Onko oikeus olla oma itsensä itsestäänselvyys?

Suomessa on tehty suuria edistysaskeleita tasa-arvon saavuttamisessa, ja olemmekin ylpeitä Suomen maineesta tasa-arvoisena yhteiskuntana. Läheskään kaikkea työtä ei ole kuitenkaan vielä tehty. Vaikka laissa sanotaan, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja kaikille kuuluvat samat oikeudet, tämä ei tarkoita, että niin olisi käytännössä.

Suomesta löytyy edelleen paljon ennakkoluuloja, vihaa ja syrjintää. Sitä ei voi kieltää. Edelleen ihmisiltä evätään mahdollisuuksia edetä elämässä, elää rauhassa, rakastaa ja olla oma itsensä sen takia, että he kuuluvat johonkin vähemmistöryhmään.

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat lapset ja nuoret. Aikuisiin verrattuina heillä on hyvin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen, missä he asuvat tai millaisissa piireissä he liikkuvat. Lapset ja nuoret ovat siten erityisessä vaarassa joutua kiusaamisen ja syrjinnän kohteiksi.

Vuoden 2021 kouluterveyskyselystä (julkari.fi, pdf) selviää, että 70 prosenttia cissukupuolisista (cissukupuolinen henkilö kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä biologista sukupuolta) nuorista ja 75 prosenttia heteronuorista koki olevansa tyytyväisiä elämäänsä. Sukupuolivähemmistöön kuuluvilla nuorilla luku oli vain 33 prosenttia ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla 42 prosenttia.

Sateenkaarinuoret ovat kouluterveyskyselyn perusteella myös selkeästi ahdistuneempia, yksinäisempiä ja enemmän huolissaan mielialastaan verrattuna cissukupuolisiin ja heteroseksuaalisiin nuoriin.

Sateenkaarinuorena pienellä maalaispaikkakunnalla kasvaneena olen omakohtaisesti kokenut toisten nuorten luoman ulkopuolisuuden tunteen erilaisuuteni takia. Samoin sain kokea, ettei yhteisön aikuisilla ollut tahtoa tukea sateenkaari-ihmisiä.

Tänä kesänä esiin noussut suomalaisen yhteiskunnan rasismi kertoo myös siitä, etteivät ihmiset ole yhdenvertaisessa asemassa. Ihminen ei päätä omaa etnistä taustaansa, seksuaalisuuttaan tai sukupuoltaan. Meidän velvollisuutemme on turvata lasten oikeus kasvaa maailmassa, jossa heitä ei syrjitä ominaisuuksiensa takia.

Onneksi on myös turvallisia aikuisia, jotka eivät ole hiljaa, vaan työskentelevät yhdenvertaisuuden eteen väsymättä. Tällaisia ihmisiä tarvitaan kuitenkin lisää. Se ei tarkoita – välttämättä – barrikadeille nousemista, vaan sitä, että käy keskusteluja arjessa, kuulee toisia ja puolustaa heitä, joilla ei ole siihen yksin mahdollisuutta.

Tasa-arvon saavuttaminen ja turvallisen kasvuympäristön takaaminen kaikille lapsille heidän taustastaan riippumatta vaatii sitä, että aikuiset eivät pelkää puhua vaikeista asioista ja ovat valmiita tekemään muutoksia niin omaan ajatteluunsa kuin toimintaansa.

Vain aktiivisella itsereflektiolla, vähemmistöjen kuulemisella ja käytännön teoilla voimme luoda kulttuurin, jossa kukaan ei jää ulkopuolelle.

Atte Ahokas on Helsingissä asuva opiskelija ja ilmastoaktivisti FridaysForFuture-liikkeessä.