Oma huone vai ei?
Ekalla luokalla oleva Eevi Merikivi tykkää pihaleikeistä.
”Minkä ikäisenä lapselle oma huone?” ”Kuinka välttämätöntä jokaisella lapsella on olla oma huone? Mielipiteitä!”
Pohdinnat lapsiperheiden asumisjärjestelyistä nousevat netin keskustelupalstoilla puheenaiheiksi vähän väliä. Myös Hämeenlinnan perheneuvolan johtava psykologi Sirpa Seppänen on miettinyt aihetta asiakkaidensa kanssa:
Iiris Salin sai oman huoneen jo 2-vuotiaana. Kuopus livahtaa vieläkin silloin tällöin yöllä isoveljiensä tai vanhempiensa viereen nukkumaan.
– Oma tila on lapselle merkityksellinen. Mitä vanhempi lapsi on, sitä tärkeämpää mahdollisuus omaan rauhaan ja yksityisyyteen yleensä on.
Eroperheiden lasten vuoroviikkoasumista väitöskirjassaan tutkinut kasvatustieteilijä Hannariikka Linnavuori huomauttaa, että oma tila on lapselle oikeastaan jopa tärkeämpi kuin aikuiselle:
– Vanhemmalla on valta päättää koko kodissa. Hän määrää sisustuksesta ja huoneiden käytöstä. Hän voi sanella, mihin aikaan voi marssia syömään iltapalaa tai milloin televisio suljetaan. Lapsella ei tällaista sananvaltaa ole. Oma soppi on lapselle paikka, jota hän voi hallita.
Seppäsen mielestä viimeistään kouluikäisellä pitäisi olla kodissa jonkinlainen oma kolo, jossa voi säilyttää omia tavaroitaan ja pieniä salaisuuksiaankin. Kouluiässä oman tilan tarve lisääntyy jo siksi, että läksyjen tekoon tarvitaan rauhallinen paikka.
Psykologi tähdentää, että aivan kuten aikuisilla, myös lapsilla oman tilan tarve vaihtelee. Toinen tarvitsee hiljaisuutta ja tahtoo sulkea oven perässään, toinen kantaa koulukirjansa keittiön pöydälle ja haluaa seuraa läksyjä tehdessäänkin.
Mielikuvitus käyttöön
Kaikki perheet eivät voi tarjota jokaiselle lapselle omaa huonetta.
Etenkin pääkaupunkiseudulla neliöt ovat kalliita. Hintataso heijastuu väistämättä asumisväljyyteen. Kun vuonna 2016 viisihenkisellä perheellä oli Helsingissä käytössään keskimäärin hieman alle 102 neliötä, niin pääkaupunkiseudun ulkopuolella samankokoisten perheiden asuntojen koko oli keskimäärin noin 24 neliötä suurempi.
Sirpa Seppäsen mukaan omaa tilaa voi järjestää vaikka ikiomaa huonetta ei olisikaan. Sisarusten tai vanhemman kanssa jaettua huonetta voi jakaa vaikkapa hyllyillä tai verhoilla.
Hannariikka Linnavuori kannustaa perheitä käyttämään mielikuvitustaan, kun oma soppi pitää luoda vähiin neliöihin. Hän kertoo esimerkin isästä, joka rakensi tyttärelleen parven keittiön päälle.
– Tyttö oli parveen tyytyväinen. Vanhempien kannattaakin kysyä lasten mielipidettä: Minkä lapsi kokisi hyväksi? Mikä olisi hänelle riittävä?
Linnavuoren tutkimukseen osallistuneet lapset olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä asumisjärjestelyihinsä, vaikka ikiomaa huonetta ei olisi ollutkaan.
Yhteishuone voi luoda turvaa
Hannariikka Linnavuoren tutkimuksen perusteella yhteishuoneessa on paljon hyvää. Lapset kertoivat, miten jaetussa huoneessa sisarukseen muodostui läheinen suhde. Toisen tavaroita oli helppo lainata. Kertoipa eräs lapsi, että siivoaminen on helpompaa, kun jakaa huoneen äidin kanssa.
Sirpa Seppäsen mukaan etenkin pienille lapsille yhteinen huone saattaa olla jopa parempi ratkaisu kuin erilliset huoneet. Yhteiset leikit sujuvat luontevasti yhteisessä huoneessa. Huonekaveri voi tuoda myös turvallisuudentunnetta. Nukkuminenkin voi sujua paremmin, kun sisarus tuhisee viereisessä pedissä.
