Miksi juuri tämä peli on lapsesta kiva?

”Lapseni on pilalla, hän pelaa!” Moni vanhempi pelkää pelaamisen haittoja ja suhtautuu touhuun jyrkkämielisesti. Pelaamiseen erikoistunut akatemiatutkija Mikko Meriläinen viilaisi hieman asenteita.

Vuonna 2022 julkaistun Pelaajabarometrin (tuni.fi) mukaan 76 prosenttia 10–19-vuotiaista suomalaisista pelaa digitaalisia pelejä viikoittain ja 42 prosenttia päivittäin.

Koska on todennäköistä, että omakin lapsi tarttuu jossain kohtaa konsoliin, Meriläinen kannustaa vanhempia olemaan uteliaita ja kiinnostuneita. Hän puhuu pelisivistyksestä. Kun ymmärtää pelimaailmaa edes päällisin puolin, osaa arvioida pelien turvallisuutta ja sopivuutta lapselleen.

– On parempi, että lapset oppivat navigoimaan pelien maailmassa vanhempiensa kanssa kuin yksin tai kaveriporukassa. Vanhempien tukea tarvitaan myös esimerkiksi pelaamisen aiheuttamien tunteiden säätelyyn.

Pelaaminen on harrastus siinä missä jalkapallo tai kitaransoitto.

Pelisivistystä voi kasvattaa kysymällä ja oppimalla asiantuntijoilta eli lapsilta ja nuorilta itseltään: mitä pelaat, näytä millaisessa pelimaailmassa liikut, mitä tässä tavoitellaan tai miksi tämä peli on kiva?

– Lapsille ja nuorille pelaaminen on harrastus siinä missä jalkapallo tai kitaransoitto. Siksi aikuistenkin on hyvä olla siitä kärryillä.

Ota osaa lapsen tunteisiin

Meriläinen neuvoo vanhempia pohtimaan samoja asioita kuin muidenkin harrastusten kohdalla. Jos lapsi kiukuttelee peliajan loputtua, mieti missä muissa tilanteissa hän harmistuu. Ehkä silloin, kun lähdette pois huvipuistosta tai luistelukentältä? Harmistuminen ei tarkoita, että lapsi on koukussa vuoristorataan tai luisteluun, vaan sitä, että hänellä on ollut hauskaa.

Jos lapsi on videopelin jälkeen pettynyt, vanhempi saattaa puuskahtaa ”meillä ei enää pelata, jos se aiheuttaa pahaa mieltä”. Lapsi jää tuolloin tunteidensa kanssa yksin, eikä vanhemmalle selviä, mitä pelatessa oli tapahtunut.

Jalkapallokentän laidalla vanhempi todennäköisesti kysyisi, mikä lasta harmittaa ja lohduttaisi tätä. Lapsen nappulakenkiä ei heitetä komeroon, vaan pettymyksen tunteet käydään läpi. Lasta kannustetaan ja hänelle kerrotaan, että harjoittelemalla kehittyy ja epäonnistumiset kuuluvat peliin.

– Myös pelimaailmassa tapahtuneita ilon ja harmin aiheita tulisi käydä yhdessä läpi.

Tehkää pelaamisesta arkista

Mikä sitten on sopiva peliaika? Mikko Meriläisen mielestä jokainen perhe määrittää sen itse. Samaan tapaan kuin perheissä pohditaan, onko neljä voimistelutreeniä viikossa liikaa vai juuri sopivasti 7-vuotiaalle.

– Vanhemmille jaetaan jatkuvalla syötöllä neuvoja ja suosituksia, ja jos niitä ei kyetä noudattamaan, syntyy stressiä ja huonommuuden tunnetta. Vanhemmat tietävät parhaiten, onko lapsen arjessa riittävästi monipuolisuutta eli liikettä, harrastuksia, kavereita ja unta.

Pelit voivat olla mukaansatempaavia, ja etenkin pienemmät lapset vasta harjoittelevat itsesäätelyä. Sen vuoksi vanhempia tarvitaan asettamaan rajoja.

Jokainen perhe määrittää sopivan peliajan itse.

Kannattaa myös pohtia, millaiset pelit lapsen luonteelle sopivat. Pelkän ikärajan tuijottamisen sijaan on hyvä tarkkailla, meneekö lapsi jostain pelistä kiihdyksiin tai pelottaako siinä jokin.

