Kuukauden kirjat: Perhepulmat eivät lannista

Perheiden vaikeista tilanteista kertovat lastenkirjat terapoivat lasta, ja suovat oivalluksen hetkiä myös aikuisille. Varsinkin kuvakirjat ovat ystävällistä ja lämmintä seuraa.

Ruotsalaisten menestystekijöiden Måns Gahrtonin ja Johan Unengen kuvakirja Sonjan kaksi myssyä (Lasten Keskus, suom. Marketta Pyysalo) näyttää kouriintuntuvasti, miltä avioero lapsesta tuntuu.

Arkisista asioista voi tulla elämää kiusaavia syheröitä. Niin käy Sonjalle, joka ei tiedä pitäisikö pitää äidiltä vai isältä saatua pipoa. Tärkeintä olisi, että molemmat vanhemmat pysyisivät tyytyväisinä ja iloisina. Kirkkaammin ei lapsen kokemistapaa voi kuvata!

Pikkulapsen ajattelutapa rikastuttaa tekstiä – ja se, että kuvittajalla on silmää sekä yksityiskohdille että tunnelmille. Tarina todistaa, miten syvälle tunteisiin kuvakirja voi päästä, vaikkei sanoja paljon olekaan.

Kuvakirja voi päästä syvälle, vaikkei sanoja paljon olekaan.

Anna Ehringin lastenromaani Silli ja uusi vauva (Mäkelä, kuv. Moa Graf, suom. Raija Rintamäki) käsittelee toista perinteistä ongelmavyyhteä: miten isosisar suhtautuu uuteen perheenjäseneen.

Hugo ”Silli” Virtala on herkkä ja mietteliäs poika, jonka täytyy saada kaikessa rauhassa sulatella uusia asioita. Äidin synnytyksen aikoihin levollisia tuokioita tarjoaa isoisän ja tämän itsepäisen lemmikkivuohen seura. Lopulta Silli on valmis kohtaamaan uuden sisaruksensa.

Onnellisinta teoksessa kuitenkin on ilmapiiri, jossa lämpö ja huumori ovat ihanasti kohdillaan.

Vihdoin viimein sovinto

Tuutikki Tolosen Agnes-lastenromaanitrilogia päättyy kauniisti ja sopuisasti Agnes ja varjo ikkunassa -kirjalla (WSOY, kuv. Kati Vuorela), jossa perintönä saatu Rauhalan huvila tuottaa edelleen yllätyksiä.

Vuosikymmenten takainen menneisyys ja nykypäivä solmiutuvat jännittävästi yhteen, ja nautintoa tuottaa myös kirjailijan tyylikäs kielentaju.

…paitsi äitipuolen kanssa 

Agnesta kiusaa Unkariin muuttaneen isän uusi perhe. Kun hän ajattelee sitä, tulee hänestä ”vahingossa vähän ilkeä”. Pettymys lapsuudenkodin hajoamisesta on niin järkälemäinen asia, että vasta lopussa tapahtuu käänne. Agnes kirjoittaa isälleen pehmeän ja humoristisen viestin, jossa ilmoittaa haluavansa tavata tätä ja pientä velipuoltaan. Hän sanoo suoraan, ettei vieläkään ole varma, haluaako kohdata isän uutta vaimoa.

Agnes-kirjoissa suhtaudutaan kunnioittavasti lapsen tunteisiin vähättelemättä niistä mustimpiakaan.

Pulaa rahasta

Suomalaisissa lastenkirjoissa suhtaudutaan perinteisesti hyvin häveliäästi rahaan varattomuudesta puhumattakaan.

Maria Kuutin varhaisnuorten sarjan aloittavassa Roope, Make ja lusikkatesti -kirjassa (Myllylahti, kuv. Anne Muhonen) puhutaan kuitenkin niukkuudesta. Rahapulaa perustellaan sillä, ettei äiti suostu pyytämään rahaa entiseltä mieheltään. Hankala tilanne kiukuttaa kuudesluokkalaista Roopea, joten syntyy riitoja.

”Niin että korjaa välisi isään ennen kuin alat järjestellä toisten elämää!” Roope napauttaa.

Kuinka paljon ystävältä pitää sietää?

Toinen tärkeä teema perkaa ystävyyden sääntöjä. Kuinka paljon pitää sietää ystävän aiheuttamia hankaluuksia? Miten pitkälle lojaalisuus venyy?

Suurten kysymysten arkinen käsittely on kirjan voima, mutta huumori on sitä sorttia, että aikuislukija huomaa varmasti, ettei ole kohdeyleisöä. Onko huumori hykerryttävää vai kosiskelevaa, jää nuoren makusteltavaksi. Mutta hienoa, että kepeäkulkuiseen sarjakirjaan on saatu syvyyttä.

Kaikki muuttuu

Kuolemasta ja menettämisestä tehdään paljon lasten- ja nuortenkirjoja. Vielä muutama vuosikymmen sitten valiteltiin, että aihe on suoranainen tabu, josta ei tahdota lapsille kertoa.

Kuolema viiltää kirjoissa useimmiten vanhempien tai isovanhempien menettämisenä, sisaruksen kuolemasta kirjoitetaan harvemmin.

