Vatsaan sattuu ja henkeä ahdistaa – liian herkkä sisäinen hälytysjärjestelmä saa lapsen pelkäämään turhaan

Apua, en voi nukahtaa, sängyn alla on mörkö! Entä jos oksennan, kun syön koulussa? En voi kävellä naapuritalon ohi, jos koira on pihalla.

Pelko on yksi perustunteistamme: kaikki ihmiset pelkäävät ja ahdistuvat välillä. Osalla pelko kuitenkin herää useammin ja voimakkaammin kuin toisilla.

Helposti ja intensiivisesti pelkäävällä ihmisellä aivojen sisäinen hälytysjärjestelmä on liian herkkä. Hän näkee uhkia siis silloinkin, kun niitä ei ole. Pelon kohteet vaihtelevat kehitysvaiheen mukaan.

Psykologi ja kognitiivinen kouluttajapsykoterapeutti Inkeri Eskonen on työskennellyt pitkään ahdistuneiden lasten ja heidän vanhempiensa kanssa sekä ollut kirjoittamassa aiheesta tietokirjaa Ahdistus aisoihin – Lasten ahdistuneisuuden fokusoitu kognitiivinen hoito.

Eskosen mukaan lasten ahdistuneisuushäiriö voidaan jaotella oirekuvan perusteella neljään tyyppiin.

Eroahdistus on tyypillisintä pienillä lapsilla. Siinä pelko kohdistuu lähimmistä eroon joutumiseen. Lapsi voi esimerkiksi itkeä jäädessään päiväkotiin tai kieltäytyä nukkumasta omassa sängyssään.

Ahdistuneisuushäiriöt ovat lapsilla yleisiä.

Sosiaalisten tilanteiden pelossa lapsi pelkää erilaisia sosiaalisia tilanteita. Lapsella voi olla kokemus, että hän on tarkkailun kohteena tai arvioitavana. Silloin vaikkapa esitelmän pitäminen koulussa voi ahdistaa.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tarkoittaa jatkuvaa huolta vaihtelevista asioista kuten koulumenestyksestä, onnettomuudesta tai sairastumisesta.

Neljäs muoto, määräkohtainen pelko, kohdistuu selkeästi rajattuihin asioihin kuten vaikka koiriin, pimeään tai oksentamiseen.

Ahdistuneisuushäiriöt ovat lapsilla yleisiä. Eskosen mukaan noin joka kymmenes kärsii niistä jossain vaiheessa lapsuusikää. Ahdistuneisuushäiriöstä puhutaan silloin, kun pelot ja ahdistus alkavat haitata elämää merkittävästi. Sen taustalla voi olla monenlaisia tekijöitä, ja se laukeaa usein monen tekijän summana.

Esimerkiksi perheensisäiset mullistukset, muutto ja lemmikin kuolema voivat muodostaa niin paljon kuormitusta, että lapsen sietokyky ylittyy.

– Osa lapsista on herkempiä ja alttiimpia ahdistukselle kuin toiset, Eskonen sanoo.

Lapsi reagoi ahdistukseen monin tavoin. On tavallista, että pelot tuntuvat kehossa esimerkiksi mahakipuna tai hengitysvaikeutena. Ahdistunut lapsi voi myös joko vältellä ahdistavaa tilannetta tai hakea vahvistusta sille, että on turvassa. Tällaista kutsutaan välttely- ja turvakäyttäytymiseksi.

Välttelykäyttäytymistä on esimerkiksi se, että lapsi kieltäytyy menemästä esitelmäpäivänä kouluun tai matkustamaan linja-autolla, koska pelkää tuntemattomia.

Turvakäyttäytymistä voi olla vaikeampi huomata. Lapsi saattaa esimerkiksi haluta äidin tai nallen mukaan kaikkialle, pyytää kaveria vahtimaan ovea vessakäynnin ajan, lähteä aivan liian ajoissa välttääkseen myöhästymisen tai varmistella vanhemmalta jatkuvasti asioita.

