Vanhan kissan etelänmatka

Maatiaiskissani katosi hoitopaikastaan, kun olin matkoilla. Kuulin kauhukseni, että lähistölle olivat ilmestyneet sudenjäljet. Aloitimme heti etsinnät ja kiertelimme lähimmät maatilat ja kesämökit.

Tein katoamisilmoituksen paikalliseen Facebook-ryhmään sekä valtakunnalliseen Karkurit.fi-ryhmään. Nostin kissan hiekka-astian ja sen viltit hoitopaikan pihalle. Laputin kaupat ja tienristeykset, ja sainkin vinkin pitkäkarvaisesta kissasta, mutta se oli väärä hälytys.

Pehmis oli tullut minulle 13 vuotta aiemmin surkeana rääpäleenä, jonka emo oli ehtynyt. Sitä piti ruokkia kissojen äidinmaidonvastikkeella.

Vaikka Pehmiksellä oli siru niskassa, se ei vastannut GPS-lähetintä. Miksi olin luottanut siihen, että se pysyy hoitopaikassakin tallella?

Seudulla oli kierrellyt myös kotka. Jos se tarttuisi kissaan ja nostaisi ilmaan, henki olisi pois heti, muuan metsästäjä kertoi. Minua lohdutettiin, että ”miksi susi veisi jonkun random kissan”, kun laitumilla oli runsaasti valkohäntäpeuroja, lehmiä ja hevosia. Totta sekin!

”Epätietoisuus oli kamalaa.”

Epätietoisuus oli kamalaa. Joka päivä oli tehtävä jotain Pehmiksen löytymiseksi. Huhuilin mökeillä ja maatiloilla, kävelin, pyöräilin ja huusin sitä. En pystynyt nukkumaan – tai jos nukuin, näin unta Pehmiksestä.

Eräänä yönä ulosjätetyt ruokakupit olivat tyhjentyneet. Soseutin Pehmiksen lempiruokaa veden ja oliiviöljyn kanssa. Pirskottelimme sen hajujälkiä suunnasta, missä Pehmis oli viimeksi nähty.

Hain eläinsuojeluyhdistyksestä loukun. Aamulla se oli lauennut, ja pyyhkeen alla tutisi. Kun avasin loukun, naapurin kissa ampaisi vauhdilla pakoon.

Toivoa ei saanut menettää. Postasin uuden ilmoituksen paikallisryhmään ja sain soiton eräältä naiselta. Pehmiksen näköinen kissa oli laukaissut edellisyönä hänen valvontakameransa. Ajoin naisen luo katsomaan videota, ja Pehmis se oli! Aivan eri suunnassa ja paljon kauempana kuin olimme luulleet.

Pehmis oli tallentunut myös viljakuivurin valvontakameraan neljän kilometrin päässä. Kiersimme sitä kylää neljä tuntia, huhuilimme pihoissa, poluilla, autiotalojen ja varastojen edessä.

Monet ihmiset olivat puhuneet kadonneesta kissasta lapsilleen, naapureilleen ja ystävilleen. Kaikki ottivat huolemme omakseen. Muuan mies sanoi, että kissan reviiri voi olla kilometrinkin levyinen, mutta sinun kissasi on nyt kyllä ulkomailla.

Pyysin erästä koiranulkoiluttajaa tallentamaan puhelinnumeroni. Kun ajoin kotiin, mies soitti. Hänen navettaansa oli livahtanut kissa. Lähdin kiireesti paikalle ja kutsuin Pehmistä.

Navetan ylisiltä alkoi kuulua tuttua moukumista. Sieltä Pehmis kurkisti! Sieppasin sen syliini, enkä päästänyt irti ennen kuin olin saanut sen kantokoppaan. Oli uskomatonta, että Pehmis oli valinnut yöpaikakseen juuri tuon miehen navetan!

Kotona punnitsin höyhenenkeveän kissan. Kahdessa viikossa se oli menettänyt painostaan neljäsosan. Se hotkaisi märkäruoan, joi ja hyppäsi syliini nukkumaan. Tilasin heti GPS-pannan.

Olen niin kiitollinen tuon kylän eläinrakkaille, avuliaille, huolehtiville ihmisille. Heidän välittämisensä, Facebookin ja valvontakameroiden avulla sain oman pikkuiseni onnellisesti takaisin. Oli hilkulla, että tämä tarina olisi päättynyt toisin.

Nyt Pehmis nukkuu sohvalla ja uneksii hurjasta reissustaan. Se valitsi hyvän kylän eläkevuosien kahden viikon etelänmatkalleen.

Päivi Alasalmi on akaalainen kirjailija, satukirjailija ja kahden lapsen äiti.