Muuttuisiko maailma, jos lapset saisivat päättää asioista?
Mitä tapahtuisi, jos politiikassa saisivat toimia vain alle 12-vuotiaat lapset? Ville Nummenpään uutuuskirjassa pääministerin tehtäviä hoitaa 11-vuotias Jonna apunaan reiluusministeri Henkka. Tavoitteena on jakaa valtion rahoja oikeudenmukaisesti ja pitää hommat muutenkin hallussa.
Päätösten tukena lapsilla on tarkkoja laskelmia tuottava tekoälyrobotti Otto. Vähitellen selviää, että myös inhimillisyys on tärkeää politiikassa.
Otto ottaa ohjat on Lasten tasavallan ensimmäinen osa, joka perustuu samannimiseen televisiosarjaan. Nummenpää kuvaa ajatustaan lasten johtamasta valtiosta naiiviksi satiiriksi. Aikuisen mielikuvituksessa lapset tekevät päätöksiä yhteistä hyvää tavoitellen, eivät oman etunsa mukaisesti.
Kouluvierailuilla Nummenpää on saanut kuulla, että lapsia vallan uudelleenjako ei kiinnosta.
– Ehdotus sai jyrkkää pään pudistelua. En minäkään varmaan olisi 12-vuotiaana halunnut sellaista vastuuta itselleni.
Nummenpää uskoo, että aikuisia tarinassa viehättää viattomuus ja fantasia valtiosta, jossa ei tarvitse olla kyyninen eikä pessimisti. Kirjailijan mielestä lapsia kannattaisi osallistaa päätöksentekoon nykyistä enemmän myös tosimaailmassa.
– Koulukiertueilla lapsilla oli painavia juttuja, joihin he haluaisivat vaikuttaa.
Nummenpää toivoo, että kirja saisi lapset huomaamaan, että heilläkin on mahdollisuus vaikuttaa ja että myös vaikeita tilanteita ja asioita voi ratkoa.