Kuukauden kirjat: Miksi lasten kannattaa lukea?

Lapsille ei tolkuteta lukemisen tärkeydestä, vaan herätellään entistä sakeammin suotuisaa asennetta ja lukemisen nautintoa. Kuvakirjoissa kerrotaan lukemiselle otollisista hetkistä: aluksi istutaan vaikka isän sylissä ja sitten solahdetaan seikkailuun.

Lucy Rowlandin ja Laura Hughesin kuvakirjassa Ikioma lukupuu (Mäkelä, suom. Terhi Leskinen) Veikko etsii lokoisan lukupuun keskittyäkseen uuteen kirjaan, mutta eivätkös vain norsut, laiskiaiset ja jättiläiskäärmeet häiritse yksityistä lukurauhaa.

Lennokasta riimittelyä!

Lennokkaasti riimitellyn kuvakirjan lopussa poika keksii yhdistää lukemisen ja sosiaalisuuden:

”Myös kirjat antavat enemmän, kun niitä yhdessä luetaan. Meidän kaikkien lukupuussa tarinoita hartaasti kuunnellaan.”

Tarina kiehtoo varmasti, vaikka lukija ei tuntisikaan itseään kirjamaailman asukiksi.

Riimittely siivittää myös Laura Bakerin kirjoittamaa ja Sandra de la Pradan kuvittamaa Miten sinä tahtoisit lukea? -kuvakirjaa (Mäkelä, suom. Katariina Kallio).

Kirjassa käperrytään kainaloon ja ryhdytään etsimään ihmeitä ja tutkimaan taikaa. Leppeästi soljuvassa teoksessa ehditään esitellä monta onnellista lukupaikkaa ja kirjamaailman ihanuutta.

Kirjastoagentit tositoimissa

Suomalaisissa lastenkirjoissa on tutustuttu kirjastoihin jo vuosikymmeniä. Siinä missä ennen kaivauduttiin kortistolaatikoihin ja luokitusjärjestelmiin, nyt seikkaillaan, leikitään ja opitaan siinä sivussa jotain kirjastostakin.

Päiväkotilaiset pääsevät kirjastoon aamutuimaan, kun se on vielä muilta suljettu. Maria Kuutin kirjoittamassa ja Saara Söderlundin raikkaasti kuvittamassa kuvakirjassa Onni ja Aada kirjastossa (Karisto) on luvassa ihania leikkejä ja meuhkaamista.

Lapset leikkivät hipihiljaa hiippailevia kirjastoagentteja ja tutustuvat samalla vaivihkaa kirjaston aineistoihin, myös elokuviin ja peleihin. Kirjan viimeinen lause kuulu ”Piian kangaskassi oli täynnä tarinoita”, mikä kuulostaa hyvältä. Tuputtamisen sijasta tarjotaan elämyksiä.

Kirjottamisopas nuorille

Nuorten kirjoittamisoppaita julkaistaan hyvää vauhtia.

Amerikkalainen nuortenkirjailija Angie Thomas sulattaa omat kokemuksensa Sun vuoro – Löydä oma äänesi -opaskirjaan (Otava, suom. Ilkka Rekiaro). Korisfanina hän harmittelee, ettei televisiossa näytetä pelin tärkeintä vaihetta: harjoittelua. Hän uskoo, että kirjoittamisessakin tarvitaan lujaa omistautumista.

Thomas kannustaa kokeilemaan. Kirjan tehtävät ovat hyvin pohjustettuja, ja niiden avulla saa epäilemättä käsityksen kirjoitusprojektin luonteesta. Ammattilaisena Thomas ymmärtää puhua myös palautteen saamisen tärkeydestä.

”Jos kirjoitat paljon, olet kirjailija.”

”Jos kirjoitat paljon, olet kirjailija.” Tämä poleeminen (ja kannustava) ajatus toistuu muissakin tuoreissa kirjoittamisoppaissa.

Kirjaan sisältyy runsaasti täydennettäviä osioita, joten kirjastot eivät sitä pysty hankkimaan, mikä on harmi.

Sarjakuvia luomaan

Piirtämisen ja kirjoittamisen ilot näkyvät monipuolisesti Dav Pilkeyn Kisuliin sarjiskerho -lastenkirjasarjassa. Kapteeni Kalsareista ja Koiramiehestä tuttu tekijä istuttaa Kisuliin sarjiskerhossa vauvasammakot ja muut innostuneet tekemään sarjakuvia.

