Hyppää sisältöön

Näin ruoka maistuu!

Kansallisen Syödään yhdessä -ruokasuosituksen mukaan vanhempi päättää milloin ja mitä syödään, ja lapsi päättää paljonko hän syö. Vähintään yhtä tärkeä on miettiä, miten ruokaillaan. Kuinka se onnistuu Rantamäen perheessä Kiukaisissa?
Julkaistu
Teksti Emma Ryhänen
Kuvat Jussi Partanen
Näin ruoka maistuu!

Anna (vas.), Vilma, Saku ja Väinö Rantamäki kävivät kesällä välillä piknikillä pihallaan.

“Entä jos sulla on ahmimishäiriö?”

Anna Rantamäki kiisti asian, mutta puolison kysymys jäi mietityttämään. Hän oli kipuillut syömisensä kanssa pitkään.

Rantamäki soitti terveyskeskukseen. Pian keskustelut psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa alkoivat ja jatkuivat myöhemmin Kelan tukemassa terapiassa.

Jo ennen Annan hoitoon hakeutumista syömiseen liittyvä pohdinta oli ollut perheessä ajankohtaista. Kaksi vuotta aiemmin perheeseen oli syntynyt esikoinen. Kun Vilma vauvavuoden loppupuolella tarttui lusikkaan ja alkoi syödä itse, Rantamäki rupesi miettimään suhtautumistaan lapsen ruokailuun.

Siihen aikaan julkisessa keskustelussa puhuttiin paljon pakkosyöttämisestä ja lapsuuden huonoista ruokakokemuksista. Anna päätti miehensä Sakun kanssa, että sellaista ei heillä tule olemaan.

Lapsi oppii vanhemman mallin kautta

Nokian kaupungin ravitsemusterapeutti Hilla Martikainen näkee työssään, kuinka suuri merkitys vanhemman ruokasuhteella on lapseen.

Ruokasuhteella tarkoitetaan sitä, miten ihminen ruokaan ja syömiseen suhtautuu. Martikainen kannustaa vanhempia pohtimaan omaa ruokasuhdettaan ja sitä, miten se välittyy lapselle. Erityisesti kielteistä puhetta omasta tai muiden kehosta ja syömisestä tulisi karttaa.

– On tärkeä tiedostaa, jos oma suhde ruokaan on ongelmallinen, ja isompiin ongelmiin on hyvä hakea tukea. Se on ehdottomasti terveysteko myös lapsen kannalta.

Nykyaikana ruokaa arvotetaan ja jaetaan sallittuihin ja kiellettyihin, mikä voi tuoda häiriöitä ruokasuhteeseen. Mikään ruoka ei ole pelkästään terveellinen tai epäterveellinen, vaan kyse on aina kokonaisuudesta.

Kaikesta ruuasta ei tarvitse pitää.

Jos herkkuihin suhtaudutaan kielteisesti, lapset haluavat niitä vain enemmän, eivätkä opi kohtuullisuutta.

– Hyvään syömiseen kuuluu, että syödään riittävästi terveellistä ja monipuolista ruokaa. Mutta yhtä tärkeää on olla joustava ja salliva, Martikainen sanoo.

Vanhempien on hyvä miettiä, miten ruuasta ja terveellisyydestä kotona puhutaan. Lasta on suojeltava liian tietoperäiseltä puheelta. Esimerkiksi monipuolisuutta voi käsitellä puhumalla väreistä. Vihreät ruuat auttavat suojelemaan pöpöiltä, keltaiset parantamaan haavoja ja oranssit näkemään pimeässä.

“Jos et syö tätä, niin sitten…” -keskustelut voivat tuntua lapsesta painostavilta ja synnyttää pelkoa. Ei kannata sanoa, että maitoa tulee juoda, jotta luut eivät mene poikki. Sen sijaan voi kertoa, että maidosta saa voimaa kasvuun.

Myönteisen ilmapiirin kautta on turvallista tutustua ruokaan

Viiden vuoden aikana Rantamäen perheessä on tapahtunut paljon muutoksia: muutto toiselle paikkakunnalle, Annan terapian päättyminen ja toisen lapsen syntymä. Kuusivuotiaalla Vilmalla on nyt kaksivuotias pikkuveli Väinö.

