Vahva kuin Peppi
Lapsen maailma -lehti leuanvetäjä Sofia Ukkonen, Seinäjoki
Nuoresta iästään huolimatta Sofia Ukkosella on voimaa, joka jyllää. Syyskuun lopussa hän voitti toistoleuanvedon SM-kisoissa Jyväskylässä kultaa. Hän teki T7-sarjan uuden Suomen ennätyksen, joka on 22 toistoa!
– Leuanveto on tosi kivaa, tuumaa Sofia.
Suurin innoittaja harrastukseen on hänen isänsä, Tero Ukkonen, joka voitti saman lajin M100-sarjan maailmanmestaruuden kesäkuussa.
– Sofia on ihan pienestä katsonut Terosta mallia. Hän oli vain vuoden ikäinen, kun yritti aurinkotuolissa vetää leukoja. Puristusvoima on kehittynyt siitä saakka, kertoo äiti Elina Ukkonen, joka hänkin taitaa tyylin.
Sofian vanhempien ensitreffitkin olivat kuntosalilla. Elina on nuorempana, ennen avioitumistaan, vetänyt 10 leukaa.
– Tero sanoi, että ennen ei naimisiin mennä, Elina nauraa.
Yhdessä harjoitellaan kodin punttihuoneessa. Usein menossa on mukana myös Sofian pikkuveli Aleksander eli Allu, 3.
Toisinaan käydään joukolla läheisellä urheilukentällä. Koko perhe tietää, miten hyvä olo tulee liikunnan jälkeen. Lapsia halutaankin aktivoida enemmän pihaleikkeihin ja urheiluun kuin tietokoneen ääressä istumiseen.
Treenaamiseen Sofiaa ei ole tarvinnut patistaa.
– Aina kun mä tulin eskarista, menin heti vetämään leukoja.
Valmentajana toimiva Tero vahvistaa tämän.
– Sofia on joskus tuuminut minulle, että isä, sä et vaadi multa tarpeeksi.
Hän oli vain vuoden ikäinen, kun yritti aurinkotuolissa vetää leukoja.
Harjoitukset sujuvat siis hyvässä hengessä. Välillä on Alluakin jo yritetty innostaa lajiin, mutta hän on luonteeltaan siskoaan jääräpäisempi.
– Minä pidän legoista, Allu sanoo.
Elokuussa Sofiasta tuli ekaluokkalainen. Jo koulun tutustumispäivänä hän pani merkille siellä olevan leuanvetotelineen.
– Opettaja vaikutti ihan mukavalta, ja eskarikavereista ainakin Elsa tulee samalle luokalle, Sofia kertaa koulun aloituksen hyviä puolia.
Eskarikavereille Sofian leuanveto oli tuttu juttu.
– Vein palkintopokaalin heti heille nähtäväksi ja kaikki onnittelivat minua.
Pokaalia onkin ihasteltu jo niin paljon, että siitä on toinen korva irronnut. Ei se Sofian ensimmäinen palkinto ollut: punttihuoneen seinällä hänellä on nipullinen mitaleita, joita hän on kolmevuotiaasta saakka voittanut erilaisista urheilukisoista.
– Minusta kaikista hienoimmat ovat nämä kaksi isointa, Sofia sanoo ja hivelee ihaillen suurimpien mitaliensa pintaa.
Allullakin on jo yksi mitali, jonka hän sai poikien 40 metrin juoksusta.
Kaksi kertaa viikossa Sofia käy Seinäjoen Urheilijoiden voimistelussa ja kerran viikossa painikoulussa Ilmajoella. Niskalenkki onnistuu jo hienosti. Yleisurheilun myötä Sofia on oppinut heittämään kiekkoa ja keihästä, hyppäämään pituutta, työntämään kuulaa ja juoksemaan erilaisia matkoja.
– Yleisurheilussa kaikista mukavinta ovat juoksemiset ja pituushyppy. Myös jalkapallo kiinnostaisi, ehkä sille löytyy vielä aikaa.
Sofia ehtii leikkiä myös ystäviensä kanssa, ja kotona Allusta on seuraa.
– Minä olen vain pikkuveli, en kaveri, Allu huomauttaa.
Sofia ei ole vielä päättänyt, mikä hänestä isona tulee.
– Ehkä urheilija. Koulussa haluaisin opiskella koirarotuja. Lempikoirani on saksanpaimenkoira. Unelmoin omasta koirasta, hän paljastaa.
– Mun lempikoira on poliisikoira, Allu lisää.
Terosta lapset saavat harrastaa niin paljon kuin tahtovat. Häntä itseäänkin oma isä vei jo pienenä liikunnallisiin harrastuksiin. Tero vietti lapsuutensa Teuvalla, jossa paini oli isossa roolissa.
– Pakkopullaa harrastukset eivät saa olla. Se ei kauaa kannattele, jos iskä tyrkyttää. Kyllä asiaan tarvitaan aina lapsen oma innostus.
Myös isovanhemmat seuraavat mielenkiinnolla Sofian leuanvetoa.
– Mammalle ja papalle lähetetään usein videoita treenaamisesta.
