Hyppää sisältöön

Luuseri, joka osaa pyytää apua

Julkaistu
Luuseri, joka osaa pyytää apua

Neiti B ja herra C HoLopin pallo- vai pitäisikö sanoa pöpömeressä – ehkä viimeistä kertaa. Kuva: Kirjoittaja

Onko sitä ihan totaalinen luuseri kun ei pärjää kolmen lapsensa kanssa hetkeä pidempään? Ainakaan vaipumatta hermostuksen tai surkeuden mustille maille. Perhepäivähoitajillakin on neljä lasta vanavedessään.

Ähh.

Puhh.

Nyt, kun lapset alkavat olla kuume- ja räkäraudista paranemaan päin, olen itse potemisvuorossa. Oikein otollinen aika märehtiä riittämättömyyttään, siispä. Ollaan näiden samojen pohdintojen äärellä, jotka eivät taida kulumallakaan kadota.  Paitsi että: kyllä ne ehkä hieman haalistuvat ja muuttavat muotoaan lempeämpään suuntaan. Huomaan nimittäin (nykyään nopeammin) olevani mieluummin luuseri joka osaa pyytää apua koko perheen parhaaksi kuin sinnittelevä marttyyri.

Päivänkin vaihtaisin

Pelkään tällä hetkellä todella paljon kaikenlaista. Omaa elämääni. Mieleni ja elimistöni ei osaa päästää irti vauvavuoden konkreettisesta hätätilasta. Pelot ansaitsevat ja varmaan saavatkin oman tekstinsä. Toivon mukaan ne sitten hieman hälvenevät jo muuttuessaan mustaksi valkoisella.

Koko ajan tapahtuu, kuuluu, näkyy ja liikkuu niin paljon, että minun on vaikea olla läsnä itsessäni. Totuttelen ehdottomasti vielä perheellisenä elämiseen. Mitään en silti vaihtaisi – paitsi joinain päivinä. Olinkohan se minä joka tässä eräänä päivänä virkkoi, että olisi ihanaa olla yksin asuva ihminen jolla ei ole yhtään ystävää. Saisi olla rauhassa.

Taisi olla sama henkilö, joka huokaili ystävälleen toiveen, että elämä pienten lasten kanssa ei olisi pelkkää suorittamista ja selviytymistä. Ystävä katsoi minua huvittuneen näköisenä ja naurahti lähes parin vuosikymmenen vanhemmuuden kokemuksella.

– Mutta sitähän se juuri on.

Lapsiarki on välillä ihan hanurista, mutta sen ääneen sanomisen tulkitaan helposti tarkoittavan, että vanhempi ajattelee lapsensa olevan ihan hanurista tai että vanhempi ei rakasta lastaan, kuvailee toimittaja Yagmur Özberkan. Negatiivisten kommenttien perään odotetaan lisäystä siitä, että lapsi on silti ihan parasta.

– Mielestäni lisäystä ei tarvita. Pitää voida sanoa, että nyt minua koetellaan, ja sellaisessa tilanteessa en tarvitse lohtua: riittää, että joku kuuntelee ja sanoo, että ymmärtää, Özberkan jatkaa.

Bingo.

Pihaleikkivinkkejä?

HopLop-lakkoomme viitaten: pitäisi rakentaa pienelle takapihalle oma HopLop, nyt kun virallinen versio on totaalisen pannassa. Sori vaan, hoitajamme, ei toivoakaan että viet lapset sinne. Tämä unelma meni säpäleiksi, toteaa joltain räkänokalta lastensa välityksellä taudin napannut äiti. Lapset sairastavat ja tuovat tauteja kotiin, se on ihan ymmärrettävää. Ärsyttää kuitenkin todella paljon, että jotkut huoltajat tuovat sisäleikkipuistoon lapsia, joiden nenät vuotavat kuin Niagara.

Takaisin piha-asiaan. On vaikea hahmottaa, mitä omaan puuhapuistoomme oikeastaan kannattaisi laittaa. Mikä viihdyttää kolmosia juuri sopivasti – ja mikä aiheuttaa enemmän vaaratilanteita, tappeluita ja tuskanhikeä vanhemmille.

Vinkkejä?

Kyllähän etupihalla on vaikka ja mitä: leluja, hiekkalaatikko, keinut ja liukumäki – ja aitaamaton piha. Etupihalakkokin, siis. Kaikki kolme lasta kävelevät tai juoksevat nyt. Yksi tahtia S, toinen M ja kolmas XL. Takapihan pensasaidan rako ja sen myötä naapurin mummon piha löytyivät jokunen päivä sitten. Onneksi kesä tekee tehtävänsä. Ujosti vihertävät oksat taitavat ehtiä tilkitsemään kolon ennen puolisoa aitavärkkeineen.

Yhdenkin kanssa voi olla horroria, kun itse on kipeänä.

Muutama päivä sitten olin todella kipeä ja lapsetkin vielä toipilaina. Puoliso oli työreissulla. Läheiset saapuivat apuun, ja ehkä yhtä paljon kuin konkreettinen apu huojensi illalla tullut viesti:

”Yhdenkin kanssa voi olla horroria, kun itse on kipeänä.”

Myötätuntoa ja balsamia haavoilleni, kiitos.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.