Anna Elina Isoaron kuvakirjassa Sinä yönä tuli talvi (WSOY, kuv. Mira Mallius) kerrotaan vastasyntyneen pikkuveljen kuolemasta. Isosiskon kokemana kuljetaan pimeimmän lohduttomuuden yli.

Kun vastasyntynyt pikkuveli kuolee

Ahdistavaa aihetta käsitellään sydämellisellä tavalla. Ei tarvita sadun hämärtävää utuisuutta, sillä lapsen näkökulma sallii pieniä ja pehmentäviä elementtejä kaiken realismin keskellä. Surua ja järkytystä ei peitellä, mutta lukija saa voimaa ja ymmärrystä pienistäkin havainnoista. Surua ei tarvitse kuvata rivikaupalla, riittää kun sanotaan, että ”joskus vuodenaika vaihtuu yhdessä yössä”.

Lapsilukijakin oivaltaa tunnelman, ja herkkävireinen kuvitus auttaa vaikean aiheen hahmottamisessa.

PS.

Lue toimittaja Iita Kettusen ja kuvaaja Liisa Mäkisen tekemä Anna Elina Isoaron haastattelu Lapsen Maailmasta vuodelta 2020. Sen otsikko on Takana neljä raskautta, kolme synnytystä, mutta vain kaksi lasta tuli kotiin…

Sota hiipii lastenhuoneeseen

1980-luvun lapsuudessa korostuivat kylmän sodan pelko, jolloin ydinaseet ja tähtien sota värittivät keskustelua. Teemat alkavat näkyä lastenkirjallisuudessa taas.

Sari Koivukangas kertoo Malaki pelkää sotaa -kuvakirjansa (OK-kirja) esipuheessa oman lapsuutensa sotapeloista. Hänestä pelkoja voidaan käsitellä tehokkaasti kirjoissa.

Pikkuapina Malaki kuulee televisiosta niin paljon sotauutisia, että alkaa pelätä. Vanhemmat kääntävät sen toiminnallisuudeksi: rauhan puolesta voi tehdä ihan oikeita tekoja lähipiirissä!

Konkreettisia tekoja rauhan puolesta 

Terapeuttinen kuvakirja puhuu rauhantyöstä poikkeuksellisen konkreettisesti ja näyttää, että pelkoja voi nujertaa kotikonstein. Harmi vain, ettei pikkuapinan luennoiva replikointi ole luontevaa.

Omaelämäkerrallisen lähikuvan juutalaisten kohtelusta välittää lähes satavuotias ruotsalaisromanialainen Hédi Fried kirjassaan Bodrin tarina (Sitruuna, kuv. Stina Wirsén, suom. Sanna Manninen). Hän luottaa siihen, että kun tapahtumista kertoo, ne eivät enää toistu. Ja hänen kertomuksensa totisesti vavahduttaa…

Aino-Maija Metsolan uhkeasti ja upeasti kuvittamassa Oma maa mansikka -kirjassa (Etana Editions) puutarhansa herkkuja varjeleva hiiri oppii ymmärtämään muiden hätää. Kun on tarpeeksi nälissään ja hädissään, on ruokaa nakerrettava vaikkapa Irma-hiiren suojaisasta puutarhasta.

Kirja käsittelee ennakkoluuloja osuvasti ja ilman syyllistämistä. Näillä eväillä tarina panee ajatukset hyrräämään.

Moderni perhe

Brittiläisen Jack Meggit-Phillipsin hirviökirjoissa on rahtunen totta.

511-vuotiaan herra Ebenezerin talossa asustelee hyvin vaatelias hirviö, joka puklauttaa kidastaan ihmeellisiä lahjoja isännälleen ja pitää tämän ikinuorena mikstuuroillaan. Vastapalvelukseksi hän vaatii mielikuvituksellista ruokaa alkaen Baskervillen koirasta.

Sarja-aloituksessa Hirviö ja Helmikki (WSOY, kuv. Isabelle Follath, suom. Marja Helanen) Ebenezer poimii orpokodista hirviön välipalaksi ilkeän Helmikki-tyttösen, joka päihittää klönttimäisesti tytisevän hirviön. Vinksahtaneen huumorin rinnalla kulkee paljon inhimillisyyttä.

Ebenezerin ja Helmikin kontakti käynnistyy sietämisestä ja kehittyy lopulta ystävyydeksi. Hirveiden kokemusten puristuksessa he sosiaalistuvat ja muodostavat omanlaisensa modernin perheen.

Perhekuvauksen kannalta jännittävää on myös se, että brittiläisessä lastenkirjallisuudessa pidetään tolkuttoman tiukasti kiinni koomisista orpokodeista ja niiden inhottavista johtajattarista.

Suomalaisessa kirjallisuudessa vaikuttaa Marjatta Kurenniemen Onneli, Anneli ja orpolapset -kirjan (WSOY, kuv. Maija Karma) johtajatar Minna Pinna, jonka Helmikki-kirjan neiti Sähikäs melkein päihittää. Kannattaako humoristisen lastenkirjallisuuden vaalia näin sitkeästi orpokotikuvauksia?

Hyvä lukija,  

Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin. 

Tue Lastensuojelun Keskusliittoa sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä. 

Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja  

Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi