kuolinsiivousta? Antavat omaisuuttaan pois, järjestävät paperit ja tavarat niin, että jäljelle jäävien on helppo ottaa niistä selkoa, kirjaavat tärkeät hoidettavat asiat ylös, ohjeistavat läheiset hoitamaan niitä, tapaavat ihmisiä vielä viimeisiä kertoja ja palauttavat lainatut esineet. Ennen vauvojen syntymää sain itseni kiinni juurikin kuolinsiivousta touhuamasta. Sitten huomasin, että vaikka elämä muuttuukin lasten tulon myötä, ei se kuitenkaan taida päättyä. Hellitin hieman.
Entä tiedätkö, mikä on tiheän imun kausi? Saamani kokemuksen valossa sen muodostavat kolmosraskauden viimeisten viikkojen yöt ennen vauvojen syntymää. Kohdusta käsin he imivät minusta kaiken irti lähtevän. Erittäin tiheästi. Syömään täytyi herätä vähintään kaksi, mielellään kolme kertaa yössä. En sitten tiedä onko joitain muitakin tiheän imun kausia olemassa ja odotettavissa…
Maitoaivot ja kakkalaukaus
Heti kolmosten syntymän jälkeen aivoni olivatkin yllättäen paremmassa terässä kuin kuukausiin. Kuka tollo kirjoitti näin viime tekstissään ja miksi? Tämähän oli aivan totaalinen illuusio, enkä ymmärtänyt vielä hetki sitten mistä sen keksin. Nyt tiedän tämän putkahtaneen maitoaivoistani, selitys jäljempänä. Tosiasiassa en muista päiviä, kellonaikoja ja sovittuja tapaamisia – edes puhelimen muistutuksen avulla. Koska unohdan katsoa muistutuksenkin sen piipatessa. Näin ollen juoksutan ystäväparkoja pitkin raitteja tapaamisiin, kun itse olenkin aivan toisaalla. Yllätys! Onneksi juoksutettu ystäväni tarjosi tälle selityksen, jonka avulla saa kuulemma anteeksi kaiken ensimmäiset kuusi kuukautta synnytyksestä: maitoaivot.
Olipa kerran herra C, joka pommitti kunnon kakkalaukauksen suoraan hoitajan päälle. Paita ja nimikyltti pesuun. Onko väärin, että olisin halunnut olla paikalla todistamassa tilannetta?
Oli (meille) aivan tavallinen aamu, eli astelimme puolisoni kanssa tuttuun vastasyntyneiden teho-osaston huoneeseen. Puolisoni meni totutusti ensimmäiselle hoitopaikalle, ja oli juuri raottamassa vauvan peittoa kun… ”Ei, ei ei, ei! Väärä lapsi!” Hoitaja parkaisee hätääntyneen kuuloisena ja viuhtoo perässä. Ai niin, edellisenä päivänä vaihdettiin paikkoja, ja kaikki kolme lastamme siirrettiin vierekkäin. Tarina ei, erittäin harmillisesti, ehtinyt kertomaan, olisiko puoliso erottanut vieraan omasta.
PS: Tänään vaihdettiin taas paikkoja! Hämäystarkoituksessa samaan huoneeseen tuotuja vauvoja ei onneksi ole uudessa kuviossa mukana. Koko trio muutti aivan eri huoneeseen, eli teho-osastolta osastolle ilman tehoa. Osastolla myös meillä on mahdollisuus treenata tulevia yövuoroja varten, eli yöpyä kolmosen kanssa. (Teho-osastollakin olisi toki saanut olla vaikka yötä päivää, mutta sänkyjä siellä ei ollut) Innostuttaa ja toisaalta kauhistuttaa tietää, millaista sirkusta yöt ovat. Kolmosten ensimmäinen muutto tarkoittaa, että he ovat aikas hyvässä kunnossa voidessaan luopua teho-osaston huonepalvelusta. Toivottavasti myös iskä ja äiskä ovat iskussa, koska tässä kohtaa alkaa myös vanhempien vieroittaminen hoitajista.
GULP.