Perspektiivi-osassa (Tammi, suom. Jaana Kapari-Jatta) etsitään perspektiiviä, tehdään sarjiksia ja tutustutaan sarjislavarunouteenkin. Hassut sarjakuvat tuuppivat myös miettimään, miten asioita voi tulkita eri näkökulmista.

Miten kirjoja tehdään?

Andy Griffithsin ja Terry Dentonin Lapsenvahdit kiipelissä (Otava, suom. Anssi Alanen) jatkaa hulvattoman absurdia lastenkirjasarjaa Maailman paras puumaja. Kirjan kaverukset asuvat puumajassa, joka saa kaiken aikaa lisää korkeutta. Tässä kirjassa rakentuu 91. kerros, mutta kirjasarjassa on tullut jo seuraavakin osa, jossa on 104 kerrosta.

Kirjan juoni keskittyy yllätykselliseen lapsenvahtikeikkaan, ja sen toinen kantava teema on kirjallisuus. Pojat tekevät nimittäin yhdessä kirjoja ja onnistuvat kaikesta kaaoksesta huolimatta tavoitteissaan:

”Jollain konstilla saamme aina kirjamme lopulta valmiiksi”.

Sarjassa häivähtää myös kustantajan osuus: kustantaja Henri Isonenä on nimittäin kavereitten pomo myös lastenvahtirintamalla…

Uudet ja villit satutulkinnat

Kirjallisuuden perinnettä pidetään näkyvillä klassisten satujen uusilla tulkinnoilla.

Riikka Jäntin käsissä se tarkoittaa sitä, että Pikku hiiren satulippaassa (Tammi) hiiri ja äiti lukevat Grimmin veljesten satuja ja juttelevat niistä. Sadut on tietysti sovitettu hiirimaailmaan sointuviksi.

Hannele Lampelan Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjissa saduissa (Otava, kuv. Ninka Reittu) tutut sadut saavat tulista maustetta. Tarjolla on runsaasti pieruhuumoriakin, ja tulkinnat ovat omaperäisiä ja modernejakin.

Sadut ruokkivat myös Lampelan Talventaian tarinoita -lastenromaanisarjaa. Lohikäärmeen kiroukseen (Otava) on sipaistu muistumia Prinsessa Ruususesta ja siinä korostuu tunnelmallisuus.

Satuja alettiin modernisoida 1970-luvulla.

Jussi Lehmusvesi ja kuvittaja Christer Nuutinen hyödyntävät Tuhkimo-satua Arianan aikamatkat -sarjan osassa Tuhkimon eeppinen hups (Otava), johon sisältyy reipas annos taikuutta ja hulluutta.

Arianan isän suunnittelema pelisovellus vie tytön ja tämän kaverin Tuhkimon satumaailmaan, jossa tavataan visvaa syökseviä rupikonnia ja hohtavia luurankoja, eivätkä Tuhkimon avioliittosuunnitelmatkaan suju odotetusti.

Perinteeseen sekoitetaan yllättäviä, hassuja ja outoja elementtejä. Pienimmillään muutokset näkyvät Tuhkimon kurpitsakärryn ulkonäössä ja syvimmillään arvoissa ja asenteissa. Siinä sivussa nautitaan klassisten satujen ehtymättömyydestä.

Vanhojen satujen modernisointi käynnistyi Suomessa 1970-luvulla, jolloin hyörittiin erityisesti yhteiskunnallisuuden kimpussa. Uusissa tulkinnoissa operoidaan innokkaasti sukupuoleen liittyvien pinttymien parissa.

Ismo Loivamaa

Lastenkirjainstituutti sai ison perinnön

Kirjailija Lasse Raustela (1932–2022) (wikipedia.org) testamenttasi Lastenkirjainstituutille 220 000 euroa.

Hän julkaisi toistakymmentä lasten- ja nuortenkirjaa sekä radiokuunnelmia ja pakinoita. Hänen pääteoksensa on vuosina 1979–1989 ilmestynyt kuusiosainen Taivaansavut-sarja, jossa seurataan turkulaisen Talvelan perheen elämää talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikana.

Raustela toimi Lastenkirjainstituutin (ent. Suomen Nuorisokirjallisuuden instituutti) kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuosina 1990–1994 ja johti sen läpi pahimpien lamavuosien.

Perintövaroista muodostetaan Lasse Raustelan rahasto, jolla tuetaan mm. Lastenkirjainstituutin koulutustoimintaa, kuten luentosarjojen ja seminaarien järjestämistä. Raustelan hengessä perintövaroilla halutaan tukea kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyvän tiedon tallentamista ja alalla toimivien ammatillista koulutusta.