Hyppää sisältöön

Mitä äidit pelkäävät?

Jännittää, mitä kaikkea tajunannvirrasta tähän listautuukaan. Mitä sinä pelkäät? Sotkua, melua tai illuusion murenemista?
Julkaistu
Mitä äidit pelkäävät?

Tapahtui eräänä kalseana kesäpäivänä, että puolitoistavuotias osasi ihan itse napata oikeaoppisen tikanheitto-otteen. Kuva: Kirjoittaja

Jos ei lasten fyysisen tai psyykkisen terveyden vaarantumista lasketa, niin mitä me äidit oikein pelkäämme arjessa? Kirjoitin pari tekstiä sitten pelkääväni paljon kaikenlaista. Huomasin jatkaneeni teeman kehittelyä mielessäni. Mitä oikein pelkään kun pelkään? Melua? Sotkua? Lapsiani? Tulevaa? Arvaamattomuutta? Omia reaktioitani ja avuttomuuden tunnettani?

Luin tuon tekstin, ja silloinen ahdistus tuntuu nyt kaukaiselta oltuamme monta viikkoa terveinä ja hoitajan avustamina – huomenna kaikki voi toki olla toisinpäin. Pelot ja ahdistukset nousevat joka tapauksessa aika ajoin pintaan. Varsinkin kun väsyttää kovasti tai kun väsyttää kovasti ja kaikki kolme lasta itkevät yhteen ääneen. On hankala rauhoittaa sylissä kolmea yhtä aikaa. Jotenkin saan heidät kaikki siipieni suojaan, mutta rauhoittuminen on hankalaa heidän huutaessaan toistensa korviin ja töniessään toisiaan.

On OK päästää ruutuajan määrä välillä lapasesta tai tarjoilla päivälliseksi muroja.

Noina superahdistuksen viikkoina naputttelin YouTubeen hakusanan parental burnout ja löysin hieman balsamia haavoilleni. Joskus auttaa kuulla jonkun muu sanovan sen, minkä itse jo tietää: että on OK päästää ruutuajan määrä välillä lapasesta tai tarjoilla päivälliseksi muroja, jos se estää tai edes viivyttää vanhemman hermoromahdusta.

Pelkään, että…

Pelkään, että minulla menee hermot ja huudan lapsille. Mitä sitten? Pyydän anteeksi ja elämä jatkuu. Typerä, typerä ideaali kuva mielessäni ikiseesteisestä vanhemmasta, mene pois! Eihän sellainen voi olla tavoite – tai ainakin silloin on tuomittu säännölliseen epäonnistumiseen.

Pelkään, että en jaksa tätä ikuista sotkua. Aina on puuroa seinillä, tahmea lattia ja banaaniset pöydät vaikka kuinka monta kertaa päivässä pyyhkisi. Haittaako se oikeasti? Entä jos kiinnittäisin huomion muualle? Kuten lapsiin. Nyt voin nauttia pienistä taaperoista – siisteydestä kun he ovat lentäneet pesästä.

Anteeksi, puolisoni. Pelkään, että mökötän tai kiukuttelen taas kuin pieni lapsi, joka ei osaa tunnistaa ja sanoittaa oloaan.

Pelkään, että lapset huutavat ja en saa heitä hiljentymään. Entä sitten? Päähän korvatulpat, kuulosuojaimet ja ajatus siitä ettei tämä ikuisesti. Tarvittaessa toiseen korvaan nappikuuloke tuuttaamaan jotain muuta mielen sisältöä. Syviä hengityksiä.

Päiväuniaikaan pelkään, että yksi herää ennen aikojaan ja herättää muutkin. Pelkään, että loppupäivä menee ihan plörinäksi väsyneiden lasten kanssa. Pelkää pois, mutta lasten nukkumista ja heräämistä ei voi hallita. On sitä paitsi turha maalata kauhukuvia loppupäivästä, kun se voi lopulta mennä hyvinkin. Aivan kuin aikuiset niin myös (ainakin meidän) lapset pärjäävät toisinaan vallan mainiosti vähemmillä unilla. Jos kuitenkin illalla on käsissä kolme hysteerisesti huutavaa taaperoa, niin ota käyttöön edellisen kohdan vinkit.

Pelkään hallinnan tunteen menettämistä. Nimenomaan tunteen, koska hallitahan tätä elämää ei voi. Yksin ja kaksin asuvana, aikuisten kanssa enimmäkseen toimivana henkilönä oli helpompi ylläpitää hallinnan illuusiota. Asiat menivät monesti suunnitelmien mukaan, mutta enhän minä elämää hallinnut.

Pelkään ikävimpien piirteitteni ja käyttäytymismallieni siirtyvän lapsilleni. Psykoterapiasta toivottavasti saan olennaisimpiin apua.

Hei, haloo, missä olet? Pelkään vielä aavistuksen, että kadotin itseni lopullisesti äitiyteen, vaikka orastavia merkkejä comebackista onkin ilmoilla. 

Pelkään toisinaan, että kirjoitan blogiin liian syviä, henkilökohtaisia ja ajankohtaisia asioita. Joku bloggari neuvoi, että hankalia asioita kannattaisi käsitellä vasta niiden ollessa taaksejäänyttä elämää. Minä naputtelen ruuduillenne auki avohaavoja suuremmista ja pienemmistä aiheista. Mielenterveydestä ja maitomukien säilytyksestä. Onko tässäkään oikeaa ja väärää?

Mitä sinä pelkäät, äiti?

Kommentit (2)

Nita
27.6.2022 12:24
Pelkään, että lasteni vauvavuosien ainana kokemani oma väsymys ja uupumus vaikuttaa negatiivisesti lasteni kehitykseen ja siihen, miten tasapainoisiksi he sitten kasvavat. Pelkään että oon tehny ja tuun tekemään aina jotaki väärin. Ja kaikkein eniten pelkään, että menettäisin jonkun lapsistani!
Kirjoittaja
27.6.2022 13:31
Hei! Ja kiitos kommentista. Yhdyn molempiin kohtiin. Olin kirjoittamassa tuosta pelosta, että oma vointini on vaikuttanut lasten kehitykseen, mutta se tuntui jotenkin niin kipeältä etten löytänyt rohkeutta ja sanoja. Kiitos kun sinä löysit!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.