Lapsen makuusopen pystyttäminen olohuoneeseen osoittautui Linnavuoren tutkimuksessa ongelmalliseksi ratkaisuksi.
– Koko ajan yhteiskäytössä olevaan huoneeseen ei pysty luomaan omaa reviiriä. Sänky pitää kasata joka aamu sohvaksi ja jäljet itsestä piilottaa päivän ajaksi. Kaverikyläilytkin voivat tuntua hankalilta, kun ei ole omaa rauhaa. Kodin tuntu syntyy siitä, kun sitä omaa soppea saa laittaa ja sisustaa, Linnavuori selittää.
Seppäsen mielestä olennaista on, että vanhemmat ottavat lapsen tarpeet tosissaan. Vakavaa on, jos lapsen tarve omaan rauhaan ja tilaan ei tule kuulluksi eikä ymmärretyksi.
Heikki Merikivi ei ole omaa huonetta kaivannut. On turvallista nukkua, kun siskot uinuvat samassa huoneessa.
Yksityisyys kunniaan
Iris Salinin mielestä parasta hänen huoneessaan ovat barbit.
Eri sukupuolta olevia murrosikäisiä lapsia Sirpa Seppänen ei mielellään sijoittaisi samaan huoneeseen.
– Voi olla hyvin hämmentävää jakaa huone siskon tai veljen kanssa, kun oma seksuaalisuus ja tietoisuus omasta sukupuolisuudesta heräilee. Jos erilliset huoneet eivät ole mahdolliset, niin tilaa pitäisi ainakin koettaa jakaa.
On lapsella sitten ikioma huone tai oma soppi, pitäisi myös aikuisen osata kunnioittaa lapsen omaa tilaa ja yksityisyyttä. Lapsen tai nuoren alueelle ei saa mennä koputtamatta tai ilmoittamatta, eikä paikkoja saa nuuskia lapsen poissa ollessa.
– Joskus tupatarkastus voi olla paikallaan ihan alaikäisen oman turvallisuuden vuoksi. Silloinkin tarkastus pitää tehdä lapsen tai nuoren tieten tai niin, että hän on itse paikalla, Seppänen selittää.
Luvaton lapsen reviirille tunkeutuminen voi loukata ja nakertaa lapsen ja vanhemman välistä luottamusta.
Omassa rauhassa
Aarni Salinin lempipaikka omassa huoneessa on harmaa nojatuoli, jossa hän tavallisesti lukee tai pelaa puhelimella.
Jääkiekko- ja jalkapallo-otteluista saadut mitalit ja tsempparipalkinnot nököttävät siististi pienellä hyllyllä. Laatikoston päällä on Lego-rakennelmia. Muhkea harmaa nojatuoli odottaa kutsuvana istujaa. Lattialla maton virkaa toimittava mustavalkoinen lehmäntalja tuntuu jalan alla karhealta. Aarni Salin, 9, on omaan huoneeseensa tyytyväinen.
– Parasta täällä on oma rauha. Saa olla rauhassa omien kavereiden kanssa, eivätkä pikkusisarukset tule yöllä herättämään, jos näkevät pahaa unta. Kun haluan olla yksin, laitan oven kiinni. Sitten luen Aku Ankkaa tai pelaan, Aarni kertoilee.
Hän viihtyy sisarustensa Eelin, 8, ja Iiriksen, 5, tapaan paljon ulkona. Pihalla aika kuluu pelatessa jalkapalloa kavereiden kanssa.
Välillä on toki kiva käväistä sisälläkin. Silloin askeleet vievät yleensä omakotitalon yläkertaan, joka on perheen lasten valtakuntaa. Siellä sijaitsevat lasten omat huoneet ja yhteinen oleskeluhuone askartelupöytineen, televisioineen ja pelikonsoleineen. Usein leikit levittäytyvät omista huoneista ympäri yläkertaa.
– Välillä lapset vetäytyvät omiin huoneisiinsa leikkimään tai oleilemaan ihan yksin tai kavereidensa kanssa. Meno vähän rauhoittuukin, kun lapset vieraineen jakaantuvat eri huoneisiin. Olemme sopineet, että toisten huoneisiin ei saa mennä ilman lupaa, äiti Anna Salin sanoo.