Muutoksien keskellä päätös lasten ruokarauhasta on pysynyt. Perheessä panostetaan erityisesti ruokahetkien myönteiseen ja rauhalliseen ilmapiiriin.

Ruokarauha rakoili hiukan, kun Väinö alkoi sormiruokailla ja kakoi. Se oli luonnollista, sillä pienellä lapsella kakomisrefleksi syntyy jo silloin, kun ruoka on suun etuosassa.

Väinö kakoi usein syödessään, ja Vilma muuttui levottomaksi. Jonkin aikaa ruokahetkiä varjosti hänen pelleilynsä, mutta kun veljen sormiruokailu alkoi sujua, tilanne rauhoittui.

Erilaiset muutokset ja vaiheet ovatkin tavallisia lapsiperheissä ja herättävät kysymyksiä. Sydänliitto ylläpitää Neuvokas perhe -verkkopalvelua (neuvokasperhe.fi), josta vanhempi voi saada tarvitsemiaan neuvoja ja vinkkejä.

Palvelun lapsiperheasiantuntija Anne Kuusisto korostaa myönteisen ilmapiirin tärkeyttä.

– On inhimillistä, että lapsen ruokailu nostattaa vanhemmissa suuria tunteita, kuten surua tai ärtymystä. Tärkeintä on kuitenkin olla syyllistämättä lasta. Hän kokee helposti olevansa vastuussa vanhemman tunteista, eikä se edistä tervettä ruokasuhdetta.

Vaikka vanhempi yrittää salata tunteitaan, lapsi aistii herkästi, jos ruokahetki ei ole mukava. Hän saattaa pelätä epäonnistumista tai sitä, ettei täytä odotuksia. Silloin voi käydä niin, ettei lapsi halua syödä lainkaan.

Kuusisto kannustaa vanhempia armollisuuteen.

– Jos hermot menevät, sitä voi pahoitella lapsille. Aina tulee onneksi uusia aterioita, joissa voi onnistua paremmin. Vanhemmuus on maratonmatka, jossa kokonaisuus ratkaisee.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kaksi käsiparia jakaa lähikuvassa herneenpalkoa puoliksi tilkkupeitteen yläpuolella.

Ruuan monipuolisuutta voi käsitellä lapsen kanssa puhumalla väreistä. Vihreät ruuat auttavat suojelemaan pöpöiltä, keltaiset parantamaan haavoja ja oranssit näkemään pimeässä.

Entä jos lapsi ei syö?

Kun Vilma oli pieni, Anna Rantamäki luotti tämän kykyyn syödä tarpeeksi. Nykyään tyttö saapuu välillä ruokapöytään vain ilmoittamaan, ettei syö mitään. Rantamäestä tuntuu, ettei syömättömyys aina johdu kylläisyydestä.

– Kirpaisee, kun tekee ruokaa, eikä se kelpaakaan. Se taitaa olla epäkiitollisinta hommaa vanhemmuudessa.

Yleensä Rantamäki pyytää Vilmaa maistamaan ruokaa, mutta pakko ei ole. Jos ruoka ei maistu, Vilma saa poistua toiseen huoneeseen leikkimään. Muuten käy niin, että Väinökin lopettaa syömisen.

Vanhemmalle lapsen syömättömyys on vaikeaa, mutta Rantamäki muistuttaa itseään, ettei lapsi kupsahda täyden jääkaapin viereen.

– Eniten kannustan syömään iltapalalla. Kysyn usein, miltä massussa tuntuu. Tuntuuko siltä, että jaksat nukkua yön yli?

”Kirpaisee, kun tekee ruokaa, eikä se kelpaakaan.”

Syömättömyys on tuttua monissa perheissä.

Ruoka ei aina ole lapsesta hyvää. Hänen olisi tärkeä tietää, ettei kaikesta tarvitsekaan oppia tykkäämään. Eivät aikuisetkaan pidä kaikista ruuista.

