Istun saunassa syömässä ja kirjoittamassa tätä.

Yksi lapsista raivoaa, ja puolisoni on heidän kanssaan. Hänellä oli varhainen aamuvuoro, minulla aamupäivävuoro, ja äsken oli taas vuoronvaihto. Vuoroin on torkuttu. Kumpikin on tehnyt viime päivinä myös yövuoroja, kun lasten unet ovat olleet tavallista katkonaisempia.

Sellaisia terveisiä saunasta, että: kohtalaisen raivostuttava vaihe, kun lapset alkavat kiipeillä tuoleille ja niitä pitkin pöydille. Tuolit täytyy pitää piilossa – vaikka eipä niillä paljon muutenkaan istuskeltaisi syömässä. Yksi lapsista, joskus useampikin, on sitä mieltä, että jos hän ei syö niin ei kukaan muukaan. Vaikka maha olisi miten täynnä.

Niin, voisihan sitä ruokailla yhtä aikaa lasten kanssa. Paitsi että se on melkoista siinä-sivussa-hotkimista. Lapsille ei tässä kohtaa voi antaa kaikkea ruokaa kerralla, koska se menee yleensä monellakin tapaa plörinäksi. Kolmelle ruokaa ja juomaa jakaessa taas on aika hankala saada omaan suuhunsa mitään.

Haaveilin rauhassa syömisestä ja, unelmista totta, täällä sitä mutustellaan ruisleipäburgeria ja smoothieta lauteilla. Tietenkin tuplakuulosuojauksen kera.

– Nyt on rauhallista, voit tulla, puoliso käy huikkaamassa.

Mitäpä tuota turhaan tunnelmallista leiriään siirtämään.

”Haluun ton!”

Olen kertonut kolmosten 2,5-vuotiaasta serkusta. Ihanaa, että hän tykkää leikkiä pienempiensä kanssa. Sylittelyä harrasti hän myös lasten ollessa vielä pienempiä.

– Haluun ton, hän osoitti milloin ketäkin.

Sitten nosteltiin syliin kuin nukkeja konsanaan.

– Äiti tuo tänne yks kolmonen, huusi serkkutyttö kerran vaatekomerostamme.

Ei kuulemma ollut väliä kenet.

Kerran menin vierailulle siskoni luo, ja jäimme ulkoilemaan yhdessä.

– Haetaan kolmoset autosta, serkku pyysi.

Pikkuisen suu oli mutrulla selittäessäni, että lapset eivät tällä kertaa olleet mukana.

Serkkutyttö tietää lasten nimet, mutta yhtä hyvin hän vaikuttaa käsittävän heidät nimenomaan kolmikkona. Yksi kolmonen, kolmonen ja kaksi kolmosta ovat kaikki hänen käyttämiään ilmaisuja. .

(Toimitus huomauttaa, että itse en juuri puhu lapsista oikeassa elämässä kolmosina, heidän yksilöllisyytensä vaalimiseksi, mutta parivuotiaalle tämä suotakoon. Ja ovathan he kolmoset.)

Jospa tällä viikolla

Takana on psyykkisesti ja fyysisesti kituviikko. Lapsilla oli ripulitauti, joka onneksi meni ohi nopeasti ja (heidän osaltaan) hyväntuulisesti. Samaa en voi sanoa itsestäni. Viikko mateli, ja olin liian paljon kuin myrskyn merkki. Perhepäivähoito alkoi erittäin lupaavasti, mutta parin päivän päästä se jäi katkolle hoitajan lapsen sairastumisen takia. Varahoitaja oli hiihtolomalla. Kun lapset olisi voinut viedä hoitoon ja aprikoin uskaltaisiko jo, oli täällä löysät housussa. Tämä ei ehkä olisi kirpaissut niin paljon, jos ei olisi jo ehtinyt maistaa perhepäivähoidon huumaavan helpotuksen nektaria.

Pelottavaa, miten paljon odotan tältä viikolta. Ehkä hieman liikaakin toiveita on nyt lastattuna päivähoidon harteille. Odotan, että hoidon lähtiessä rullaamaan alkaa myös minun toipumiseni nytkähdellä eteenpäin. Rullaamista en sentään tohdi sillä saralla odottaa.

Kolmen kanssa ilmassa leijailee jokin tietty ”vaara” koko ajan.

Yhden lapsen kanssa kotona ollessa on helpompi hengittää. Uskon vakaasti ja toivon hartaasti, että enemmän yhden lapsen kanssa olemista (ja välillä lapsetta) laskee stressitasojani ja alkaa vaikuttaa kaikkeen myönteisesti. Yhden lapsen kanssa ollessa on tunne, että pystyn vastaamaan tämän yhden pienen ihmisen tarpeisiin ilman kohtuutonta venymistä. Kolmen kanssa ilmassa leijailee jokin tietty ”vaara” koko ajan. Ainakin psyykeni pistää minut nyt näin kokemaan.,

Milloin tahansa voi alkaa huutokuoro, kollektiivinen hellyydenkipeys, tappelu, liianpitkääntalvivaatteissaodotteluärsytys, kolmet kakat vaipoissa ja niin edelleen. Ovat ihan tavallista lapsiperhemeininkiä, mutta vastoinkäymisiksikin olen tainnut tämänsuuntaisia arkisia sattumuksia luonnehtia. Minun tämänhetkisessä psyykkisessä voinnissani ne ovat voimakkaita ahdistustriggereitä, ja tätä on todella hankala myöntää.

Vähän niin kuin olisin tilapäisesti allerginen omille lapsilleni. Olenhan oikealla lääkekuurilla, olenhan?