Yhteishuone oli pienenä kiva
Perheen omakotitalo valmistui Lahden Karistoon vuonna 2014. Alusta asti oli itsestään selvää, että kaikki lapset saavat heti omat huoneet.
– Tarkoitus on, että asumme tässä pitkään. Jossain vaiheessa lapset olisivat omia huoneita kuitenkin halunneet. Tänne muuttaessamme Eeli oli 5 ja Iiris 2, joten he eivät oikein vielä osanneet sanoa, millaisen huoneen tahtoivat. Aarni valitsi itse tapetin ja lattialle hän halusi taljan. Yritimme mieheni Ollin kanssa sisustaa huoneet niin, että ne olisivat sopivat vielä, kun lapset ovat kouluiässä, Anna kertoo.
Enää Aarni Salin ei haluaisi yhteistä huonetta sisarusten kanssa, vaikka pienempänä se oli hänestä kiva juttu.
Ennen Lahteen muuttamista lapsilla oli yhteishuone. Muutaman kuukauden nuorimmaiset nukkuivat uudessa kodissakin samassa huoneessa. Huonekaveri toi uudessa kodissa turvaa.
Vieläkin lapset kömpivät välillä yöllä toistensa viereen nukkumaan. Yhteistä huonetta he eivät kuitenkaan enää halua.
– Ei, en haluaisi! Aarni vastaa otsa rypyssä ja lisää saman tien, että pienempänä yhteinen huone oli ihan kiva juttu.
– Jos ei olisi omaa huonetta, ei saisi leikkiä kaverin kanssa kunnolla barbeilla. Pojat tulisivat siihen sähläämään, Iiris puolestaan selittää vakavana.
Toiveissa telkkari ja kiipeilyseinä
Barbit ja Legot – Iiris ja Eeli kertovat empimättä, mikä on parasta heidän huoneissaan. Omat tutut lelut ja tavarat ovat tärkeitä; huonekalut, tapetit ja matot eivät niinkään.
Iiris ei keksi moitteen sijaa värikkään tyttömäisestä huoneestaan.
Eelikään ei osaa valittaa mistään. Perhostapetti, leveä sänky ja nahkainen matto ovat pojan mielestä ihan ok.
Joitain parannusehdotuksia heillä on. Iiris haluaisi oman telkkarin, koska kaverillakin on. Eeli taas haaveilee kiipeilyseinästä.
– Haluaisin pöydän, että voisin tehdä läksyt täällä. Nyt teen ne keittiön pöydällä, Aarni pohtii.
Pikkuveli Eeli ei pöytää kaipaa. Hän tekee koulutyöt eteisen lattialla heti koulusta kotiin tultuaan.
Äiti ja isä sisustivat Eeli Salinin huoneen omakotitalon valmistuessa kolme vuotta sitten. Poika on yhä tyytyväinen vanhempien valintoihin.
Viiden hengen kolmio
Ekaluokkalainen Eevi Merikivi, 6, kieppuu vimmatusti kahden nojatuolin selkänojien varaan asettamansa puukepin ympäri. Hänen olohuoneeseen rakentamansa temppuradan alla lattialla on varmuuden vuoksi patja pehmustamassa kolauksilta.
– Lapset oleilevat yleensä enemmän täällä muualla kuin omassa huoneessaan. Leikit levittäytyvät, Eevin äiti Johanna Ruohonen sanoo tyynesti.
Helsingin Hermannissa kerrostalokolmiossa asuvan Merikivi-Ruohosen perheen kolme lasta jakavat keskenään yhden huoneen.
Yhdellä seinustalla nököttää Eevin ja pikkuveli Heikin, 4, valkoinen kerrossänky. Isosisko Ennin, 9, parvisänky kurkottaa korkeuksiin viereisellä seinustalla. Parvisängyn alapuolella on hyllykkö leluille ja peleille.
– Lempipaikkani tässä huoneessa taitaa olla tuo sänky. Siellä voin vaikka pelata puhelimella. Siitä en tykkää, kun Eevi kiipeää omaan sänkyynsä mun portaiden kautta, Enni selittää.
Heikki ja Eevi eivät suostu mielipaikkojaan paljastamaan. Tosin Heikki tokaisee pelaavansa mielellään jalkapalloa, ja Eevi kiljaisee viihtyvänsä ulkona. Nytkin tyttö tekee lähtöä pihalle.