– Sekin on tärkeää, ettei lapsi pelaa pitkiä aikoja yksin. Pelaamisesta kannattaa tehdä luonteva osa arkea samaan tapaan kuin yhteisistä lukuhetkistä tai lautapelien pelaamisesta. Samalla vanhemman oma pelisivistys kasvaa.

Mieliala on tärkeä mittari

Yleensä aikuisten suurin huolenaihe on, että lapsi koukuttuu peleihin, eikä tee enää mitään muuta.

Tutkimusten mukaan ongelmallista pelaamista esiintyy arviolta noin kymmenellä prosentilla aktiivipelaajista. He ovat yleensä teini-ikäisiä, nuoria aikuisia tai aikuisia. Tällöin pelien ulkopuoliset ihmissuhteet jäävät kakkoseksi, unet vähäisiksi ja koulu tai työ kärsii.

Meriläinen on työskennellyt pelihaittojen ehkäisytyössä. Hänen mukaansa nuorten ongelmapelaamisen taustalla on usein ahdistusta tai koulukiusaamista. Tällöin hankalia tunteita paetaan peleihin.

– Silloin on mietittävä, miten säilytetään pelaamisen hyvät puolet, kuten pelikaverit, ja karsitaan haitat, kuten se, että pelit ovat ainoa tapa käsitellä tunteita.

Meriläinen summaa, että suurimmalle osalle pelaaminen on kuitenkin hauskaa viihdettä tai tapa rentoutua. Silloin myös pelaamiseen käytetty aika on hallinnassa. Lisäksi muiden kanssa pelatessa lapsi tai nuori saa kokea yhteenkuuluvuutta ja oppii yhteistyötä.

Huomaa myös hyvä

Jos lapsen pelaaminen huolestuttaa, Mikko Meriläinen neuvoo nimeämään huolenaiheen, jotta sitä voi ratkoa.

Onko huolena se, että lapsen on vaikea rauhoittua uneen? Silloin hän on pelannut liian myöhään.

– Tai jos lapsi pelaa aiempaa enemmän, voi kysyä mistä se johtuu. Lapsi saattaa olla stressaantunut koulun tai kaverisuhteiden vuoksi tai sitten ystäväporukassa on innostuttu uudesta pelistä.

Pelaamiseen liittyy sama kärryillä olemisen -vaade kuin muihinkin vanhemmuuden osa-alueisiin. Jos hyvä kaveri ei enää tule kylään, vanhemman tulisi kysyä, onko jotain sattunut.

– Samanlaisia keskusteluita kannattaa käydä pelaamisen ympärillä. Jos lapsi on aina huonolla tuulella pelattuaan jonkun tietyn porukan kanssa, kannattaa kysyä, mitä porukan kanssa tapahtuu.

Myös hyvät asiat kannattaa huomioida. Jos lapsi istuu intensiivisesti pelaamassa, eikä kuule tai näe muuta, häntä voi kehua: ”Kylläpä jaksat keskittyä hienosti ja epäonnistumisista huolimatta yrität sinnikkäästi uudelleen.”

– Lapsen pelaamista voi kehua ja sille voi asettaa rajoja. Ne eivät sulje toisiaan pois.

Vanhempi, näin tutustut pelien maailmaan!

• Ota lapsi kainaloon ja katsele, kun hän pelaa. Kysele pelin kulusta ja hahmoista. Lapset ovat yleensä innoissaan, kun roolit vaihtuvat ja he pääsevät opastamaan aikuista. Pelaa mukana.
• Kiinnitä huomiota siihen, millaisia tarinoita pelit kertovat ja millaisen kuvan ne antavat maailmasta. Ovatko mieshahmot aktiivisia ja naiset passiivisia tai miehet lihaksikkaita ja naiset kurvikkaita? Vai löytyykö hahmoista erilaisia ihonvärejä, kehotyyppejä ja seksuaalivähemmistöjä?
• Kyselemällä kartutat pelisivistystäsi. Mikä pelissä innostaa? Mikä on jännittävää? Entä mikä on epämieluista tai ärsyttävää? Huolestuttaako lasta pelissä jokin? Kyselemällä pääset sisälle lapsen kokemusmaailmaan.