Sanoittamisen kautta voi lähteä tutkimaan, mikä ruuassa on sellaista, mistä lapsi ei pidä. Hän saattaa vierastaa sen suutuntumaa, ulkonäköä tai tuoksua.

Ennakkoluuloinen suhtautuminen uusiin ruokiin on tavallista. Lapsi maistelee vain sellaisia ruokia, jotka ovat tulleet tutuiksi. Tärkeintä onkin, että uudenlaista ruokaa on tarjolla toistuvasti ja että lapsi näkee vanhemman syövän sitä.

Ei ole vaarallista, jos lapsi jättää välistä yksittäisen aterian. Ehkä hän söi edellisellä kerralla normaalia enemmän ja on kylläinen?

Mutta apua on haettava, jos lapsi kieltäytyy toistuvasti syömästä ja jättää aterioita väliin. Kun lapsen syöminen huolestuttaa, apua on saatavilla terveydenhuollon, neuvolan tai kouluterveydenhuollon kautta.

Vaikka lapsi ei söisi, tilanteeseen tulee suhtautua neutraalisti. Lapsi voi silti jäädä ruokapöytään juttelemaan muiden kanssa.

– Kaikenlaisesta pakottamisesta tulisi päästä eroon. Lapsen ei ole pakko maistaa, eikä lautasta ole pakko syödä tyhjäksi. Tutkimuksien mukaan mikään pakottaminen ei edistä tervettä ruokasuhdetta, päinvastoin, Anne Kuusisto sanoo.

Useimmat lapset kaipaavat vanhemmalta kannustusta tai suostuttelua ennen kuin rohkaistuvat syömään. Vaikka raja suostuttelun ja tuputtamisen välillä on joskus vaikea hahmottaa, tärkeintä on, että ilmapiiri pysyy myönteisenä.

Lapset ovat erilaisia, ja jokaisen yksilöllisyys tulee huomioida ruokakasvatuksessa. Haasteet voi kääntää taidoiksi, joita opiskella. Pikkuhiljaa lapsi uskaltaa ehkä ottaa lautaselleen jotain uutta – tai jaksaa istua pöydässä hienosti.

Se, söikö lapsi kaikkea ja paljonko, ei kerro siitä, kuinka onnistunut ruokailuhetki oli.

Nautiskelija saa muut nauramaan

Rantamäkien keittiössä valmistaudutaan ruokailuun. Tänään päivälliseksi on ranskalaisia, hampurilaisia, kurkkua ja tomaattia.

Väinö istuu syöttötuolissa pöydän ääressä ja odottaa annostaan. Anna kysyy Vilmalta, onko ranskalaisia sopivasti. Sitten hän nostaa ruuat pöydän äärelle ja rauhoittuu itsekin syömään lasten kanssa.

Vilma muuttuu mietteliääksi ja kertoo, ettei oikein pidä ruuasta. Anna kyselee, mikä ruuassa on sellaista, mistä Vilma ei tykkää, mutta tämä ei osaa vastata.

– Jos maistat niitä erikseen, niin sitten sä ehkä tiedät. Ehkä et tykkää sämpylästä? Tai majoneesista tai pihvistä?

Vilma maistelee ruokia erikseen ja sanoo, ettei pidä sämpylästä. Hän syö siis pihvin, ranskalaisia ja vihanneksia.

Väinö maistelee kaikkea vuorotellen ja jatkaa syömistä vielä, kun Vilma nousee jo leikkimään.

Tomaatti on tänään erityisen hyvää! Kohta kokonainen iso tomaatti on hävinnyt pienen pojan suuhun.

– Väinö on tällainen nautiskelija ruokapöydässä. Mutta vain silloin kun on nälkä. Jos ei ole nälkä, hän käy vain kääntymässä ruokapöydässä ja lähtee pois, Rantamäki kertoo.

Lopuksi Väinö ottaa vielä ison kulauksen vettä, joka meneekin väärään kurkkuun. Yskiminen oli niin kivaa, että pojalle jää pitkäksi aikaa päälle virkayskä. Köhiminen jatkuu hymysuin, ja Väinö katsoo, kuinka saa muut nauramaan. Vatsa sopivasti täynnä on kiva jatkaa iltaa höpötellen.

PS.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.