Kolmoset täyttävät tällä viikolla kolme vuotta. Päällimmäinen tunteeni on kiitos ja ihmetys. Miten ihmeessä tähän asti on selvitty? Siitäkin, kun eräät lopen uupuneet vanhemmat laskivat kolme puolivuotiasta, huutavaa vauvaa olohuoneen lattialle ja poistuivat viilentelemään tunteitaan. Isä takapihalle mesoamaan ja äiti makuuhuoneeseen hakkaamaan päätä seinään. Mikä kaikki on helpottanut, ja mikä on vuorostaan nyt hermoja raastavaa? Helpot käsiteltiin viime tekstissä, ja nyt on aika hajoilla.

Hermoja raastavat:

– Vessakäynnit kuuluvat tähänkin kategoriaan, sillä lapset voivat olla liiankin itsenäisiä. He menevät potalle kertomatta ja ”ystävällisesti” toisinaan myös tyhjentävät potan itse. Siitähän ei aina kovin  hygieeninen lopputulos seuraa.

– Ruokailu niin ikään on sekä helpottunut että vaikeutunut. Teknistä osaaminen löytyy, ja lapset syövät melko monipuolisesti. Ihan kaikki pöperöt eivät kuitenkaan enää kelpaa, ja erityisesti herra C pyrkii itse jääkaapille tai pakastimelle etsimään vaihtoehtoja. ”En tykkää tästä” on löytänyt tiensä ruokapöytään. Oi niitä aikoja, kun lapset söivät tyytyväisinä suolatonta kaurapuuroa aamu-, väli- ja iltapalaksi. Motoristen taitojen karttuminen myös mahdollistaa yhä luovemmat leikit ruoan kanssa.

– Ruokailuiden ja vessakäyntien yhdistelmä yksin lasten kanssa ollessa on haastava. Yksi haluaa lähteä kakalle kesken ruokailun. Lähdenkö mukaan ennaltaehkäisemään vessasotkua vai jäänkö partioimaan ruokasotkua? Tässä ei voi voittaa.

– Pukea osataan  — jos halutaan. Kuulemani mukaan tämä on yleistä tässä iässä. Muutamalle vanhemmalle päiväkodilla keulin, että meillä kyllä lapset saavat luvan pukea itse, vaikka sitten menisi tunti aikaa. Minähän en kolmea lasta enää ala pukemaan ja riisumaan hiki päässä, vannoin. Yksittäin syntyneiden lasten vanhemmat kertoivat pukevansa ja riisuvansa lapset, jotta siirtymät sujuvat paremmin. Alan kallistua samaan suuntaan ainakin pukemisen kanssa, koska kumpi on parempi: vaatia ja meuhata pää punaisena usein ilman vastakaikua vai nopsaa ja nöyrästi hoitaa homma itse?

– Kolmosten väliset tappelut ovat yhä verisempiä voimien lisääntyessä. En sanoisi lasten tappelevan paljon, itse asiassa he ovat enimmäkseen sopuisia tai verbaalisesti riiteleviä, mutta aina joskus pureminen, töniminen ja raapiminen aiheuttaa kipeääkin vahinkoa.

– Motoristen taitojen lisääntyminen mahdollistaa sen, että lapset toteuttavat itsenäisesti oman tahtonsa: raahaavat tuolin lelukomeroon ja repivät kaiken alas, hakevat luvatta välipalaa, kipuavat kodinhoitohuoneen pöydälle ”järjestelemään” työkaluja tai avaavat vitamiinirasian ja kauhovat deetä kourakaupalla kitaan.

– Kirjojen lukeminen kolmelle yhden tai kahdenkin vanhemman voimin on parhaimmillaankin epämukavaa. Jokainen lapsista haluaisi pitää valitsemaansa kirjaa jota nimenomaan hänelle luetaan. Ihana ajatus, soisin tämän kaikille maailman lapsille. Meillä se kuitenkin toimii huonosti. Joskus minulla on kaksi lasta sylissäni ja luen vuorotellen kummallekin muutaman lauseen heidän kirjastaan, mutta se ei taida olla leppoisaa kenellekään meistä.

– Materialismi ja tyyliseikat vaativat veronsa. Leluista ja vaatteista osataan taistella yhä väkivaltaisemmin ja vanhemman hermoja tuhoavammin. Oikeastaan vaatteet olisi pitänyt laittaa tähän ensimmäiseksi eikä viimeiseksi, koska niiden valinta ja asettelu (tyttöjen kanssa) on tämän hetken säännöllisin ja ärsyttävin ongelma. Vastikään ohjeistin läheisiä, että lapsille ei saa tuoda Ryhmä Hau -vaatteita, sillä niiden pesussa oleminen aiheuttaa kolmannen maailmansodan. Ryhmähauttomien vaatteiden valinnassa ja sukkien vetämisessä juuri sille oikealla korkeudelle on ihan tarpeeksi rauhanneuvoteltavaa.