Lasten leikit leviävät usein lastenhuoneen ulkopuolelle. ”Enemmän me täällä muualla ollaan”, olohuoneeseen rakennetulla temppuradalla taiteileva Enni Merikivi sanoo.
Realiteettien sanelemaa
Enni, Eeva ja Heikki Merikivi jakavat huoneen. Äiti Johanna Ruohosen mukaan meno äityy välillä villiksi.
Äiti Johanna ja isä Jani Merikivi selittävät, ettei lasten yhteishuone ole mikään ideologinen valinta, vaan pikemminkin olosuhteiden sanelema. Perhe asui aiemmin Hermannissa vuokralla neliössä. Vielä vuokrakodissa asuessa Enni aloitti koulun viereisellä Vallilan ala-asteella.
– Etsimme omistusasuntoa alueelta ja lopulta tämä kolmio tuli myyntiin. Tällä alueella ei ole usein koteja kaupan, joten ostimme tämän. Halusimme pysyä seudulla, jottei lasten tarvitse vaihtaa koulua ja päiväkotia. Työmatkatkin pysyvät kohtuullisina, kun asumme näin lähellä keskustaa, Jani selittää.
– Olen aina sanonut, että me ihmiset mahdumme tähän 81 neliöön, mutta tavarat välttämättä eivät, Johanna naurahtaa.
Myös lastenhuoneen sisustus on realiteettien tulos. Huoneeseen pitää mahtua kolme sänkyä, ja lasten tavaroille ja vaatteille pitää olla säilytystilaa. Lapsilla ei ole omia soppia omille tavaroilleen, vaan kaikki mahtuvat yhteen hyllykköön.
– Emme ole mitään omia soppia halunneetkaan, Enni selittää.
Vanhemmat arvioivat, että kukaan sisaruskolmikosta ei kaipaa erityisesti omaa rauhaa. Läksytkin perheen kaksi koululaista haluavat tehdä keittiössä tai olohuoneessa – siis siellä, missä muutkin ovat.
– Jos he haluavat omaa tilaa, he hakevat sitä digitaalisesti. Puhelimella pelatessa voi olla omassa rauhassa, Jani huomauttaa.
Yhdessä ja turvassa
Johannan mukaan yhteinen huone on tuonut lapsille turvaa.
– Lapset ovat halunneet aina nukkua yhdessä. Vieläkin kaikki kömpivät välillä meidän viereemme nukkumaan, Johanna sanoo.
Vasta hiljattain Enni on alkanut puhua omasta huoneesta.
– Siellä saisi mennä rauhassa nukkumaan. Eivätkä pienemmät laittaisi tuota kuulamppua päälle, Enni osoittaa yövaloa.
Monilla Ennin kavereilla on oma huone. Tosin hänen kaveripiirissään on paljon ainoita lapsia.
Kaveripiirissä yhteishuone ei ole herättänyt ihmetystä. Ennin, Eevin ja Heikin kaverit ovat tuttuja vieraita Merikivi-Ruohosten luona. Ennin ystävät valloittavat asunnon usein koulupäivän jälkeen.
– Yökylässäkin on kavereita ollut. Levitämme patjat tähän lastenhuoneen lattialle. Vierailua emännöivä tai isännöivä lapsi tulee sitten siihen viereen nukkumaan myös, Johanna selittää.
Ahdasta vai ei?
Pienten lasten perheissä on eniten ahtaasti asuvia. Tilastokeskuksen mukaan asunto on ahdas, jos siellä asuu enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohden, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun. Jo kouluikäisten perheet asuvat leveämmin kuin pikkulapsiperheet.
Ahtaimmin perheet asuvat pääkaupunkiseudulla. Helsinkiläinen nelihenkinen lapsiperhe asui vuonna 2016 keskimäärin 93,6 neliön kodissa, kun nelihenkisten lapsiperheiden kotien keskimääräinen neliömäärä koko maassa oli lähes 113 neliötä.
Euroopan unioni on määritellyt asunnoille ahtauskriteerit. Niiden mukaan lapsiperheen koti ei ole ahdas, jos kahdella alaikäisellä lapsella on yhteinen huone. EU:n mukaan asunto käy kuitenkin ahtaaksi, jos 12 vuotta täyttäneillä eri sukupuolta olevilla sisaruksilla on yhteinen huone.
Lähteet: Tilastokeskus, Eurostat
