Hyppää sisältöön

Pelolta piilottelua, päivähoidosta riemuitsemista

Julkaistu
Pelolta piilottelua, päivähoidosta riemuitsemista

Pottatreeneillä. Viihteeksi riittää toisinaan vaikka sammuksissa oleva pyykkikone – ja toisinaan ei mikään pidä pyllyä potalla. Kuva. Kirjoittaja

– Tulit sitten töihin lepäämään, asiakas tokaisi minut keikkatyöpäivänä nähdessään.

Mitäpä tuota kiistämään. Kerroin olevan huojentavaa, että hänen kanssaan ei tarvitse pelätä, kiipeääkö hän tuolille seisomaan ja jos, pääseekö turvallisesti alas.

Olen rajamailla: onko työnteko väsyneenäkin kaivattua, virkistävää mielensisältöä, vai väsyttääkö se entisestään? Täytyy kai varoen testailla.

Nyt istun yliopistonakin toimivan rakennuksen ravintolan kyljessä nököttävällä nahkasohvalla. Miten en löytänyt tätä paikkaa ja aikaa aiemmin? Kotimme lähellä. Ei tarvitse varsinaisesti lenkkeillä mutta saa muutaman nuuhkaisun raitista ilmaa. Iltapäivästä ravintolan suljettua tuntuu, kuin koko valtava hiljaisuuttaan hieman humiseva rakennus olisi vain minua varten. Tyhjiä penkkejä, pöytiä ja käytäviä. Kotona kalvanut puristuksen tunne on pois rinnasta. Kukaan ei ole lähellä tai halua minusta mitään.

Hengitänkin tässä syvemmin. Ajattelen kirkkaammin ja hyvemmin.

Lisälaskua odotellessa

Muistatteko hassun lääkärin toissa kirjoituksesta? Hassun lääkärin ja hänen työparinsa lisäksi muutkin kohtalaisen tuntemattomat ovat eri sanankääntein kertoneet nostavansa hattua kolmen lapsen kanssa selviytymiselle. Se tuntuu itse asiassa todella ihanalta, koska edelleen tulee säännöllisin väliajoin totaalinen luuseriolo oman arjen alle luhistumisistaan. Ihanalle tuntuu myös se, että jaksaessamme jonnekin jälkikasvumme kanssa lähteä, saamme lähes poikkeuksetta huomata lasten olevan todella sosiaalisia ja sopeutuvaisia.

Päti myös päivähoidon aloittamiseen. Kaksi kolmesta olivat viime viikolla kaksi päivää perhepäivähoidossa. Kyllä ei olisi enempää voinut sujua kuin tanssi. Molemmat nukkuivat molempina päivinä mallikkaat päiväunet, eivät juuri itkeneet kuin imurin ja ovikellon äänelle, ja tulivat kotiin erittäin iloisina. Söivät myös hoitotädin hämmennyksiin. Lisälaskua odotellessa.

Mummi piti hälyttää hätiin tuuraamaan hermorauniota äitiä.

Illat ja viikonloppu olivat toki sitten tavallista runsaampaa äitiin ja isään ripustautumista. En muista, milloin päivät ovat viimeksi tuntuneet niin pitkiltä. Edes tutuimmat muut läheiset aikuiset eivät kelvanneet, ainoastaan vanhemmat. Mummi piti hälyttää hätiin tuuraamaan hermorauniota äitiä.

Uutispimennossa

Muuta: en uskalla ja jaksa seurata sotauutisointia juuri ollenkaan. Voisikohan käydä niin, että Venäjä hyökkäisi Suomeen enkä edes tietäisi, pohdin ääneen. Läheinen lupasi kertoa tarpeen tullen.

Kotipalvelu on loppunut hoitopaikkojen löytymisen myötä. Oma työntekijämme siirrettiin ennen tätä vasten hänen tahtoaan uuteen perheeseen. Typerää, mutta ei onneksi ehtinyt meitä juuri kirpaista.

Nyt totutellaan uuteen arkeen perhepäivähoidon kera, ja jos (lähinnä kai minun vointini takia) ei sekään riitä, voidaan kuulemma keskustella kotipalvelusta. Toivottavasti emme sitä tarvitse. Mitä ”normaalimmin” ja pienemmällä porukalla pärjäämme, sen parempi. Taivuin myös juuri ennen perhepäivähoitopaikkojen löytymistä lisäämään varhaiskasvatushakemukselle viimesijaiseksi vaihtoehdoksi päiväkotipaikat. Jahka ehdin, jatkan saman perhepäivähoitopaikan metsästämistä kaikille kolmelle.

Kiitos kotipalvelutyöntekijälle, jonka ansiosta palokuntaa ei tarvittu.

Niiden surullisen kuuluisien yöunien ja hermojen lisäksi minulta ovat palaneet viime aikoina kurpitsat pohjaan ja sauvasekoitin liedelle. Kiitos kotipalvelutyöntekijälle, jonka ansiosta palokuntaa ei tarvittu, ja kurpitsakattilakin säilyi käyttökelpoisena pyykinpesuainepuhdistuksen jälkeen. Kiitos ripeästä toiminnasta minulle, jonka ansiosta sauvasekoitin kärsi vain lieviä sulamisvaurioita ja surraa yhä.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.