Mitä kuuluu, ystäväni kysyi. Innosta puhkuen vastasin. Kerroin arjen rullaavan huomattavasti paremmin kuin vielä jokin aika sitten, hehkutin. En ihan joka hetki ole enää kuoleman väsynyt! Kaveri nauroi ja pyöritteli silmiään. En ole ihan varma uskoiko hän, että vastaukseni oli ihan oikeasti tarkoitus kuvastaa positiivista vaihetta.

Kirjoitin toissakerralla arjen peloistani. Kiitos lukijalle, joka sanoitti kurkkuun jääneen kakisteluni.

Näin olin aiheesta listaani kirjoittamassa, kunnes pelko ja epämukava olo saivat voiton: pelkään, että huonot hetkeni kyvyttömänä olla lämmin ja läsnä ovat vahingoittaneet lapsia peruuttamattomasti.

(Tähän tekisi mieli lohduttaa meitä jotenkin mutta en tiedä miten)

Kilin, kolin ja unista

Mitkä ovat sinun top3 raivostuttavimmat arjessa toistuvat asiat? Minun juuri nyt:

1. Melu ja sotku.
2. Jatkuva epäonnistuminen lasten hampaidenpesussa ja siitä seuraava morkkis.
3. Se, kun lapset heittävät mukit, hammasharjat ja niin edelleen lattialle käytön jälkeen. Miten ne kilahdukset ja kolahdukset voivatkin raivostuttaa niin paljon?!

Viimeksi jäi kertomatta tarkemmin puhelusta uniohjaajan kanssa. Hän kertoi olevan tavanomaista, että lapsi herää kiukkuisena. Syynä voi olla esimerkiksi se, että lapsi ei ole ennen päiväunia saanut laskettua kierroksiaan tarpeeksi. Voi myös olla, että lapsi herää väärässä kohtaa unisykliä eikä osaa nukahtaa uudelleen. Kiukku tulee silloin puhtaasti väsymyksestä.

Rauhalliset leikit kiinnostavat satunnaisesti, mutta niihinkään ei voi ohjelmoida.

Tosiaan, olisi hyvä rauhoittua ennen päiväunia. Ihan varmasti olisi, mietin minä, mutta miten rauhoitetaan vauhdikasta vipeltäjää, joka ei terveenä viihdy sylissä muutamaa sekuntia pidempään ja vielä varttia ennen nukkumaanmenoa suorittaa huonekaluista rakentamaansa kiipelyrataa? Rauhalliset leikit kiinnostavat satunnaisesti, mutta niihinkään ei voi ohjelmoida. Voi myös olla, että lapsi herää väärässä kohtaa unisykliä eikä osaa nukahtaa uudelleen. Kiukku tulee silloin puhtaasti väsymyksestä

Näitä huutoheräämisiä meillä onneksi tällä hetkellä tasapainottaa pitkät päiväunet. Kun vielä kevään korvalla unta riitti tyypillisesti tunnin, puolitoista, saattavat lapset kesäleikeistä väsyneenä nukkua nyt kahdesta kolmeenkin tuntia. Silti en oikein osaa rentoutua päiväuniaikaan. Kuulostelen vaikka yrittäisin olla kuulostelematta. Olen valmiina toimimaan, vaikka mitään valmistautumista toiminta ei edellyttäisikään. Sen kun hakee herätessä sängystä.

Varas keskuudessamme

Käsi pystyyn. Olen (ja hoitajamme myös) syyllistynyt avunantoon varkaudessa. Asustefriikki numero yksi, neiti B, tarrautui eräänä päivänä puistossa houkuttelevan karvaiseen vaaleanpunaiseen laukkuun eikä ihan heti siitä päästänyt irti. Toi sen kotiin. Nukkui se kädessä. Söi se kädessä. Ulkoili se kädessä. Irrotti sen hetkeksi kädestään – ja meni sitten raivokkaasti repimään sen sisaruksen näpeistä.

Nyt vieroitus on siinä pisteessä, että laukku voidaan useimmiten jättää pihalle. Ehkä jonain päivänä vielä palauttaa puistoonkin.