Perhe Vanhemmuus on maailmaansaattelemissuhde Vanhemmuuden iso tehtävä on yrittää olla olematta este lapsen kasvulle, tuumaa viiden lapsen isä…
Kasvu Kasvattajan pitää antaa tilaa intuitiolle Voisiko matematiikan tehtävän ratkaista piirtämällä? Painuvatko taekwondon liikkeet selkäytimeen mielikuvaharjoittelulla? Intuitiivinen ajattelu voi tehdä…
Kasvu Kiusaaminen ennakoi väkivaltarikollisuutta Turun yliopiston tutkimuksessa kiusatuksi joutuminen ei ollut yhteydessä lisääntyneeseen väkivaltarikollisuuden riskiin. Kiusaamisen uhriksi päätyminen…
Kasvu Heikki Hiilamo vaatii helpotusta lukiolaisten elämään ”Nuorille aiheuttaa stressiä se, että valinta ammattikorkeakoulun ja yliopiston välillä määrää lopullisesti koulutus- ja…
Lastensuojelu Ankkuritoiminta vähentää nuorten rikosten uusimista Moniammatilliseen ankkuritoimintaan osallistuneilla nuorilla oli verrokkiryhmään verrattuna pienempi riski päätyä uudestaan rikoksesta epäillyiksi seuraavan…
Lastensuojelu Koska lapset ovat tärkeintä, mitä meillä on ”Suomessa lapsen oikeuksiin liittyvien puheiden ja tekojen välillä on valtavan suuri kuilu”, kirjoittaa Lastensuojelun…
31.10.2022 Mitä nuorille kuuluu? Valtaosaa nuorista (80 %) uuvuttaa koulunkäynti, erityisesti kiire ja paine pärjätä opiskeluissa. Nuorten omat…
Lastensuojelu Kun Olivia ei pystynyt olemaan ammattikoulussa, apuun tuli Nuoret SIB-Tampere -hanke Sijaishuollosta aikuistuneita nuoria jää opintojen ja työelämän ulkopuolelle nelinkertainen määrä ikätovereihinsa verrattuna, mikä muodostaa…
Lastensuojelu Eetu alkoi kehittää lastensuojelua jo 9-vuotiaana Miksi lastensuojelun työntekijät eivät hyödyntäisi sitä tietoa, jota lapsilta on saatavissa? Näin kysyy Eetu…
Kasvu Maahanmuuttajien poliittinen aktiivisuus ei näy julkisuudessa Aina ei tule ajatelleeksi, millaisia pulmia elämässä saattaa tulla eteen. Jotkut eivät halua, että…