Aloitin viimeksi kirjoittamaan tasapainosta, jonka keikahtaminen saa uppoamaan uudelleen uupumukseen. Paranemista ei voi täysin kontrolloida, mutta on mahdollista löytää itselle pätevä ja osin universaali työkalupakki vähittäiseen elpymiseen ja uusien jättiromahdusten välttämiseen. Tasapaino on sitä, että ylläpidetään riittävästi mutta ei liikaa kierroksia. Totaalilepo, ulkoilu, nautintoaineet ja ilonpito käsiteltiin viimeksi. Nyt vapautetaan fyysisiä ja psyykkisiä jumeja sekä aikatauluja.

Jos olet seurannut tätä blogia, tiedät myös minun reagoivan unella, tai pikemminkin sen puutteella ihan kaikkeen: iloon, suruun, liikaan tekemiseen, liian vähään tekemiseen… Ja huono uni taas jyrää mielialan.

Sopivasti vellomista

Venyttely ja hieronta ovat yhdenlaisia ihmelääkkeitä. Monella meistä stressi kertyy kehoon. Sitä ei sieltä ole aina mahdollista puhumalla poistaa, vapauttaa ilman fyysistä käsittelyä. Pitkien venytysten yin-jooga ja reipaskätinen hieronta toimivat minulle. (Rakastan muutenkin hierontaa, ja haluaisin olla rikas saadakseni varjon lailla mukanani kulkevan henkilökohtaisen hierojan – viis timanteista, taloista ja autoista.) Tämä taitaa muuten olla kohdista ainoa, jota ei liene mahdollista yliannostella. Vai voiko mennä liian vetreäksi ja veteläksi?

Asioiden käsitteleminen päiväsaikaan on minulle tärkeää, koska muuten prosessoin niitä levottomissa ja ahdistavissa unissa. Liika verbaalinen vellominenkin vie toisaalta voimat. Kultainen keskitie ja itsensä kuunteleminen toimivat: toisena päivänä jaksaa pohtia enemmän ja toisena vähemmän.

Samanaikaisuus asioissa on myrkyintä myrkkyä. Hermosto huutaa, kun käynnissä on enemmän kuin yksi prosessi samanaikaisesti.

Sosiaalisuus liiallisena tai liian vähäisenä uuvuttaa. En jaksa liiallisesti pelkkää omaa enkä toisaalta muidenkaan seuraa.

Ei enää niin hampaat irvessä -tyyppi

Liikunta liian raskaalla kädellä annosteltuna nostaa kierroksia, väsyttää ja heikentää yöuntani. Liikkumattomuus aiheuttaa mielalan laskua ja heikentää yöunta. Aloitettuani työt olen päättänyt olla toistaiseksi tauolla rakkaasta korkeasykkeisestä lajistani. Koetan paluuta, kun muut asiat asettuvat kunnolla tasapainoon. Lempeä tai tarpeeksi lyhytkestoisesti sykettä taivaisiin nostava liikunta toimivat nyt.

Kävely, ruohonleikkuu, pyöräily, jooga, venyttely, hiittityyppinen parinkymmenen minuutin lihaskuntotreeni tai hidas hölkkälenkki ovat passeleita. Kilpaurheilutaustaiselle entiselle ”hampaat irvessä, no pain no gain” -tyyppiselle liikkujalle tämän ymmärtäminen on ollut pitkä ja kivinen tie.

Kortisolihormoni on sekä ystävä että vihollinen.

Kiire on niin ikään kaksiteräinen miekka. Mielekästä tekemistä pitää olla, ja on kiva nauttia asioiden aikaansaamisesta. Liian täysi (lue: ei erittäin väljä) aikataulu nostaa kuitenkin stressitasot taivaisiin, eivätkä ne ehdi sieltä laskeutua yönkään aikana. Eli heräilyä ja painajaisia.

Stressi- eli kortisolihormoni on sekä ystävä että vihollinen. Sitä tarvitaan vapauttamaan energiaa, reagoimaan haasteisiin ja uhkiin sekä säätelemään aineenvaihduntaa ja immuunijärjestelmää. Liika kortisolineritys taas aiheuttaa muun muassa pitkittynyttä stressitilaa sekä unihäiriötä.

Mukaansatempaava toiminta, joka voi olla työ, harrastus, läheisten tai tuntemattomien kanssa sosialisoiminen, on tarpeen joka ikinen päivä. Mikä tahansa, mikä pakottaa miettimään riittävän pitkän yhtäjaksoisen ajan jotain muuta kuin omia vointeja ja haasteita. Tässäkin on huomioitava yliannostuksen ja -kierrosten mahdollisuus.

PS: Kun mikään näistä ei toimi ja olo on kurja, tiedätkö mitä voi aina tehdä? Auttaa pienesti jotain muuta. Hymyillä, kantaa kauppakassi, avata ovi. Ovelasti sivutuotteena tulee itsellekin ainakin hitusen vähemmän huono mieli.

PPS: Olen kirjoittanut paljon ja vakavaan sävyyn unihäiriöstä. Tässä aiheesta osuvasti mutta kepeämmin koomikko Ismo Leikolan kertomana.