On luonnollista, että vanhempi haluaa helpottaa lapsen ahdistusta esimerkiksi vakuuttamalla, ettei pelkoon ole aihetta tai antamalla lapsen itse päättää, meneekö tämä vaikkapa kokeilemaan uutta harrastusta. Inkeri Eskonen kuitenkin muistuttaa, että nämä keinot poistavat ahdistuksen vain hetkeksi.

Tämän sijaan vanhempi voi auttaa vahvistamaan lapsen ongelmanratkaisutaitoja.

Paniikissa kyky hahmottaa eri vaihtoehtoja kapeutuu, ja ahdistuneilla lapsilla on usein poikkeuksellisen vahva tunne siitä, etteivät he selviä.

Lapsen kanssa voi esimerkiksi listata paperille kaikki erilaiset vaihtoehdot, joiden avulla vaikeasta tilanteesta voi selvitä. Sen jälkeen vaihtoehdot käydään yhdessä läpi ja pohditaan, mikä niistä olisi viisain.

Vanhempi voi auttaa lasta huomaamaan, että kaikkiin vaikeisiin tilanteisiin löytyy usein monenlaisia toimintavaihtoehtoja.

Altistamisen avulla lasta voi tukea kohtaamaan pelottava asia pienin askelin.

Jos lapsi esimerkiksi pelkää leikkiä naapurinlapsen luona, voi altistaminen alkaa siten, että naapuri vanhempineen tulee ensin lapsen kotiin leikkimään. Kun vierailut tutussa ympäristössä alkavat sujua, lapsi voi mennä itse ensin viideksi minuutiksi naapuriin.

Tai paperille voi esimerkiksi hahmotella tikapuut, joissa määritellään huoliajatus ja tavoite, johon noustaan askelmien avulla.

Jos lapsi pelkää tekevänsä virheitä, voi aikuinen osoittaa, ettei virheiden tekeminen ole vaarallista. Lapsen kanssa voidaan esimerkiksi tehdä harjoituksia, joissa mokataan tarkoituksella. Tavoitteena on, että lapsi uskaltaa tehdä asioita, vaikka tietää voivansa tehdä virheen.

Altistamista kannattaa harjoitella usein ja sopivan pitkään kerralla.

Usein askelmia pitää treenata monta kertaa ja sopivalla vaativuustasolla – kukaan ei pysty juoksemaan maratonia ensimmäisellä lenkillä.

– Pienen lapsen kohdalla vanhempi voi tehdä harjoittelusuunnitelman, mutta isomman kanssa eri vaiheita kannattaa miettiä yhdessä lapsen kanssa.

Samankin perheen lapset voivat olla aivan erilaisia keskenään.

Vanhemmalta vaaditaankin kykyä tunnistaa, millaista vanhemmuutta kukin lapsi tarvitsee.

Inkeri Eskosen mukaan lapsen rohkeustaidon kehittymistä tukee, jos vanhempi pystyy näyttämään mallia, miten vaikealtakin tuntuviin tilanteisiin uskaltaa mennä ja että niistä voi selviytyä.

Jos ahdistus jatkuu pitkään tai vaikeuttaa lapsen elämää merkittävästi, on syytä hakea ammattilaisen apua.

– Ammattilaisilla on keinoja auttaa koko perhettä, Eskonen rohkaisee.

Hän myös muistuttaa, että avun hakeminen matalalla kynnyksellä on aina parempi vaihtoehto kuin kärsivän lapsen jättäminen yksin huoliensa kanssa.

Vaikean ahdistuksen hoitaminen vaatii aikaa ja harjoittelua, mutta pienin askelin pelot voivat hellittää ja luottamus omaan selviytymiseen kasvaa.

– Lapsen on tosi tärkeää kokea, että hänestä välitetään eikä hän ole yksin.